lauantai 20. kesäkuuta 2015

Virkattuja koreja ja KyJy 2015

Pari vuotta sitten virkkasin mattoja ja satuinpas löytämään niiltä ajoilta jääneet trikookuteiden loput. Mietin tekisinkö niistä pienen maton, mutta sainkin sitten aikaan useamman pienen korin. Yksi pieni vyyhti jäi vielä odottamaan koriksi muuttumista.
  Ensimmäiset lämpimät ilmatkin saapuivat vihdoin meillekin ja pihallahan tarkeni jopa istuskella, virkata ja nauttia kesän loistoon heränneestä luonnosta. Korit syntyivät lähes pelkkiä kiinteitä silmukoita tehden. Kun pohja oli mieleisen kokoinen niin virkkarin kerroksen silmukoiden takareunoista niin kääntyy korin reuna mielestäni paremmin ja sitten vain jatkoin normaalisti kiinteitäsilmukoita ilman lisäyksiä. Reunaa vahvistamaan tein viimeisen kierroksen kerjusilmukoimalla ympäri.



Vessan kukka sai turkoosin suoja ruukun ja kannellinen turkoosi sijoittui
samaa huonetta piristämään.

Meidän neitokainen varasi valkeat korit heti omaan käyttöönsä.


Eilen innostuin liittymään Facebooksissa ensimmäistä kertaa KyJy 2015 haasteeseen. Hieman jäi liittyminen viime tippaan, sillä se olikin viimeinen päivä osallistua ja itse haaste alkoi tänään 20.6. Haasteessa aloitetaan 20 neule- tai virkkaustyötä 31.8 mennessä ja niiden pitäisi olla valmiita 24.12. Työ saa valita itse kunhan niihin on käytetty lankaa vähintään 50g/250m.
  Ensimmäisen työn sai aloittaa heti kun vuorokausi 20.6 oli vaihtunut, mutta minulla aloitus meni aamuun. Ja vielä ennen sitä maltoin mieleni ja viimeistelin ensin korit, muuten ne olisivat saattaneet olla viimeistelemättä vielä ties kuinka pitkään.
 Monta ideaa olisi ollut ensimmäiseen työhön ja kudettakin on vielä hieman jäljellä. Mutta juuri kun olin tarttumassa koukkuun niin silmiini sattui lankalaatikko ja siellä piileskelevät Novitan Rose mohair langat. Ne ovat hieman kummitelleet mieleni perukoilla, kun en ole niistä oikein mitään keksinyt tehdä ja jotenkin niitä on sinne vain mystisesti kertynyt eri väreissä. Nyt siis nappasin päättäväisesti ensimmäisen kerän laatikosta ja aloitin niistä ihan ensimmäisen KyJy työni.
  Se on siis Pitsihuivit neuloen kirjastasta malli Triinu-huivi. Lanka ja puikot tosin ovat paksummat kuin ohjeessa, joten odotettavissa on alkuperäistä ohjetta suurempi huivi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!