tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulusydämin





Tämä Niin Laitisen malli, Maariat on ollut tekolistallani jo pitkään ja nyt ohjetta mukaellen syntyi minulle ja tyttärelleni ihastuttavat joulusukat. 
Omien sukkien kärkikavennukset neuloin toisin kuin ohjeessa, jotta sain omaan jalkaani sopivan koon.
Lankana on Novitan vanhempi 7-veljestä ja väri on jonkin verran tummempi kuin kuvissa. Väri ei ole siis kirkas punainen vaan taittuu ennemminkin viininpunaiseen.
Valmiisiin sukkiin lisäsi vielä tiukuja, joiden pieni helinä tuo lisää jouluntunnelmaa.

Malli:Maariat
Lanka:Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5 pyöröpuikot
Koko: n.36 ja 38

Niinan ohjeet ovat mukavan selkeitä noudataa ja niinpä neulominenkin käy suhteellisen joutuisasti. Niinpä en epäröinyt laisinkaan vaan ilmottauduin heti mukaan Joulusukkakalenteriin,  kun sen joulukuun alussa huomasin.
Niina Laitisen suunnittelemien sukkien neulominen oli niin mukavaa että tekaisin samalla kahdet kirjoneulepolvarit. Mukavasti joulukuu kuluikin, sukkien valmistuessa pikkuhiljaa. Ohjeesta julkaistiin joka päivä pieni pätkä ja nyt valmiit sukat odottelevatkin tuolla jo päättelyä ja kuvatuksi tulemista.
Näistä sukista sitten lisää seuraavassa postauksessa.
Hienosti menneen Kyjy2015 haasteen innoittamana päätin osallistua myös JyJy2016 haasteeseen. Siinä on tarkoitus saada 20 erilaista työtä valmiiksi joulun ja jyhannuksen välisenä aikana. Kaikkien töiden pitää painaa vähintään 50g tai lankaa olla käytettynä 250 metriä. Joitain töitä on jo mielessä, mutta niistäkin lisää sitten myöhemmin. 
Nyt rauhoitutaan joulun viettoon ja Tilkkuja ja lankaa blogi toivottaa teille kaikille:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!