sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Hänen ylhäisyytensä x 2

Kun vihdoin sain neulottua yhden islantilaisen niin sainkin huomata, että niin sitä vain hurahdin minäkin näihin kaarrokeneuleisiin. Tällä kertaa lanka ei ole kuitenkaan islannin lopilankoja vaan halusin tytöille hieman pehmeämmän langan, jota olisi miellyttävä pitää myös vaikka lyhythihaisen paidan kaverina. Niinpä Langaksi valikoitui Dropsin Karisma lanka, joka sopi paksuutensa puolesta myös suoraan lettlopin tilalle tähän ihastuttavaan Hänen ylhäisyytensä paitaan, jonka ohje löytyy Védis Jónsdottirin kirjasta Islantilaisia Neuleita. No kuinka ollakaan en taaskaan tosiaankaan malttanut tehdä paitaa, vaan halusinkin tytöille neuletakit ja niinpä edessä oli jälleen jännittäviä hetkiä steekkaamisen kanssa. Toki se oli tälläkertaa jo helpompaa kun sen oli tehnyt jo aiemminkin. Ompelin koneella parikertaa lyhyellä pistolla edestakaisin, saattoi mennä kolmannenkin kerran, mutta eipäs toivon mukaan ala ainakaan purkaantumaan kovin helposti. Sitten vain sakset käteen ja puseron etumus halki.
Jotta paidat erottaisi toisistaan muutenkin kuin koon perusteella niin nappilistan, resorien ja kuvion tumman pohjavärin tein toiseen takkiin tummanvioletilla ja toisen tummansinisellä. Eihän siinä paljon eroa huomaa, ainakaan kuvissa. Hienoiseksi lisäeroksi ompelin helmaan erilaiset napit, niin erottaa ehkä sitten helpommin tytötkin omansa. Kokoja myös hieman sovelsin niin että pienempi on neulottu 2 ja 3 vuotiaiden mittoja yhdistellen, samoin isommassa on yhdistelty 4 ja 5 vuotiaan kokoja. Näin ollen neuleet mahtunevat päälle vielä ensisyksynäkin. Tokihan neuleita voi käyttää kesälläkin jos on hieman viileämpiä ilmoja.
Ihanat takit kyllä taas tulikin ja tytötkin olivat kyllä erittäin tyytyväisiä ja aina ilolla sovittamassa sitä mukaa kun neule edistyi. Voi sitä riemua kun oli vuoro saada oman neuletakki päälle ensimmäistä kertaa. Niin ja takithan ovat valmistuneet talvella kun luntakin oli vielä ihan kiitettävästi jäljellä, mikä osasta kuviakin käy selville. Takit ovat olleet aika paljonkin käytössä ja ovat hieman nyppyyntyneet käytössä, mitä voi toisaalta neuleilta aina jonkin verran odottaakin. Sehän ei menoa kuitenkaan hidasta ja ainahan nyppyjä voi halutessaan poistaa, jolloin takit on jälleen siistimmän näköisiä.
hänen ylhäisyytensä, islantilaisia neuleita, islantilainen paita lapselle, drops karisma
Malli : Hänen ylhäisyytensä( Védis Jónsdóttir:Islantilaisia neuleita)
Lanka: Drops Karisma
Valkoinen
Violetti 19
Pinkki 13
Tummansininen 75
Puikot: 4,50mm 
Koko: 2/3v ja 4/5v
Paino: 230g ja 270g



keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Palmikkolapaset

Kevättalvella sain pyynnön valkoisista lapasista, joissa piti olla ainakin palmikkoa. Niinpä siinä pohdiskellessa syntyi päässä tällainen yksinkertainen malli. Varressa ihan perusjoustin kaksi oikein, kaksi nurin joustinta 44 silmukalla. Sekä kiilapeukalo. Kiilasta tuli aika jyrkkä, mutta kyllä se ihan hyvin silti käteen istui. Langaksi valitsin luonnonvalkoisen Novitan 7-veljestä langan ja Valkoisen Novitan Rose mohair langan. Se on varmasti yli kymmenen vuotta vanhaa lankaa ja noita mohair lankojakin on näköjään tullut ostettua muutamaakin eri väriä kun olen halvalla joskus saanut. Lankavarastoissani on näitä vuosikerta aarteita varmasti vieläkin kauempaa vuosien takaa, onhan se hyvä että on mistä tehdä kun inspiraatio iskee, eikä tarvitse ensimmäisenä kauppaan lähteä sopivaa metsästämään. Tosin onhan noita vuosien ja vuosien aikana kertynyt aika monta laatikkoa. Välillä vaan tulee joko ohittamattoman hyviä tarjouksia, tai saa lahjaksi tai on vain niin ihania lankoja että on ne pakko melkein mukaansa saada. Mutta harrastus tämä on siinä missä muutkin ja jos se saa minut ilahtumaan ja ehkä myös muitakin niin mikäs siinä sitten. 
Valitsemallani lanka yhdistelmällä ja 3,50mm:n puikoilla lapasista tuli aika tiiviit ja varmasti lämpimät. Saajan kädestä saadun kuvauksen perusteella yritin neuloa ja onnistuin saamaan aikaan juuri sopivan kokoiset kädenlämmittimet.
Malli: oma
Lanka: Novitan 7-veljestä ja Rose mohair(010)
Puikot: 3,50mm
Paino: 93g