perjantai 31. tammikuuta 2020

Cosmic cal- peitto

Tämäkin peitto valmistui syksyllä 2019. Se suorastaan vaati päästä koukulle ja tulla valmiiksi. Olohuoneen sohvalle tätä kaavailin päiväunikaveriksi, mutta ainahan ei käy niin kuin ajattelee ja peitto päätyikin yhdelle lapsista käyttöön. Alkuun päästiin jo muista projekteista jääneistä langoista, mutta pianhan sitä olikin jo tilattava paljon lisää. Onneksi sitä oli vielä saatavissa. Kaksin kertaisella Adlibriksen cotton 8/4 langalla ja nelosen koukulla peitosta tulikin aika hyvän kokoinen 154*161cm.
Tämä on ollut vuoden 2018 yhteisvirkkauksen malli ja onneksi ohjeet löytyivät edelleen, jotta sain tehtyä tämän upean Helen Shrimptonin suunnitteleman peiton. Ohjeeseen ja Heleniin pääset tutustumaan crystalsandcrochet. com sivustolta tästä.


Malli:Cosmic cal 2018
Lanka: Adlibris cotton 8/4, kaksinkertaisena
Koukku: 4mm
Koko: 154*161cm



tiistai 28. tammikuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020: Etappi 3, Valse triste

sukka-finlandia, sukka-finlandia 2020, etappi 3, valse triste, anna mäkilä, villasukat, kirjoneule
Sunnuntai aamuna iso joukko ympäri Suomen maata, jokunen kenties kauempaakin, odottivat jännityksellä, että kello löisi kymmenen ja sähköposti kilahtaisi kolmannen etapin alkamisen merkiksi. Sitten koitti se hetki ja ohje saatiin mailiin ja samantien laitoinkin sen tulostumaan. Kolmannen etapin on suunnitellut Anna Mäkilä ja sen nimi on Velse triste. Malli on saanut innoituksen 1900-luvun alun klassisesta musiikista.
 Aika hauskasti olin etukäteen valinnut lähes samoja värejä lankoihin kuin mallissa ja niilläpä lähdettiin sitten neulomaan. Sukissa oli jälleen monenmoista uutta opittavaa, kuten väliaikainen luomistapa alussa, kantapään tekniikka sekä kärjen kavennukset. Helmiäkään en ole aiemmin laittanut muutamaa enempää ja totesin sen olevan aika hidasta hommaa tälläkin kertaa. Ja kuten edellisessäkin ohjeessa, tässäkin olisi taas luvassa paljon kahden silmukan palmikoita.
Ohje oli kirjoitettu pyöröpuikoille ja niinpä siis aloittelin molemmat samalle pyörölle. Aloitin 2,25mm:n puikoilla ja vaihdoin varren taitteen jälkeen 2,5mm puikkoihin ja kuvion jälkeen taas pienempiin. Lähestyttäessä kärkikavennuksia ohut bambuinen puikko ei sitten enää kestänytkään, vaan vapsahti poikki ja oli vaihdettava 2.0mm:n puikkoihin kun samaa kokoa ei tähän hätään ollut ja isommalla sukista olisi tullut liian suuret.
Aika vierähti yllättävän nopeasti ensimmäisenä päivänä ja yhtäkkiä huomasin, että viisi tuntia on neulottu ja sukat eivät olleet edistynyneet montaa senttiä. Pikkuhiljaa ne kuitenkin pitenivät ja oli mukava nähdä sukkien alkavan muodostua. Päätin, että ensimmäisenä päivänä neulon kuvion valmiiksi ja jatkan sitten aamulla. Kisan ensimmäiset sukat olivatkin sitten yönaikana valmistuneet. Hatunnoston arvoinen suoritus!
Aamulla vauvan kanssa enemmän ja vähemmän nukutun yön jälkeen, epäilin helmien kiinnitystä, mutta kyllähän se sitten oikein olikin ja matka jatkui kantapäähän. Toisen päivänä sainkin sen tehtyä ja hieman jalkapöydänkin matkaa. Kolmantena päivänä sukat sitten vihdoinkin valmistuivat ja näillä sukilla ollaan kisassa mukanan etappikohtaisella sijoituksella 32.




