keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021: Etappi 4; Mosaiikkikukkia

 Nyt oli jo neljäs etappi vuorossa tämän vuoden Sukka-Finlandiassa. Puoliväli on siis jo ylitetty, aika hurjaa vahtia on kyllä taas aika vierähtänyt. Tällä kerralla saimme kunnian neuloa Tiia Niemen suunnittelemaa mallia Mosaiikkikukkia ja näistä tuli tosi ihanat. Tykkään kyllä näissä sukissa kaikesta, mosaiikista, kääntövarresta, pikkupalmikoista, kantapäästä ja kärjen silmukoiminenkin sujui tällä kertaa jo ihan mukavasti.

Olin jälleen valmiina painamaan tulostusnappia heti kun ohje kilahti sähköpostiin. Lankojen valinnan olin jättänyt tälläkertaa siihen, että näen ohjeen. Kuinka ollakaan, yksikään lanka ei lankalaatikosta houkutellut, vaan jotenkin kummasti katse hakeutui projekti kassiin, missä oli yhdet keskeneräiset sukat tulollaan. Noh, pika tarkastelun jälkeen tuumasin lankojen riittävän molempiin sukkiin (toivottavasti) ja ei muuta kuin langat poikki ja kerät käyttöön tälle etapille

Etukäteen olin päättänyt sen verran että tämän kertaiset sukat neulon pitkästä aikaa sukkapuikoilla, pyöröpuikkojen sijasta. Nämä olisi kyllä voinut helposti neuloa pyöröilläkin, mutta päätetty mikä päätetty ja ei muuta kuin silmukoiden luontiin. Olin myös ajatellut että neulon silti molempia sukkia samaan aikaan, aina vuorotellen siis osio kerrallaan, mutta niin että edistyisivät yhtäaikaa.
 Kääntövarren jälkeen, kun siirryttiin pienempiin puikkoihin, niin totesinkin että ei löydykään kuin 8 puikkoa 2,50mm:n kokoisena. Taas löytyi vajetta puikkokokoelmasta, noh pitänee sekin vaje joskus paikata. Mutta sittenpäs jatkoin ensin toisen sukan valmiiksi, ennenkuin pääsin toistakin jatkamaan. 



Kisavauhtia hidasti tälläkin kertaa pakolliset treffit nukkumatin kanssa puolen yön jälkeen. Aamulla ennätin saada kärkikavennuksia vaille jääneen ensimmäisen sukan valmiiksi ja toinenkin valmistui hyvää vauhtia, etukäteen sovitusta menosta huolimatta. Hieman jännitin kuinka valkoinen väri erottuu pohjavärin vaaleanpunaisesta, mutta onneksi näkyy aivan hyvin.
Mosaiikkineuletta on kyllä mukava neuloa kun kerros neulotaan aina yksi väri kerrallaan ja silti saadaan aikaan hienoja kuvioita.
 Tälläkin etapilla olisi myös luovaosuus sarja. Saapa nähdä saisinko jompaan kumpaan luovaan sarjaan neulottua sukat. Tällä hetkellä tosin tuntuu taas olevan aloitettuja projekteja aika monta, mutta kyllä kai sinne joukkoon vielä yksi tai kaksi mahtuisi...Nämä sukat taitavatkin sitten jäädä omia jalkoja ihastuttamaan.


Malli: Mosaiikkikukkia, Tiia Niemi
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,00mm sekä 2,50mm
Koko: Ohjeen mukaan M(38-40),
Vastasi kokoaan minunkin käsialalla
Paino: 87g


2 kommenttia:

  1. Ihanan hempeät vaaleanpunaiset Mosaiikkikukka-sukat! <3 Kiva kun tykkäsit mallista ja olispa kiva nähdä myös se luovan sarjan versio tästä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ehkäpä se vielä tulee, mikäli vain tässä ehdin, kovasti kyllä houkuttelee ajatus siitä =)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!