perjantai 30. tammikuuta 2015

Söpöstykset

Neulo, pura, neulo taas, jotta voit jälleen purkaa... Mutta valmista tuli viimein... Ihan omat Söpöstykset sydämineen, rusetteineen kaikkineen. Lankana aivan ihana Austermannin Step 6, irish rainbow colours ja Novitan musta Nalle. Austermannin kerä oli 150 grammaa ja todella riittoisaa. Lankaa jäi vielä pienet kerät raidoittamaan jotakin muuta projektia. Lanka on miellyttävän pehmeää ja sisältää jojoba-öljyä ja aloeveraa.
Käytössä oli 3,5mm pyöröpuikot, joiden kaapelin onnistuin kertaalleen katkaisemaankin. Onneksi se meni poikki kuitenkin läheltä puikkoa ja vanha pätkä lähti helposti irti, niin sain korjattua ongelman ja sain työn tehtyä valmiiksi.
 Sukat aloitin jälleen kärjestä. Ensin loin 16 silmukkaa molempiin sukkiin ja lisäsin sitten joka toinen kerros yhden silmukan reunoihin. Ensimmäisen silmukan jälkeen ja ennen puolen viimeistä silmukkaa. Kunnes työssä oli yhteensä 48 silmukkaa. Päällipuolelle jätin kuviota varten 23 silmukkaa ja loput 25 tuli jalkapohjaan raidoiksi.

Raita kokeilua.

Kuvio syntyi neuloessa ja parin purkamisen jälkeen tulos miellytti viimein omaakin silmää. Samalla kuviokin muuttui raidoista sydämiksi.




Kuvio hakee muotoaan.

Valmiit sydämet.
Tekisikö toisenkin kuvion...kyllä saa yksi riittää.




Kuvion sommittelua. Samalla kun neuloin, piirsin mallin myös paperille. Yhdessä vaiheessa mietin tekisinkö varteen vielä pienemmän kuvion, jossa sydämet olisivat kiertäneet ympäri.  Sen kuitenkin jätin sitten näissä sukissa tekemättä.
Halusin näihin sukkiin kokeilla tiimalasikantapään tekoa. Se oli yllättävän helppo toteuttaa netistä löytyvien ohjeiden avulla. Ensimmäiseksi kokeiluksi onnistui kyllä hienosti, vaikka sainkin pari pientä reikää parsia piiloon. Hyvä opastusvideo löytyy vaikka täältä Kodin kuvalehden sivuilta.
Kantapään jälkeen neuloin muutamia kierroksia sileää ennen valepalmikon aloitusta, jotta kantäpää osiosta tulisi hieman pidempi ja omaan jalkaan istuvampi. 

Tiimalasikantapää.

Varressa neuloin alkuun 3 oikein ja 2 nurin ja pohkeiden kohdalla lisäsin kolmannen nurjan antamaan jalalle lisää tilaa.Ylös tein vielä päärmeen. Neuloin 5 kerrosta sileäää, jonka jälkeen kerros:langankierto, 2 oikein yhteen(taitos) ja sitten 4 kerrosta sileää ja päättelyn jälkeen ompelin reunan kiinni nurjalle siihen kohtaan josta sileä alkaa.  Päärmeen sisälle ompelin kuminauhan, niin sukka ei valu alas saappaassakaan. Koristeeksi vielä satiininauhaa rusetilla ja koriste sydämellä ja ei muuta kuin sukat jalkaan.


Malli: Söpöstys(oma suunnittelu)
Lanka: Novitan Nalle ja Austermann Step 6
Puikot:3,5mm:n pyöröpuikot


perjantai 23. tammikuuta 2015

Revontulet jatkavat loistoaan

Viikonloppuna jäi neulomiset vähemmälle ja ompelukone sai hieman liikuntaa pitkästä aikaa. Kolme takkia ja yhdet farkut saivat uudet vetoketjut ja muutama muukin pieni korjaustyö tuli tehtyä.
Näin ollen torkkupeitto-projekti ei vielä ehtinyt ihan valmiiksi. Kokoa peitolla on nyt 120x80cm. Alkaa olla jo aika raskas neuloa, mutta lämmittää mukavasti kun on neuloessa sylissä.  Vielä tulee mittaa hieman lisää ja sitten vielä virkkaan jotain reunaa koristamaan.  


Seuraaksi kuitenkin vielä kaksi Revontuli-huivia. Sain Novitan Polku langasta aloittamani huivin viikolla valmiiksi ja pingoitettuakin. Kuvasin sen sitten sinisen, jo hieman aiemmin valmistuneen Lang yarn Mille colori socks&lace deluxe-lankaa olevan huivin kanssa. Se kun oli huomaamatta jäänyt kuvaamatta.




Malli:Revontuli
Puikot:Sininen ?, Violetti 3,5mm
Lanka:Sininen: Lang Yarns Mille colori socks&lace luxe,
Violetti:Novita Polku
 Jotenkin ei tuo luonnonvalo tuonut tällä kertaavärejä esiin vaan Polku lanka on lähempänä alla olevia kuvia. Sinisen sävyt ovat lähempänä oikeaa mutta värit ovat oikeasti vielä hieman kirkkaammat.



