lauantai 9. huhtikuuta 2016

Namihiiren lapaset

Meillä asustaa pienen pieni hamsteri, Lumi nimeltään. Vikkelä kaveri hereillä ollessaan ja näin ollen myöskin hieman hankala kuvattava kun mennä viipottaa vauhdikkaasti sinne sun tänne. Kekseliäskin tämän kaveri on kun eräänä yönä oli vanhasta häkistään keksinyt kuinka sitä pääsee omatoimisesti tutustumaan taloon häkin ulkopuoleltakin. Koiriinkin sai sitten tutustua ihan nokatusten ja hieman jo ehdittiin säikähtää että mitäs nyt, mutta takaisin tuttuun häkkiin päästyä meno jatkui yhtä vilkkaasti kuin aiemminkin. Ja lattillakin Lumi pääsee edeleen juoksentelemaan, tosin hieman turvallisemmin vahdittuna ja juoksupallossa.
 Siispä heti kun näin Koti kuusen alla blogissa kuvan namihiiren lapaset niin tiesin että tytölle olisi ehdottomasti neulottava sellaiset. Linkki ohjeeseen löytyy tuolta blogista ja sen siihen postaukseen pääset tästä. Lankana 7-veljestä ja tausta väriksi valikoitui musta ja hiireen tietysti valkoinen.
 Kuvaushetkellä lapaset ovat jo olleet käytössä jonkin aikaa, kun en ennättänyt niitä edes kuvata kun ne täytyi tietysti heti saada käyttöön.
 


Malli: Namihiiren lapaset, koti kuusen alla blogista
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot:3,5mm
Paino: 73g
JyJy 2016 nro.14

2 kommenttia:

  1. Näitä oli kyllä kiva tehdä ja neitikin tykkää kun on pitänyt lapasia lähes päivittäin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!