keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Ystävänpäiväsukat 2021

Jospa sitä vihdoin laittaisi kuvia näistä vuoden takaisista Niina Laitisen Ystävänpäiväsukkien 2021 yhteisneulonnan tuloksesta. Sukat ovat ihanat, niin kuin Niinalta voi aina odottaakin. Minun sukista tuli vain niin kapeat etteivät omaan muodokkaisiin pohkeisiini sopineet, mutta eipä se kyllä ollut ajatuksenakaan. Vaan tarkoitus oli neuloa sukat ihan neulomisen riemusta ja laittaa sukat odottamaan sopivaa hetkeä ja sopivaa jalkaa varten. Ja niinpä ne joulun alla matkustivatkin uudelle omistajalleen. Lankana tällä kertaa oli Novitan Nalle lanka ja puikkoina 3.00mm:n puikot. Sukat neuloontuivat kaksi sukkaa yhtäaikaa loopaten, niin kuin lähes kaikki sukat minulla nykyisin tuppaavat tekemään. Välillä tosin pitää neuloa jokunen pari ihan perinteisesti sukkapuikoilla, ettei sekään taito täysin painu unholaan. Kuvista parhaatkin olivat jostain kummallisesta syystä johtuen vähintäänkin hieman tärähtäneitä ja epäselviä, mutta kyllähän niistä näkee sen tärkeimmän, eli aivan ihanaiset sukat oli Niina suunnitellut kanssaneulojien riemuksi jälleen kerran!



Malli: Ystävänpäiväsukat 2021(Niina Laitinen)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,00mm
Koko: n.37
Paino: 139g


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!