lauantai 12. maaliskuuta 2022

Faiht 1 ja 2

Viimesyksy olikin aika tuottelias virkattujen peittojen osalta, sillä virkkasin kaksi näitä Helen Shrimptonin Faith peittoja ja yhden Dedri Uysin suunnitteleman Charlotte`s universe peiton. Tykkään niin molempien suunnittelijoiden malleista ja yhteisvirkkauksista. Vaikka olisi haastavaa noudattaa ohjeita muilla kielillä, niin hyvin tehtyjen Youtube ohjevideoiden kanssa kyllä pystyy tekemään aivan mahtavia töitä ja työn valmistuttua voi ihmetellä että minä itsekö osasin ja tein noin hienon ja monimutkaisen peiton. Faith peitto ilmestyi kahdeksassa osassa ja loppupuolella en aina enää ihan pysynyt samassa vauhdissa molempien peittojen kanssa vaan violetti valmistui hieman sinistä myöhemmin.
Sinisen peiton virkkasin pääasiassa 7-veljestä langasta, mutta mukana on myös Adlibriksen Socki lankaa sekä uloimmilla kierroksilla mustana lankana myös Kehrän Lauri neulelankaa. Joka ei ikävä kyllä kestänyt konepesua kuten 7-veljestä lanka ja huovuttui jonkin verran 40asteen pesussa. Peitto kyllä on käytössä ja edelleen upea, mutta kovasti kyllä sillä hetkellä harmitti kovasti kun asian huomasin. 
Violettivalkoinen peitto on puolestaan virkattu Hobbiin Rainbow 8/6 puuvillalangasta. Kuvissa peitto ei pääse ihan oikeuksiinsa värien puolesta, luonnossa peitto on upeampi. Tämä peitto pääsi pukinkonttiin ja sininen jäi kotiin yhdelle lapsista.

Malli: Helen Shrimpton; Faith
Lanka: Novita 7-veljestä, Adlibris socki, Kehrän Lauri neulelanka
Koukku: 4mm
Paino: 2197g

 
Lanka: Hobbii Rainbow 8/6
Koukku: 3,5mm
Paino: 1950g




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!