lauantai 7. marraskuuta 2015

Onteloneulelapaset

Ostin alkusyksystä ihanan väristä Viking Nordlys lankaa. Värit eivät ihan näissä kuvissa pääse oikeuksiinsa vaan ovat reilusti voimakkaamman sävyisiä. Lanka sisältää 75% superwash woolia ja 25% nylonia. Se on ihanan pehmoisaa ja mukavaa neuloa. Miinuspuolena ostamissani kerissä esiintyneet jatko-ja solmukohdat. Kyllähän niitä saattaa aina toisinaan esiintyä, mutta molemmissa kerissä oli n.5 tällaista kohtaa ja se hieman harmitti. Toisen lapasen kärkeen tuli huomaamattani ihan selkeät raidatkin, mutten sitä sitten purkanut kun tyttäreni kelpuutti lapaset sellaisenaan.
                                                                                 Musta lanka on Dropsin Fabelia ja sekin on mukavan pehmoista neuloa. Näissäkin kerissä oli sattunut minulle tälläkertaa hieman huono tuuri sillä neuloessa langasta lähti väriä. Etusormesta siis näki selvästi että neulomista harrastetaan. Niin näkee myös hieman harmaantuneista bambupuikoista. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan pestessä enää irtoa.                                                                         Tämä oli ensimmäinen onteloneule kokeiluni ja vielä omalla mallilla toteutettuna. Sain kuin sainkin lapaset tehtyä, mutta ihan heti en kyllä tällä tekniikalla taida toisia tehdä, vaikkakin lapaset ovat varmasti lämpimät käytössä.               En siis ihan heti ihastunut tähän tekniikkaan, mutta varmaan kuitenkin joskus tulen vielä sitä kokeilemaan uudestaankin.                                                               Hyviä ohjeita onteloneuleen neulomiseen löytyy esimerkiksi Ullaneuleelta täältä ja Lankapirtin blogista täältä.


Malli:Onteloneule,Oma suunnittelu
Lanka: Viking Nordlys, Drops Fabel
Puikot:2,5mm:n pyöröt
Koko: n. 12v.

6 kommenttia:

  1. Ihanan väriset lapaset! :) Kun on tehnyt onteloneuleella parit kolmet lapaset, niin jo alkaa sujua. Minulla taitaa olla tämän syksyn kuudennet tai seitsemänney puikoilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Matleena! Ehkä siis vain kaipaa lisää harjoittelua =) Kyllä vielä joskus vielä kokeilen uudestaankin ja kuka ties se sujuukin sitten paremmin.

    VastaaPoista
  3. ompa kauniit,itse juuri opettelemassa myös onteloneuletta,joten mukava nähdä mitä kaikkea kaunista sillä saa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Paljon kauniita lapasia löysin minäkin tällä tekniikalla tehtyinä ja kuulin jokun tehneen sukkiakin onteloneuleella.

      Poista
  4. Tosi sievät lapaset ja varmasti pysyy sormet lämpiminä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi =) Kyllä varmasti näillä lapasilla terkenee aika pitkään.

      Poista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!