torstai 26. toukokuuta 2016

Keskeneräisyyksiä

Jotenkin on pääsyt käymään niin että yhden työn valmiiksi tekemisen sijaan keskeneräisiä on kertynyt heti sitten enemmänkin. Mitenkäs tässä nyt taas näin kavikään...Vaan on se mukavaa että jos jonkin tekeminen jostain syystä hieman tökkii, niin voi sitten vaihtaa työtä ja jatkaa taas. Tosin näitä tekeleitä kuvatessani ehdin purkaa yhden aloitetun huivinkin, sen aika ehkä on joskus toisten.

Tästä tulee jonain päivänä peitto, pyöreä sellainen. Facebookista bongasin tällaisen virkkausprojektin nimeltä Mandala Madness CAL 2016 ja päätin osallistua tempaukseen. Minuna ajatuksenani oli käyttää jo kotoa löytyviä 7-veljestä lankoja, mutta pari kerää on tullut kyllä myös jo hankittua.
 Malli on Helen Shrimptonin suunnittelema ja siitä ilmestyy viikoittain ohje 18 viikon ajan. Nyt ollaan menossa 10. viikolla ja näyttäisi että mandalastani tulee aika suuri. Ohjeet löytyvät myös suomennettuina ja youtubessa on myös hyviä ohjevideoita, joiden ansiosta olen selvinnyt kiperistäkin paikoista. Paljon uutta on jo tullut opittua tähän mennessä ja mielenkiinnolla odotan jo uusia viikkoja.


Pikkuhiljaa valmistuu myös pehmokoiruliini, tähän ohjeen löysin Suuri Käsityö-lehdestä. Lehdessä on ohje myös pupulle ja nallelle.


Unisiepparikin on tullut aloitettua ja kyllä sekin aikanaan valmistuu.



Ehdin tuossa piipahtaa myös Kippovalimo Böökillä katsastamassa Dropsin lanka-alen ja ihanaisia lankoja taas lähtikin mukaan. Dropsin lace langasta on jo tulossa Nurmilintu. Kovasti tekisi mieli aloittaa ja Delight langoistakin jotain, mutta nyt täytyy yrittää pysyä lujana ja saada jokin ensin näistä jo tekeillä olevista valmiiksi.


1 kommentti:

  1. Ihania juttuja sulla on tulossa. Mulla meinaa kans olla useampi nyt aloitettuna, mutta nyt on ollut niin lämmintä, että just ja just on viitsinyt vähän virkkailla :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!