keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vuorelliset lapaset

Tässä joku aika sitten piipahdimme Iin Kärkkäisellä ja ajattelin kulkea lankaosaston kautta, kuten tavallista. Mieheni käveli edellä ja heitti koriini tummanharmaan 7-veljestä langan. Pysähtyessäni sitä ihmettelemään hän ilmoitti haluavansa siitä langasta lapaset. Ihan vain tavalliset, yksiväriset lapaset. Vuori tosin olisi hyvä olla.
 Harmaan sävy on mielestäni oikein kaunis ja näitä lapasia oli ilo neuloa ja ne valmistuivatkin nopeasti. Tuntui alkuun tosin hieman kummallisilta nuo 3,5mm:n puikot kun edelliset työt neuloin 2,25mm:n puikoilla.


Kuitenkin halusin taas tehdä jotain erilaista kuin tavallisesti teen niin tein kiilapeukalon ja totesin sen olevan helpompi kuin olen jostain syystä aina ajatellut. Hyvä ohje siihen löytyy vaikka yhteishyvän sivuilta täältä.
Kun lapanen oli valmis niin leikkasin hieman lapasta suuremmat vuoriosat fleecestä ja ommeltuani sen kasaan, yhdistin ne vielä lapaseen. Lankaa valmiisiin lapasiin kului 90 grammaa ja ne ovat taatusti lämpimät.
Näistä tulikin ensimmäiset pyöröpuikoilla neulomani lapaset ja jatkossa hyödynnän tätä tekniikkaa taatustijatkossa myös lapasissa.

Tarkenee hieman kylmemmälläkin kelillä, tosin näppäimiin voi olla
hieman haastavampaa osua.



Malli: miehen perus lapanen
Lanka:Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5mm:n pyöröpuikot
Paino:(ilman vuorea) 90g
Kyjy 2015 nro:9

Piipahdin tuossa myös taas Kippovalimo Böökillä Dropsin puuvillalanka alen tarkastamassa, kun suunnitteilla on ollut virkata talveksi uusi torkkupeitto. Sävyjä oli paljon ja niinpä löysinkin mieleiset langat. Tuloksena siis 23 ihanaa Dropsin Paris puuvillalankaa ja niistä  se peitto sitten 6 koukulla syntyy, ennen pitkää.


2 kommenttia:

  1. Moikka! Sulla on todella kiva blogi, omasta blogistani löytyy sinulle tunnustus ja haaste, toivottavasti lähdet mukaan :) (http://tuntematontuunaaja.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
  2. Heippa ja kiitos Hannele S. Kävin tutustumassa blogiisi ja enköhän lähde tähän haasteeseen mukaan =)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!