lauantai 28. maaliskuuta 2020

Sukka-Finlandia: Maalissa!

Superihana sukkakisa päättyi naistenpäivänä ja edellisenä viikonloppuna oli palkintojenjako.  Oli mukava päästä seuraamaan neulekahvila Lentävä Lapasen instagramissa järjestämää Live-tilaisuutta. Paikalle en olisi välimatkan takia päässytkään ja vallitsevan maailmatilanteen takia tilaisuus järjestettiinkin vain kuvayhteyden kautta. Tilaisuus on tallennettu myös Youtubeen ja sitä pääset halutessasi myös seuraamaan täältä.
Omat tavoitteet kisassa täyttyivät kyllä hyvin, sillä leikkimielellä ajattelin, että olen tyytyväinen, jos pääsen viidenkymmenen parhaan joukkoon. Lopullinen kisa sijoitus oli 38, mihin olen kyllä erittäin tyytyväinen. Kun viralliset tulokset julkaistiin niin sain kokea vielä toisenkin yllätyksen, nimittäin olin voittanut toisen luovista sarjoista kissasukillani, jotka olivat muunnelma Lumi Karmistan Kattia kanssa sukista.


Voitosta oli luvassa paketti, jonka sisällöstä sai vihjeitä jo palkintojenjako tilaisuudessa. Perjantaina, kauppareissun yhteydessä, pääsin noutamaan Lentävästä Lapasesta lähetetyn, ihanan pilkullisen paketin. Paketista paljastui Diplomi sukkakisaan osallistumisesta,kaksi tummanharmaata käsityöliike Nurjan sponsoroimaa Regian 4-fädig lankaa, ihana pikkukassi vaikka kässäprojekti pussiksi ja kortti, jonka mukaan voin odotella vielä postin tuovan Pirjo Iivosen Jämälankasukat-kirjan, jota on sponsoroinut Otava. Aivan ihana palkinto kerrassaan!
 Olin tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa. Pitkään jahkailin osallistumisesta, mutta viimein kisan ensimmäisen etapin jo startattua rohkaisin viimein mieleni ja päätin osallistua mukaan. Ja se on kyllä ollut sen arvoista. Kisan aikana tuli opittua paljon uutta ja pääsi neulomaan useiden upeiden suomalaisten suunnittelijoiden suunnittelemia malleja, sekä hieman myös käyttämään omaa luovuutta luovissa sarjoissa.
Isot kiitokset vielä kerran kaikille järjestäjille, suunnittelijoille ja sponsoreille kisan järjestämisestä!!! Toivottavasti tavataan, viimeistään vuoden päästä, jälleen uuden kisan merkeissä =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!