lauantai 1. lokakuuta 2022

Samapari, eripari

Mies valitsi itselleen kaksi kerää lankaa ja toivoi saavansa niistä lämpimille keleille lyhyempivartiset nilkkasukat. Siispä tuumasta toimeen. Kaksi kerää riittikin kahteen pariin toivomuksen mukaisia sukkia, niinpä tein sitten sellaiset. Neuloin sukat samalla tyylillä, mutta vastavärein. Sukkien kantapäät myös eroavat toisistaan, sillä pellavan värisissä sukissa on tavallinen vahvistettu lappukantapää kun tummanharmaissa sukissa on taas vahvistettu ranskalainen kantapää. Molemmissa sukissa on 64 silmukkaa ja varsi on 11cm pitkä ja neulottu 2 oikein, 2 nurin joustinta. Joustinneuleen jälkeen ennen kantapään aloitusta jatkoin edessä joustinneuletta ja takana 4 kerrosta oikein. Kantapään jälkeen joustinneule jatkui vielä 6 kerrosta tummanharmaissa (8 kerrosta pellavaisissa) jalkapöydän päällä. Kun pituutta oli tarpeeksi niin neuloin sukkiin pitkästä aikaa sädekavennukset kärkeen. Sukista tuli juuri hyvänkokoiset, tosin tummanharmaat sukat tuntuivat istuvan paremmin jalkaan ranskalaisen enemmän tilaan antavan muodon ansiosta. Molemmat kuitenkin olivat erittäin mieluisat ja ovat olleet jo päivittäisessä käytössä jonkin aikaa.
Malli: Perussukka, oma
Lanka: Novitan Nalle Pellava (061) ja tummanharmaa
Puikot: 2,75mm
Koko: 42/43
Paino: Pellava pari 82g
Tummanharmaa pari 81g

 

lauantai 24. syyskuuta 2022

Osykin villasukka 2021

Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa on välillä järjestetty villasukkien yhteisneulonta tempauksia ja kun kummilapsi toivoi että neuloisin hänenlle Osykin villasukat vuosimallia 2021 niin eihän sellaiseen pyyntöön voinut olla suostumatta.  Mukavaa että Osykissa on tällainen tempaus järjestetty jo muutamana vuonna peräkkäin. Ohje näihin sukkiin löytyy täältä. Ohje sivulta löytyy linkit myös muutamiin aiemmin neulottuihin malleihin. Värit valittiin toiveen mukaan ja aika nopsaan sukat valmistuivatkin 7-veljestä langoista ja olivat sopivan kokoiset ja väriset.

Malli: Osykin villasukka 2021
Lanka: Novitan 7-veljestä:
Vihreä( 325), valkoinen(011)
Puikot: 3,50mm
Paino: 117g



lauantai 17. syyskuuta 2022

Alpakkasukat minulle ja hänelle

 

Halusin hieman kokeilla jotain uutta sukkalankaa ja valitsin Dropsin Nord lankaa. Se on sukkalanka joka koostuu alpakasta, polyamidista ja villasta. Kun langat tulivat postista niin ihastuin heti langan pehmeyteen. Näistä tulisi varmasti aivan upean tuntuiset sukat jaloissa ja myöskin lämpöiset. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella en ollut siinä lainkaan väärässä, näitä sukkia ei kyllä haluta ottaa pois jalasta laisinkaan. Alpakkalangan sanotaan olevan lämpimämpää kuin ihan perusvillalangan ja vaikka sukat ovat ohutta lankaa niin ne ovat ne kyllä samalla ihanan lämpöiset. Hieman lanka tuntuu käytössä nukkaantuvan, mutta katsellaan miten jatkossa kun ensimmäiset nypyt poistin. Joskushan niitä ei tule enää sen jälkeen niin helposti ja jos tuleekin niin ei haittaa käyttöä kyllä yhtään. Liekkö harmailla langoilla sitten taipumusta muutenkin nukkaantua värillisiä enemmän, en tiedä mutta niin olen ollut havaitsevinani tässä vuosien varrella Ihastuin kyllä niin tähän lankaan että varmasti jossain välissä neulon siitä lisää ehkä sukkia ja kenties muutakin.