Malli: Anna Mäkilän Valse triste
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,5mm, 2,25mm, 2,0mm
Koko:n.40


maanantai 20. tammikuuta 2020

Sukka-FInlandia 2020: Etappi 2, Ihana valo

Perjantaina Etappi kakkosen ohjeen oli määrä kilahtaa sähköpostiin neljältä. Nyt olin jo hieman valmistautunut, ruoka oli syöty ja langatkin valittu valmiiksi. Sitten kello tuli neljä ja pääsin tutustumaan Tiia Niemen Ihana valo nimiseen malliin.
 
Hmm...luvassa olisi siis intarsiaa suljettuna neuleena. Jälleen pääsisin uuden opetteluun. Alkuvaikeuksien jälkeen ja hyvien ohjeiden kera se aloikin sujumaan jo paremmin. Kovin hidasta se vain oli, kun sitä ei ole tottunut tekemään. Tätä täytyy kyllä ehdottomasti vielä joskus myöhemmin harjoitella lisää.
 Enpä siinä jaksanutkaan illalla muuta kuin aloittaa ja opetella hieman Intarsiaa kun nukkumatti jo kutsui. Koska kärkisijat eivät tavoitteena ollut, niin ei muuta kuin nukkumaan ja aamulla sitten jatkamaan.
Kun pienimmät oli syötetty ja puettu, niin pääsin jälleen neuletta jatkamaan. Ja koska aiemmin oli jo sovittu reissu Ikeaan ja muihin kauppoihin niin neulomus seilasi autossa mukana ja aina välillä sai rivin, kaksi neuloa matkalla seuraavaan paikkaan. Eipä siis sukat valmistunut vielä lauantainakaan. Komeita sukkia jo valmistuneista sai kyllä jo ihailla silloin. Sunnuntai iltana sain sukat valmiiksi ja selvisin näillä sukilla peräti viidenkymmenen nopeimman joukkoon.
 Yleensä neulon paksummilla langoilla ja puikoilla ja niihin tottuminen minulla näkyy myös käsialassa, mutta ehkäpä jo kisan lopulla käsialakin tuosta on jo enemmän tasoittunut. Viimeistely onneksi auttaa neuleen tasoittumisessa. Lankana minulla näissä oli Adlibriksen Socki fine ja Dropsin Fabel, puikko kooksi valitsin 2,25mm:n pyöröpuikot. Näillä valinnoilla ja minun käsialalla sukat sujahtivat hyvin koon 39 jalkaan.
Sitten taas odottelemaan seuraavan etapin alkua ja uutta ohjetta.

Malli: Tiia Niemen Ihana valo
Langat: Create with Adlibris Socki Fine, Drops Fabel Print
Puikot: 2,25mm pyöröpuikot
Koko: n. 39



torstai 16. tammikuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020: Lämmittelysukat: Liekki

