torstai 9. heinäkuuta 2015

Värikimara sukat

Facebookissa on nyt näkynyt paljon ihania sukkia, joissa on yhdistetty kahta eri ratalankaa hyvällä menestyksellä. Niinpä minäkin innostuin kokeilemaan mitä syntyisi kahdesta vajaasta Regian Fluormania color-langasta.
 Aloitin sukat varpaista loopaten molempia samaan aikaan. Alkuun loin 16 silmukkaa, johon sitten lisäilin joka toinen kerros reunoissa, kunnes puikoilla oli 60 silmukkaa per sukka.
Neuloin aina kolme kerrosta yhdellä langalla, ennen kuin vaihdoin seuraavaan. Kantapään lähestyessä tulikin pulmaksi millainen kantapää näihin raitasukkiin sopisi kun kuitenkin halusin siitäkin samoin raidoittuvan kuin muutkin osat.
 Päädyin tekemään kantapään jälkikäteen, jolloin sain lisäaikaa sen miettimiseen. Varren alkuun ja loppuun tein joustinneuleeksi kahden silmukan palmikkoa, jonka väliin tuli kaksi nurjaa silmukkaa. Pohkeen kohdalle tultaessa lisäilin joka kuudes kerros silmukan, yhteensä 16 kertaa. Eriparisuutta lisäämään laitoin vielä erisävyiset silkkinauhat yläreunaan.
  Näin jossain kauniin raitasukan kantapään jossa oli kantapää tehty sädekavennuksella, mutta kun olin kärjet jo tehnyt eritavalla niin tein samalla tyylillä myös kantapäätkin ja ihan kivathan niistä sitten tuli.
Vaikka välillä epäilin kyllä itsekin sitä miltä nämä sukat tulevat valmiina näyttämään, niin yllättäen kyllä niistä tulikin oikein mieleiset ja pirtsakat. Sukkien värimaailma on todellisuudessa vielä kirkkaampi kuin kuvissa. Nämä ovat  samalla KyJy 2015:n neljännet teokset.







Lisää kuvateksti

Malli:Raitasukat
Lanka: Regia Fluormania color
Puikot: 2,5mm:n pyöröpuikot
Koko:n.40
Paino: 122g
KyJy 2015: nro.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!