Aluksi neuloin miehelle oranssi-harmaat sukat ja mies oli niihin kyllä heti myös aivan ihastunut, niin pehmeät ne olivat ja istuivat hyvin jalkaan. Raidoitusta lukuunottamatta, ne ovat aivan perussukat. Alussa 1 oiken, 1 nurin joustinta kymmenkunta kierrosta, sitten vain raidoitellen sileää kantapäähän asti ja se tavallinen kantapää vahvistettuna. Raidoitellen jatkettiin kärkikavennuksiin, jotka toteutin tällä kertaa sädekavennusta soveltaen.
Keltaharmaita sukkia aloitellessa halusin tehdä jotain hieman eri tavalla ja neuloin takareunaan 2 oikein, 2 nurin joustinta samoin kuin sukan suussakin. Väreissä myös hieman leikittelin ja neuloin toisen sukan värit päinvastoin kuin toisen. Näissäkin sukisssa on sädekavennus. 

drops nord, alpakkavillasukat, sukat miehelle, nilkkasukat
Malli: Oma
Lanka: Drops Nord 
Puikot: 2,25mm 
Koko: miehen 43, omat 38
Paino: miehen 70g, omat 68g


lauantai 10. syyskuuta 2022

Metsänpeitto

Kauan aikaa olin ihaillut Ihtiriekkoknitsin Metsänpeitto paitaa ja halunnut neuloa sen myös itselleni. Halusin paidasta kevyen ja langaksi valikoituikin sitten Lettlópia kevyempi Plötulopi hahtuvalanka yksinkertaisena väreissä Meleerattu musta ja Gulf Stream. Hahtuvalanka katkeilee vedettäessä, mutta yllättävän hyvin se kesti minulla neuloa ja purkaakin. Katketessa lankaa on helppo jatkaa laittamalla päät täällekkäin noin kymmenen sentin matkalta ja hieroa kevyesti yhteen niin ne tarttuvat yhteen ja voi taas neuloa menemään, eikä jää edes langanpäitä pääteltäväksi. Ja kuinka kevyttä ja pehmeää se on verrattuna esimerkiksi karkeampaan Letlópiin. Halusinkin sellaisen paidan mitä pystyn myös käyttämään halutessani suoraa ihoa vasten ja käytössä pusero pehmenee vielä hieman lisää. Onnekseni satuin tilaamaan lankaa sen verrran paljon että sain hyvän syyn neuloa itselleni toisenkin paidan.

 Katselin aloittaessani että sain tiheyden sinnepäin kuin ohjeessa ja aloin neulomaan. Ja olihan tätä ilo neuloa kun ohje oli niin ihana ja sitä oli myös lanka. Resorit tein kaksinkertaisella langalla, mutta muutoin pusero on neulottu yksinkertaisella Plötulopilla.  Hihoista neuloin hieman valmiiksi jo reilun mittaiset ja viimeistelyssä pusero venähti hieman lisää. Niinpä saan käytössä taittaa hihan suun kaksinkerroin, eipä tuo haittaa ja jos alkaa häirisemään niin mietitään ratkaisua ongelmaan siinä vaiheessa. Nyt vain nautitaan ihanasta ja niin kauniista neuleesta!

Malli: Metsänpeitto (Ihtiriekkoknits)
Lanka: Plötulopi: Meleerattu musta (0005)
ja Gulf Stream (2025)
Puikot: 3,50mm ja 4,50mm
Koko:XL
Paino: Jotain 300 ja 400gramman välillä


