maanantai 11. toukokuuta 2015

Lankaostoksilla

Mieheni vihjasi tarvitsevansa suojapussukan kannettavalleen ja tottahan toki vihje otettiin vastaan. Siitä nimittäin sain hyvän syyn käydä lankakaupassa, sillä eihän minulla tietystikään ollut juuri sitä mustaa puuvillaa, mitä tarvitsin.
  Niinpä suuntasin Kippovalimo Böökille. Kauppa sijaitseen Simossa, noin 20km Kemistä Ouluun päin, Sitä ei voi olla huomaamatta, sillä se sijaitseen näkyvällä paikalla nelostien kupeessa ja sinne on helppo piipahtaa ohikulku matkalla. Ja pysähtyä siellä kyllä kannattaakin.

Risteyksen näkymä Oulusta päin tultaessa.
                         

 Valikoima on todella monipuolinen ja erilaisia lankoja löytyy joka lähtöön. Lankojen lisäksi löytyy myös muunmuassa matonkuteita ja kankaita. Myös valmiita käsiöitä löytyy ostettavaksi ja pohtiessa hankintoja voi vaikka istahtaa lankakuppilassa ja nauttia kupillisen kuumaa ja paikan ihanaa tunnelmaa.
 Valikoimaa siis riittää ja henkilökunta auttaa jos apua vain hiemankin kaipaa. Jos kauppa ei satu olemaan sopivalla etäisyydelllä, niin ostoksilla voi toki piipahtaa vaikka myymälän nettikaupassa, joka löytyy tästä.



                                   

Lankapaljoudesta mukaani sitten lähti kolme Dropsin Muksat puuvilla lankaa ja niin ikään Dropsin puuvilla-pellava lankaa, josta syntyy jonaina päivänä luultavasti jonkinlainen kesä hattu. Kunhan vain löydän mieleisen mallin.
Lisää kuvateksti








2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä. Ohi ollaan ajettu, seuraavalla kerralla varmaan pakko piipahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa pysähtyä kohdalla ja käydä tutustumassa. Juuri kävin taas täydentämässä lankavarastoja kun tytölle tulevasta bolerosta loppui lanka kesken =)

      Poista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!