tiistai 19. heinäkuuta 2022

Hopi

                              

Viime talvena innostuin kaarrokepaitojen neulomisesta. Pääasiassa somessa vilisee islantilaisista langoista ja malleista neulottuja paitoja, mutta mahtuuhan tähän maailmaan monta muutakin mallia. Uusia kaarroke ja muitakin puseroneuleohjeita on tullut viimeaikoina aivan valtavasti lisää ja tuntuu että haluaisi neuloa niitä aina vain lisää. Halusin neuloa itselleni paksumman villapaidan, joka ei kuitenkaan kutittaisi iholla kuten Lettlopi lanka. Karismahan on myös 100% villaa, mutta se on myös superwash käsitelty, jolloin sen uskaltaa paremmin pestä myös koneessa ja on näin ollen hieman helpommpi huoltaa kuin huopuvat villalangat. Toki sen ominaisuudetkaan eivät silloin ole aivan samat, mutta lämmittää ihan varmasti viileillä keleillä kuitenkin. Hopin neulontahetkellä en ollut vielä kokeillutkaan Plötulopi lankaa, joka on hahtuvalankaa ja sitä kyllä kestän pitää suoraa ihollakin ja siitä onkin tulossa itselle jo toinen neule. Sen neulominen saa kuitenkin odottaa että ilmat tästä vielä hieman viilenevät. Lankana siis tässä puserossa on lankana Dropsin Karisma, mikä vastaa paksuudeltaan Lettlopi lankaa ja neuloin paidan 4,00mm:n puikoilla. Mallina on Linka Neumannin suunnittelema Hopi ja se löytyy  kirjasta Norjalaisia villapaitoja 2.
Malli neulottiin alhaalta päin ja voitte varmaan kuvitella kun into piukeana taas neuloin kaarroketta niin en sitten kavennellut silmukoita jostain syystä tarpeeksi vaan kauluksen lähestyessä aloin miettiä että tuleepa kyllä suuri kaula-aukko. No jospa muistaisin jatkossa taas lukea ja seurata ohjeita tarkemmin, enkä oikaisisi ainakaan näin tärkeissä kohdissa...Onneksi langat olivat pysyneet neuloessa aika hyvässä järjestyksessä niin purkaminenkin sujui sutjakkaasti ja siinä vaiheessa myös värit vaihtoivat hieman paikkaansa uudelleen neulonnassa. Neuloin koon L ja paidasta tulikin ihan sopiva. Tosin jostain syystä en sitä kuvaushetken jälkeen ole käyttänyt ja mietinkin että löytäisikö paita uuden kodin jostain vai pääseekö se käyttöön ensi talvena. No aika sen näyttää. Malli on kuitenkin kaunis ja lanka on mukavan tuntuista pitää. Kuten alussa jo mainitsin että puseroiden neulomisinnostus iski talvella ja niinpä alempana on siis muisto lumesta ja pakkasesta näin kesän keskelle.
Malli: Hopi (Norjalaisia villapaitoja 2)
Lanka: Drops Karisma
Pääväri: Petrooli kirsikanpunainen 75
Kuviovärit: Tumma lila 76
Vaalea hillitty roosa 66
Siniturkoosi 60
Koko: L
Paino: 620g


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!