Näytetään tekstit, joissa on tunniste 7-veljestä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 7-veljestä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. syyskuuta 2022

Osykin villasukka 2021

Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa on välillä järjestetty villasukkien yhteisneulonta tempauksia ja kun kummilapsi toivoi että neuloisin hänenlle Osykin villasukat vuosimallia 2021 niin eihän sellaiseen pyyntöön voinut olla suostumatta.  Mukavaa että Osykissa on tällainen tempaus järjestetty jo muutamana vuonna peräkkäin. Ohje näihin sukkiin löytyy täältä. Ohje sivulta löytyy linkit myös muutamiin aiemmin neulottuihin malleihin. Värit valittiin toiveen mukaan ja aika nopsaan sukat valmistuivatkin 7-veljestä langoista ja olivat sopivan kokoiset ja väriset.

Malli: Osykin villasukka 2021
Lanka: Novitan 7-veljestä:
Vihreä( 325), valkoinen(011)
Puikot: 3,50mm
Paino: 117g



sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Pupu

Joulusta on toki vierähtänyt jo aikaa kotvanen, mutta muistellaanpas taas hetki viime joulua ja sen alusaikaa. Sillä joulun alla tontut toivat salaisen viestin, jossa kerrottiin että eräs teini halusi juuri tällaisen hauskan näköisen pupun. Minulla kun on toisinaan ollut tapana auttaa pukkia näissä jouluvalmisteluissa, niin kaivelin laatikosta 7-veljestä ja Nalle lankaa toivotuissa väreissä ja aloin virkkaamaan. Aika joutuisasti pupu sitten syntyikin ja pääsi pakettiin. Lankaa tähän projektiin meni aika tarkkaan 138g ja korkeutta oli varmaan 25-30cm. Se kun jäi mittaamatta. 



Malli: toiveen mukaan
Lanka: Novita 7-veljestä ja Nalle lanka
Koukku:3,00mm
Langan menekki:138g


 

tiistai 24. elokuuta 2021

Pikku nalle

Nyt kun tässä on virkattu pikkuisia pehmoja, niin kyllä sekaan aina vielä yksi mahtuu lisää. Ja niinpä taannoin virkatun pikku Yoda kolmikon kaapuihin käytettyä ruskeaa Novitan 7-veljestä lankaa jäi vielä sen verran jäljelle, että siitä syntyi pieni nalle. Pikkuruisesta kirjavasta jämälangan nöttösestä neuloutui vielä huivi kaulaan tulevan syksyn ja talven varalle lämmikkeeksi. Pikku nalle onkin päässyt jo monen monituiseen leikkiin ja seikkailuun mukaan ja vielä on paljon uutta nähtävää ja uusia seikkailuja koettavana.
Malli: Oma
Lanka: Novitan 7-veljestä
Koko: n.13cm

 

torstai 4. helmikuuta 2021

Let´s rock

Jorid Linvikin Suuressa sukkakirjassa oli sukat, jotka olivat juuri sopivan näköiset erään nuoren musiikkimiehen jalkoja lämmittämään. Seiskaveikasta pyöräytin sitten silmukat puikoille ja niin sukat alkoivat sukat syntymään.
Ja kuten toisinaan käy, tulin neuloneeksi innolla, ilman sukan sovittamista välillä. Toki kantapäätä ohimennen ihmettelin, että onpa erikoinen. Mutta minun sukassani se on vielä erikoisempi kuin ohjeessa, jota en sitten lukenutkaan ilmeisesti aivan tarkkaan. Näin ollen kantapäähän tuli tehtyä aivan liian vähän kierroksia ja kun sitten valmista sukkaa sovittelin, niin kiristihän se jalan alle tuleva sauma kyllä jonkin verran. Vasta kun aloin tätä postausta kirjoittelemaan, niin huomasin missä vika oikeasti olikin. Ei se vika ohjeessa ollut, vaan yli-innokkaassa neulojassa, joka hieman oikaisi väärässä paikassa ja hyppäsi muutaman ohjerivin yli ja jätti kerroksia välistä...noh, sattuuhan tuota. Ehkäpä vielä koitan korjata tuon kantapään, jotta tulisivat sitten enemmän käytetyksi kun olisivat mukavammat jalassakin. Tässä kuitenkin kuvia näistä sukista, kenties joskus myöhemmin lisään kuvia korjausvaiheesta, jos en sitten vallan tee uusia sukkia.
Mutta komeat sukat jokatapauksessa.
Malli: Let´s rock kirjasta Suuri sukkakirja(Jorid Linvik)
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5mm
Koko: n.42-43

PS. Nyt on sukat korjattu ja tältä ne nyt näyttävät ja istuvat paremmin jalkaan. Purin pois vanhan kantapään ja poimin silmukat, sitten neuloin nauhakavennuksella kaventaen uuden kantapään. Jopas istuukin paremmin, eikä kiristele mistään.




