torstai 9. huhtikuuta 2015

Wellenmuster

Näistä sukista ei meinannut sitten millään tulla varrellisia sukkia vaan olin jo vähällä tehdä niistä vallan varrettomat. Kolme kertaa kokeilin eri mallia, mutta mikään ei vain miellyttänyt silmää. Neljännellä yrityksellä alkoi jo näyttää hyvältä ja varteen tuli nätisti laskoksille menevää Wellenmuster-neuletta.


 Tätä mallia olen näkynyt paljon Facebookin Voihan Villasukkaryhmässä ja sieltä myös löytyy Sylvia Regenbergin lataama ohje tähän varren mallineuleeseen.
  Nämä sukat on aloitettu neulomaan varpaista ja molemmat yhtäaikaa. Ensin kuitenkin jaoin kerän kahteen osaan ja aloitin neulomaan samasta kohtaa väriä. Alkuun 16 silmukkaa/sukka ja lisäyksiä joka toinen kerros kunnes jalkaosassa oli yhteensä 44 silmukka. Käytössä oli 3,5mm:n pyöröpuikot.
  Tiimalasikantapään jälkeen neuloin vielä 12 kerrosta sileää ennen vartta, jotta kantapää asettuisi paremmin. Lisäsin samalla vielä neljä silmukkaa (yht.48), jotta sain mallineuletta varten sopivan määrän silmukoita, se kun on 6:lla jaollinen. Sitten olikin vuorossa Wellenmuster:

                

Sitten olikin vuorossa Wellenmuster:

1-3.krs.: 3 silmukkaa oikein, 3 silmukkaa nurin(toista)
4-6.krs.: kaikki silmukat oikein.
5-7.krs.: 3 silmukkaa nurin, 3 silmukkaa oikein (toista)
8-10.krs.: kaikki silmukat nurin.

Itse aloitin tekemällä ensin kerrokset 5-10, jotta sain ensimmäisen laskososan alkamaan mieleiselläni tavalla.
Kun oli neulonut 6 ryppyä, niin lanka kerät olivat jo uhkaavasti pienentyneet ja oli loppuresorin aika. Seitsemään kerrokseen 1o, 1n joustin neuletta lankaa vielä riitti ja sitten päättelin silmukat löysästi, jottei sukan suu kiristä.
Näistä sukistahan tuli sittenkin aika kivat ja väritkin asettuivat oikein mukavasti. Varren saa tarpeen mukaan myöskin suoraan. Kyllä näillä sukilla kelpaa tepsutella.





                                                                                                                                 
                                                                                                                                                                                                           
Malli: Varressa Wellwnmuster, muuten oma
Puikot:3,5mm:n bambupyöröpuikot
Lanka:Novitan 7-veljestä jättiraita
Koko: n.37


1 kommentti:

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!