Kisa aloitettiin lämmittelysukkamallilla, jonka on suunnitellut Tiina Kaarlela ja mallin nimi on Liekki. Todella mukava malli neuloa ja uuttakin tuli näissä sukissa opittua taas paljon. Vaikka meinasikin ensin olla, pikkuvauvan kanssa yövalvomisista hieman väsähtäneelle hiukkasen hankalaa ymmärtää, mutta erehdyksen, toiston ja youtubenkin pienellä avustuksella nämäkin sukat tulivat valmiiksi. Hieman erijärjestyksessä tosin kun varsinaisen kisan etappi 1:n sukat ovat jo valmiit, mutta starttasinkin kisaan hieman myöhässä. Ajoissa ilmottautuneet ovat saaneet tämän mallin neulottavakseen jo joulukuussa. Malli on tarkoitettu kisan alun odotteluun ja siitä ei kisapisteitä jaeta.
Tälläkertaa en edes yrittänyt tehdä kahta sukkaa samaan aikaan pyöröpuikoilla, siinäpäs olisi kyllä voinut epätoivo iskeä, kun halusin tehdä sukat vastavärein niinkuin ohjeessakin oli tehty. Tulipas aika kivat muuten. Uutta minulle oli luomistapa, joka muistuttaa kyllä aika paljon sitä, millä yleensäkin luon, mutta tässä lanka kierrettiin hieman eritavalla. Kahdella langallakaan en ole tainnut ennen luoda, saatikka neuloa kaksiväristä joustinta. Kun alku näytti kuitenkin tulevan minun käsialalla aika kireäksi 2,5mm:n puikoilla niin otin suosiolla 3mm:n puikot käyttöön, kärjessä vaihdoin pienempiin.
Kuviin oli jotenkin hankalaa saada vaaleammasta langasta juuri oikeaa sävyä joka on hieman tummempi ja oranssihtava. Langan sävyn nimi Pumpkin kuvastaa oikeaa väriä hyvin. Tummanharmaan sävy on Dark Grey Melange ja molemmat ovat Adlibriksen Socki Fine lankaa. Olen kyllä erittäin tyytyväinen näihin sukkiin ja niin on myös sukkien uusi omistajakin, joka kehui niitä oikein mukavan tuntuisiksi ja näköisiksi. Huomenna julkaistaan jälleen uusi kisamalli, joten seuraavaksi kaivelemaan lankalaatikoista sopivia lankoja ja jännittämään että mitähän seuraavaksi on luvassa...
Malli: Tiina Kaarelan Liekki
Sukka-Finlandia 2020
Lanka: Create with Adlibris: Socki Fine, sävyt Pumpkin sekä Dark Grey Melange
Puikot: 3mm ja 2,5mm


maanantai 13. tammikuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020: Etappi 1, Ingrid sukat

Joulun alla näkyi Facebookissa ilmoituksia Sukka-Finlandian starttaamisesta vuodenvaihteen jälkeen. Ja se jo herätti hieman kiinnostusta,että mikähän kumma se tällainen tapahtuma oli. Lisää mielenkiintoa lisäsi pikkuhiljaa lämppärisukista putkahtelevat kuvat. Vieläkin jäin miettimään että olisi kyllä mielenkiintoista osallistua mukaan jälleen yhteen yhteisneulontaan. Tätä mietin aina välillä ja niin ilmottautuminen vain venyi ja venyi ja kun itse kisan starttipäivänä vihdoin tein päätöksen että kyllä tahdon lähteä mukaan, en niinkään välttämättä kisailumielessä kun hieman olin jo myöhässä aloituksesta. Kannatusmielessä ja itsensä haastamismielessä sitten osallistuin kisaan.
Jos joku ei vielä tiedä, niin Sukka-Finlandia starttasi loppiaisena 6.1.2020 ja päättyy Naistenpäivänä 8.3.2020. Tuona aikana kisailijat saavat yksi kerrallaan sukkien ohjeen, joita sitten neulotaan, kuka kilpailumielessä ja kuka hieman rauhallisempaan tahtiin ja raportoidaan valmiista työstä. Kisaan voi ilmottautua koko kisan voimassaolo ajan ja saada näin ollen upeita uusia sukkamalleja itse kisan sääntöihin, ilmottautumiseen sekä muihin tietoihin voit tutustua Sukka-Finlandian sivuilta.

 Etappi 1


Kisapäivän iltapäivällä ilmottauduin mukaan ja juuri nukkumaan mennessä sähköpostiin kilahti lämmittelysukkien sekä Etappi 1:n sukkien ohjeet. Hieman niitä ihailtuani päätin kuitenkin sitten jättää itse aloituksen ja ylipäätänsä sopivien lankojen etsimisen aamuun. Päätin jättää lämppärisukkien teon ensimmäisten kisasukkien jälkeen.








