tiistai 9. marraskuuta 2021

Vauvalle Sulo-peitto, lapaset ja sukat

Jatketaan vielä vauvateemalla hetkisen aikaa. Pieni mies sai vielä peiton lapaset ja sukat. Peitto on tullut näiden muutamien ensimmäisten kuukausien aikaan jo tärkeäksi ja se on ehdottomasti saatava mukaan päiväunille. Lankana peitossa on ihanan pehmoiset Adlibriksen ja Novitan Baby Merino langat. Mieleisen ohjeen löysin Lankavan sivuilta. Sulo-peitto oli neulottu lenkkimohairista ja valkoisesta neulelangasta. Halusin kuitenkin tehdä peiton kokonaan merinolangasta ja näin peitosta tuli hieman enemmän kolmiulotteisempikin. Lisäksi ohje oli paksummalle langalle ja puikoille mutta silmukoita lisäilemällä sain kuitenkin sopivan kokoisen ja silmukoita lisäsin myös reunoihin, jotta oikeat kerrokset kehystäisivät lähes saman levyisenä koko peiton. Lopuksi viimeisetelin peiton vielä virkkaamalla kiinteitäsilmukoita takaperin, eli kerros rapuvirkkauksta reunaan
Malli: Sulo-vauvanpeitto
Lanka: Adlibris Baby Merino, Novita Baby Merino
Puikot: veikkaisin 3,50mm
Koukku: 3,50
Koko: n.64*96cm
Paino: 286g

Kun lankoja oli vielä niin tekaisin Novitan Baby merino langasta neuloin nämä sukat tällä Yhteishyvän ohjeella. Samaa ohjetta sovelsin myös tumppujen varsissa. Jotenkin tällä kertaa oli hankalaa saada väriä näkymään oikein kuvissa. Oikea väri näkyy paremmin peiton kuvissa.
Malli: Yhteishyvän vauvan villasukat
Lanka: Novitan Baby Merino
Puikot: 2,5mm
Paino: Lapaset 16g, Sukat 21g
Koko: 0-3kk

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!