keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pikkuhiljaa

Keittiöremontti etenee pikkuhiljaa ja toiveissa on että kuunvaihteessa olisi keittiö sitten jo valmiina. Sitä odotellessa syntyivät nämä uudet luudut, neuloen tällä kertaa ja ohjettakin kirjoittelin hieman muistiin. Lankoina minulla näissä oli Novitan puuvilla-bambu ja bambu langat, sekä 4mm:n puikot.


 Näin syntyy Pikkuhiljaa keittiöluutu:

Luo 50 silmukkaa,
1.krs: 1 oikein, 1 nurin
2.krs: 1 nurin, 1 oikein
3.-10krs: toista vuorotellen kerroksia 1.-2.
11.krs: reunassa 8 silmukkaa 1 oikein, 1 nurin, 34 oikein, 8 silmukkaa 1 oikein, 1 nurin
Jatka reunoissa aina 8 silmukalla helmineuletta, jolloin aina edellisen kerroksen oikean päälle tulee nurja silmukka ja nurjan päälle oikea.
12.krs: reuna, 34 silmukkaa nurin, reuna
13.krs:reuna, langankierto, 2 oikein yhteen(toista reunasilmukoihin asti näin), reuna
14.krs:reuna, 34 nurin, reuna
15.krs: reuna, 34 oikein, reuna
16.-20.krs: reuna, 34 oikein, reuna
21.krs: reuna, 34 nurin, reuna
Toista kerroksia 13-21 vielä neljä kertaa.
Neulo sitten kerrokset 12-15 kerran ja niiden jälkeen
neulo vielä 10 kerrosta helmineuletta.
Päättele silmukat vielä löyhästi ja päättele langan päät.
Minä kostutin vielä valmiit neulomukset ja 
laitoin pyyhkeen väliin painumaan.



Malli:Pikkuhiljaa(oma)
Lanka: Novita puuvilla-bambu ja bambu
Puikot:4mm:n pyöröt
Koko: noin 23x23cm
Paino:yhteensä 56g
JyJy 2016 työ nro.16

5 kommenttia:

  1. Ihanat värit ja kivannäköisiä keittiöluutuja :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit ja kivannäköisiä keittiöluutuja :)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset ohjeesta. Tuli juuri tarpeeseen.
    Kauniita värejä.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset teille. Suvituulian kasityopaja: Mukavaa että ohje pääsee käyttöön =) Näitä on kyllä mukava tehdä kun valmistuvat nopsaan.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!