Aamusella siinä lastenhoidon lomassa etsiskelin sopivan langan sekä puikot ja ei muuta kuin hommiin. Langaksi valikoitui vuosia lankalaatikossa vuoroaan odotellut Novitan Nalle-lanka, joka sisältää myös jalkoja hellivää aloeveraa ja jojoba-öljyä.  Pyöröpuikoilla edettiin tämä etappi ja näin ollen molemmat sukat tulivat valmiiksi yhtä aikaa.

Kisan ensimmäiset kilpailusukat on suunnitellut Niina Lehtinen ja mallin nimi on Ingrid, niissä pienet palmikot kiemustelevat kauniisti vartta pitkin jalkapöydälle. Ihana malli oli neuloa. Mukava oli samalla seurata someen putkahtelevia kuvia jo valmiista kisasukista. Itse pääsin maaliin 8.päivä ja sijoitus oli nipin napin sadan joukossa ja mikä parasta sain itselleni uudet ja mukavat unisukat.


Malli: Niina Laitisen Ingrid
Lanka: Novita Nalle-aloevera
Puikot: 3mm:n pyöröpuikot

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Sacret space

Heinäkuussa starttasi jälleen yhteisvirkkauksena uusi Helen Shirmptonin suunnittelema mandalamainen peittoprojekti Sacred space, jonka ohje tulisi yhdeksässä osassa. Viimeinen osa julkaistiin syyskuussa ja laskekskelin että ehtisin hyvin virkata peiton valmiiksi ennen kuin uusin prinsessamme syntyisi lokakuussa. Näinhän sitten kävikin ja viimeistelyn jälkeen peitto pääsi odottamaan joulua ja uutta kotia. Peiton alla on kuulemani mukaan hyvä ottaa pienet päiväunetkin.
Olen aiemmin virkannut Helenin ohjeella Mandala madnes CAL 2016 peiton Novitan 7-veljestä langasta ja se peitto on ollut kyllä kovalla käytöllä meidän perheessä.

Sitä peittoa aloin tekemään periaatteella että teen kotoa löytyvistä langoista, mutta kyllähän siinä niin kävi, että muutama kerä piti peittoa varten ostaakin. Tällä kertaa tilasin kuitenkin langat Adlibrikseltä ja lankana oli Adlibriksen oma cotton 8/4. Virkkasin peiton kaksinkertaisella langalla ja nelosen virkkuukoukulla. Juuri huomasin että valmis peitto jäikin mittaamatta, mutta kyllä siitä tuli mukavan reilun kokoinen olisikohan ollut noin 160cm kanttiinsa.
sacred space, virkattu peitto, croched blanketKuten aiemminkin ohjeet olivat käännetty myös suomenkielisiksi ja ne löytyvät Helenin sivuilta. Suomenkieliset versiot olivat hyvät ja selkeät seurata ja ohjeet löytyvät myös Youtubesta englanniksi, jolloin näkee vielä käytännössä kuinka  työ etenee.
Pääasiassa tälläkertaa tulostin ohjeet paperille ja välillä jos oli paikka mikä ei meinannut minulle oikein aueta, niin kävin kurkkaamassa myös ohje videota. Pikkuhiljaa peitto kasvoi kasvamistaan ja jälleen kerran valmista työtä ihaillessa täytyi todeta että Helen oli taas onnistunut suunnittelemaan mitä ihanimman peittomallin ja iso kiitos siitä hänelle että jakoi myös tämän ohjeen meidän kanssamme. Kiitokset myös kääntäjille, jotka madalsivat kynnystä lähteä jälleen mukaan yhteisvirkkaukseen. Tukea ja muiden ihania versioita peitosta sai ihastella myös Facebookin Virkkaa mandalaa ja cal-projeksteja ryhmässä. Näitä peittoja on kyllä mukava tehdä, tulee haastettua itseään ja opittua paljon uusia tekniikoita.



Malli: Helen Shrimptonin Sacred Space
 Lanka:Create with Adlibris Cotton 8/4, kaksinkertaisena
Koukku: 4mm