lauantai 3. syyskuuta 2022

Muumi-langasta moneksi

 Edellisistä pienen miehen sukista innostuin neulomaan Muumipeikko langat loppuun, joita olin jemmannut kaksi kerää varastooni. Aikuisten nilkkasukissa on kaverina varressa ja kantapäässä vaaleansinistä 7-veljeslankaa. Ihan pieni nöttönen vain jäi langoista jäljelle ja siitä saa ehkä kivan raidan myöhemmin johonkin työhön tai se menee askartelutouhuissa. Aikuisten sukkaan tein lyhyen varren ja takareunaan lyhennettyjä kerroksia taakse, jotta takareuna nousee hieman ylemmäs ja näin istuvuus ja pukeminen ehkä hieman paranevat. Pienemmät sukat on perussukkia ja joustinneule jatkuu jalkaterän päälle. Lapaset ovat noin kaksivuotiaan kokoa kiilapeukalolla. Mukava välillä neuloa pieniäkin neuleita ja raitalangalla syntyy nopeasti mukavan värikkäitä neuleita. Raitalankojen ja kirjavien lankojen vähennysurakka jatkunee tässä vielä jonkin aikaa, muiden neulomusten ohella.

Malli: Oma
Lanka: Novitan Muumilanka sävyssä muumipeikko(827)
Novitan 7-veljestä vaaleansininen
Puikot: 3,25mm
Koot: Sukat 24, 26 ja 39
Lapaset n.2v
Painot: Sukat:44g, 45g ja 66g
Lapaset: 35g


torstai 1. syyskuuta 2022

Raitasukat nostetuin silmukoin pienelle

Sain ystävältä kesällä muutamia vyötteettömiä lankakeriä ja siellä joukossa oli tällainen vaaleanruskea lanka. Kaveriksi sille kaivelin omista varastoistani Novitan Muumilankaa, sävyssä Muumiopeikko. Vaaleanruskea lanka tuntui mielestäni aika villaiselta ja totesin vetolujuuden olevan sen verran heikko että sen mukaan siinä ei taida olla vahvikettakaan mukana. Arvelin sen kuitenkin kestävän taaperon sukissa aivan hyvin. 
Alun resoriin neuloin 1 oikein, 1 nurin neuletta ja kahden kerroksen välein vaihdoin oikeiden ja nurjien silmukoiden järjestystä. Varteen ja jalkapöydän päälle neuloin hieman kuviota nostetuin silmukoin. Kantapohja on mukavasti jalkaan muotoutuvaa ainaoikein neuletta. Kivat sukat tuli kyllä kerrassaan.
                                       
Malli: Oma
Lanka: Novitan Muumi ja mysteerilanka
Puikot: 3,25mm
Koko: n.23
Paino: 45g


perjantai 19. elokuuta 2022

Kuurapitsilapaset

 No näidenkin lapasten valmistumisesta on jo aikaa, sillä osallistuin näillä lapasilla Lentävän Lapasen järjestämään laskiais kal:iin viime keväänä. No parempi jälleen myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä malli on Roosa Ylihärmän malli Kuurapitsilapaset ja ohje niihin löytyy hänen blogistaan Rosannaofmay. Lankoina on valkoharmaissa lapasissa jotain kimaltavaa 7-veikan vahvuista Novitaa, nimi vaan kadonnut ja Novitan Rose mohairia, Violeteissa valkoinen on Adlibricksen socki lankaa ja pitsiosii Sandesgarnin Kitten mohair lankaa. 

Ensin neulottiin sisälapanen, jonka jälkeen siitä poimittiin silmukat pitsilapasia varten. Näistä tuli kyllä ihania lapasia, vaikkei minun varastoista löytyvät mohairit oleet ihan yhtä hentoisia kuin ohjeessa. Alkuun päällimäisen lapasen neulominen tuntui hieman haastavalta, mutta kun vauhtiin pääsi niin halusinkin neuloa sitten jo toisetkin lapaset. Ja mikä ettei, kyllä lapasillekin aina käyttöä löytyy. 

Kuurapitsilapaset, pitsilapaset, mohairlapaset
Malli: Roosa Ylihärmän Kuurapitsilapaset
Lanka: Valkoinen Adlibris Socki
Violetti Sandesgarn Kitten mohair
Puikot: 3,50mm
Paino 96g
Malli: Roosa Ylihärmän Kuurapitsilapaset
Lanka: Harmaa Jotain Novitan lankaa
Mohair Novitan Rose
Puikot: 3,50mm
Paino 104g