 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Kukkasukat

Väriä syksyyn.
Taaperon kasvaessa sukat tuppaavat jäämään pieneksi ja näin äidillä on hyvä syy neuloa niitä taas lisää.
Novitan 7-veljestä langoilla syntyi iloisen kirjavat sukat, joissa olen käyttänyt yksiväristä resorin alussa, kantapäässä ja kärjessä, sekä kukissa. Sopivasti löytyi samoja sävyja kuin sateenkaarenväreissä raidoittuvassa ihanassa raitalangassa.
Reilun polvimittaisen varren aloitin 48 silmukalla ja kaventelin nilkkaa kohden kahdeksan silmukkaa pois. Joustin ja jalkapöydän päälliosa on neulottu kolme oikein, yksi nurin joustimelle. Kukkiin etsin ohjetta netin syövereistä, kuitenkin sitten omalla tavalla soveltaen.  Kukat kiinnitin korkealle varteen, niin mahtuu hyvin talvikengät jalkaan ja kukkaset kurkistavat reunan yli, eivätkä paina kengässä. Kantapää on vahvistettua neuletta ja reunoissa on 3 ainaoikein silmukkaa. Hieman sukat olivat kuvaushetkellä suuret, mutta aivan kohta juurikin sopivat.
Kyllä uusissa sukissa sopii sipsutella.
Ihanaa, mukavaa ja lämpöistä.
Malli: Oma
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5 mm
Koko: n.26-27

 

perjantai 29. toukokuuta 2020

Tähdet meren yllä

Talvisia kuvia, kesän helteiden keskelle.
Keväällä tulin osallistuneeksi Äitienpäiväsukkien lisäksi myös Niina Laitisen suunnittelemaan ja järjestämään tähdet meren yllä yhteisneulontaan. Se oli jatkoa samannimisten lapasten yhteisneulonnalle, ne minulla vain jäivät tekemättä, kun oli samaan aikaan niin paljon muutakin puuhastelua ja keskeneräisiä käsitöitä. Nämä kuitenkin sain tehtyä ja onneksi ehdin mukaan tähän ,kun tuloksena oli taas mitä kauneimmat sukat.  Merihenkisissä sukissa ankkureiden ympärillä kiemurtelee kauniita kiemuroita, jotka tuovat mieleen rakkauden ja meren aallot öisen tähtivaivaan tuikkiessa niiden yllä.
Malli: Tähdet meren yllä, Niina Laitinen
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5mm
Koko: 38/39

lauantai 23. toukokuuta 2020

Äitienpäiväsukat 2020

Äitienpäiväsukat, äitienpäiväsukat 2020, Niina Laitinen

Jälleen koitti keväällä se aika, kun oli aika ryhtyä neulomaan Niina Laitisen johdolla äitienpäiväsukkia, toki se oli otettava osaa myös tänä vuonna. Väriksi tulin valinneeksi 7-veljesksen ihastuttavan pirteän oranssin. Sukkamallissa seikkailevat pitsit ja palmikot sulassa sovussa, muodostaen kauniin kokonaisuuden. On mukava osallistua yhteisneulontoihin, niissä kun ei kukaan tiedä etukäteen mitä tuleman pitää, paitsi tietenkin suunnittelija itse. Isot kiitokset Niinalle että jaksat näitä tapahtumia aina suunnitella ja järjestää meidän kaikkien iloksi!
Malli: Äitienpäiväsukat 2020, Niina Laitinen
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5mm pyöröpuikot

