sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Pitkät sukat tytölle

Lapsoset kasvavat kovaa vauhtia, ja se on aivan ihana syy neuloa jälleen uudet sukat. Tällä kertaa oli aika neuloa uusi pari tytölle. Yhdessä kaiveltiin lankalaatikoita ja tyttö valitsi väriksi, oletettavasti Adlibriksen iloisen kirjavan raitalangan. Vyöte kerästä oli kadonnut jonnekin matkan varrella. Raitalangan kaveriksi valitsin sitten 7-veljeksen tummanvioletin langan.

  Tarkoituksenakin oli neuloa pitkät sukat, tyttö kun sellaisia tykkää käyttää. Niinpä aluksi loin 48 silmukkaa ja varteen neuloin kahdella silmukalla palmikkoa ja välissä aina kaksi silmukkaa nurin. Sopivan mittaisen resorin jälkeen jatkoin raitalangalla varren neulomista kavennellen samalla nilkkaa kohden niin että kantapäänkohdalla oli jäljellä 40 silmukkaa. Kantapää ja kärki neuloontuikin jälleen tummanvioletilla langalla. Kantapää on perinteinen vahvistettu kantapää ja kärjestä löytyy sädekavennukset. Raitalankaa jäi vielä sopivasti sen verran, että sain varteen virkattua vielä kukkia koristeeksi.

 

sukat lapselle, lapsen villasukat, tytön villasukat, raitasukat, kukkasukat
Malli: oma
Lanka: Novita 7-veljestä, Adlibriksen Socki
Puikot:3.5mm
Koko:noin 25/26


torstai 12. toukokuuta 2022

Miestensukat: Oma malli

Turkoosista 7-veljestä langasta ja ja hieman kirjavasta Nykkälän langasta valmistui sukat pojalle, koossa 39. Sukat on muuten ihan perussukkaset, mutta takana joustin jatkuu kaventuen kiilamaisesti nilkkaa kohti. Ihan kivat sukat mutta Nykkälän langasta lähti kyllä väriä neuloessa ja olihan mukava matkaneuleena, kun aina kauppaan tai kylään mennessä oli siniset sormet, käytössä se ei haittaa kun pesussahan se irtoväri sitten väheni, eikä ole tarvinnut ihmetellä sinertäviä varpaita. Mukava pikkuprojekti.





Malli: Oma
Lanka: Turkoosi Novitan 7-veljestä, Kirjava Nykkälän lanka
Koko: n.39