torstai 12. maaliskuuta 2020

Wellenmuster-sukat, vol.2

Lupasinpas eräänä syksyisenä päivänä neuloa uudet villasukat. No yritin pariin kolmeenkin kertaan sukkia neuloa kirjavasta langasta, mutta se ei kertakaikkiaan halunnut sukiksi tällä kertaa. Niinpä sitten uudelleen tunnustelemaan, mikä lanka olisi näihin sukkiin, sekä saajalle juuri se oikea.  Sukkien uusi omistaja oli maininnut, että tulee pitäneeksi sukkia varresta rutussa nilkassa, jos sattuu olemaan pidemmät varret. Niinpä tulin ajatelleeksi, että Wellenmuster olisi juuri oiva malli tähän tarkoitukseen. Se on nätti rutussa pidettynä ja halutessaan sitä varren voi vetää hieman pidemmäksikin. Tätä mallia olen käyttänyt aiemminkin ja niitä sukkia, ohjeen kera pääset kurkistamaan täältä. Jos haluat raidalliset sukat niin hyvävinkki raitojen siistiin vaihtumiskohtaan löytyy blogista Villalankaa ja kissankarvoja-blogista täältä.
Nämä Sukkaset toki ovat valmistuneet jo hyvä tovi sitten, mutta Sukka-Finlandian startatessa muutama työ on jäänyt esittelyvuoroaan maltillisesti odottamaan ja niitäpä tässä kevään mittaan julkaisen, kunhan ennätän.







Malli: Wellenmuster
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5mm
Koko: n.40/41

torstai 27. helmikuuta 2020

Sukka-Finlandia: Etappi 5, luova sarja

kattia kanssa, lumi karmitsa, sukka-finlandia

Etapilla 5 oli mukana myös luova sarja ja oli niin ihanat kisukat, että en voinut vastustaa sukkien sukkien tekoa. Ensin päätin neuloa sukat ohuemmasta Dropsin Fabelista, mutta aika pian alkoi tuntua siltä, että ne sukat eivät halunneet millään valmistua ja niinpä hylkäsin sen suunnitelman. Seiskaveikkaa kotoa löytyy heti useampi kerä ja kun sain päätettyä kahdesta väriyhdistelmästä tälläkertaa mieleisemmän, niin johan alkoi sukkaa syntyä. Resoriksi neuloin tummanruskealla valepalmikkoa ja vaalean sinisen kautta pohjaväriksi laitoin vaalean ruskeaa. Kylläpäs muuten tuntui paksulta puikot ja lanka kisojen ohuempien sukkien jälkeen. 

Kisavaatimuksena oli ainoastaan että vähintään yhden kissanpään olisi oltava sukassa mukana, ja nämä sukathan sen ehdon täyttävät. Varteen taakse otin osan alkuperäisessä mallissa olevasta kuviosta ja sen ja pään kuvion yhdistämällä sain sopivasti 48 silmukalle sopivan mallin.Resorissa tosin oli 50 silmukkaa, josta kavensin kaksi silmukkaa pois ensimmäisellä kierroksella resorin jälkeen. Kissan kasvot ja varren takaosa on kirjoneuletta ja rusetti on tehty silmukoita jäljentämällä, kuten myös värit kissan kasvoissa.
Itse tykkäsin kyllä kovasti alkuperäisestä ohjeesta, täältä löydät Kattia kanssa kisasukkani ja hyvin sopii kissalle myös rusetti. Pitäneepäs laittaa omat muistiin panot talteen, jos vaikka joskus tekee mieli neuloa nämäkin sukat uudestaan jossain muodossa.
Huomenna olisi sitten kisan viimeisen kilpailu etapin vuoro, nyt jännityksellä sitä odottelemaan.
Malli: Muokattu Lumi Karmitsan Kattia kanssa mallista
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5mm

torstai 5. joulukuuta 2019

Äitienpäiväsukat 2019

Nämä ihanaiset ovat olleet valmiina jo yhteisneulonnasta asti, mutta jotenkin kummassa ne ovat jääneet julkaisematta vielä tähän päivään asti. Nyt on siis vihdoin niiden aika, ehtivätpäs ainakin samalle vuodelle tulla esitellyiksi..
Nämä sukat ovat siis Niina Laitisen suunnittelemat ja ohjetta julkaistiin aina pätkä kerrallaan, niin että sukat ehtivät valmiiksi äitienpäivään mennessä. Tuloksena varsina ihanat pitkät pitsisukat. 
Lankana oli ihanan pinkki 7-veljestä lanka ja yllätyin että se taipui näinkin hienosti pitsisukiksi. Aiemmin kun olen neulonut pitsineuletta hieman ohuemmilla langoilla. Virheitä varmasti löytyy jos viitsii tarkemmin katsoa, mutta nehän vain kertovat että työ on käsin ja ihan itse tehty.
Ihan ikävä tulee kesää kun katselee näitä kuvia. Silloin oli todella lämmin päivä kun terassilla näitä kuvasin. Toki talviseen aikaan pääsee käyttämään enemmän villasukkia, vaikka kyllä minulla on ne enemmän ja vähemmän käytössä ihan ympäri vuoden.



Malli: Niina LAitisen Äitienpäiväsukat 2019
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3, 5mm
Koko: 39