                                        Mitä näistä syntyy selviää seuraavassa postauksessa.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Huiveja, huiveja...

Tammikuu toi mukanaan kirpeitä pakkasilmoja ja jos ei tarvitse lähteä mihinkään niin mikäs sen mukavampaa kuin laittaa villasukat jalkaan, ottaa mukava asento ja katsoa mitä lankakerältä syntyy puikkoja heilutellessa.
 Regian luonnonvalkeasta Silk langasta 5mm:n pyöröpuikoilla sitten muodostui Lehmus-huivi, jonka ohje löytyi Ullaneuleen sivuita. Lanka sisältää villaa, polyamidia ja silkkiä ja varmasti lämmittää mukavasti. Lanka oli todella miellyttävä ja pehmeä neuloa ja malliin tutustumisen jälkeen huivi valmistui nopeasti parissa illassa.

Malli:Lehmus
Puikot:5mm:n pyöröpuikot
Lanka:Regia Silk
 Sitten puikoille pääsi Regian Fluormania lanka ja mallina jälleen tuttu Revontuli-huivi, myöskin Ullaneuleen sivuilta löydettynä. Ja kun malli on niin mukava neuloa ja saa eri langoilla aivan erinäköistä niin uusi huivi pyrkii syntymään ennen kuin edellistä edes ehtii pingottaa.
  Varastojen kätkoistä löytyi muutama kerä Novitan Polku nimistä lankaa. Ja näyttäisi että tuokin lanka sopii ihan hyvin Revontuli malliin.
 
Valmis huivi ja seuraava tulossa


 
Laaduntarkkailija työssään.













Tänään on ollut hyvä ilma ja nuorimpien muksujen ja koirien kera innostuimmekin lähtemään metsään hieman seikkailemaan. Hieno polku saatiin aikaiseksi vaikka lunta olikin aika paljon. Siinä tarpomisen lomassa sain kuvattua valmiista ja viimeistellystä huivistakin kuvia.

Malli:Revontuli
Puikot: 4mm:n pyöröpuikoit
Lanka:Regia Fluormania


Ja päätös jonka mukaan teen yhdentyön valmiiksi ennen uutta, tuli sitten lähes vahingoissa pyörrettyä. Netissä pyöriessä olen törmännyt ihaniin muhkeisiin torkkupeittoihin ja siitä se ajatus sitten lähti. 12mm:n pyöröpuikot ja ohutta fleeceä, leikattuna noin 3cm:n suikaleeksi. Neuleeksi päätyi muutaman purkamisen jälkeen patentti neule, vaikkei se ihan siltä ehkä näytäkään, mutta pinta miellyttää omaa silmää. Silmukoita loin aluksi reilun 70, mutta parin kokeilun jälkeen ne vähenivät 50 ja siltikin on sopivan levyinen.
  Paksujen puikkojen ja raskaan neuleen välissä on mukava välillä tehdä ohutta ja kevyttä, joten kyllä se Polku-langan huivikin jossain välissä valmistuu.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Nyt ei palele varpaita

Ihastuin revontulihuivia neuloessa Regian Fluormania lankoihin niin, että langasta piti saada itsellekin jotain ja se jokin oli sukat. Lankaa tulee varmasti vilahtelemaan vielä muissakin neulomuksissa kuluvan vuoden aikana.





Sukkien malli Kierre on Melissa Morgan-Oakesin kirjasta Varpaista varteen, hieman muuteltuna. Varteen neuloin ohjeesta poiketen 1o 1n joustinta taakse ja vielä ylös kuvion jälkeen.
 Aivan viimeiseksi lisäsin vielä päärmeen, johon voi joskus vaikka pujottaa kuminauhan jos löystyvät käytössä. Nyt kuitenkin pysyy jalassa ilmankin.
  Sukat on neulottu 2,5mm:n pyöröpuikoilla mallineuletta oli kyllä mukava ja selkeä seurata. Minun jalkaani olisi saanut olla hieman vähemmän silmukoita kiilalisäysten jälkeen tässä langassa ja mallissa, mutta hyvin nämä istuvat jalkaan näinkin neulottuina.
  Regian Fluormanian värit ovat kyllä ihania ja neule saa raidoituksista mukavasti eloa pintaan. Näissä sukissa sattui raidat tulemaan lähes päin vastoin toisiinsa nähden ihan sattumalta ja täytyy sanoa että olen kyllä tyytyväinen jälleen omiin tekeleisiini.

Malli:Kierre
Puikot: 2,5mm:n pyöröpuikot
Lanka:Regia Fluormania

torstai 1. tammikuuta 2015

Neuloosin pyörteissä

Vaikka päivitysten puolella onkin ollut hiljaista niin se ei tarkoita etteikö käsitöitä olisi silti kaikessa hiljaisuudessa syntynyt. Vaan päinvastoin, pitkään kadoksissa ollut kipinä neulomiseen syttyi ja monenmoista olenkin saanut syksyn mittaan valmiiksi asti. Osa malleista on löytynyt kirjoista, internetin syövereistä ja osa peräti omasta päästäkin.




Kaikki käynnistyi siitä kun halusin tehdä itselleni uudet unisukat ja langaksi valikoitui alpakka-lanka. Ostamani lanka oli ohutta ja neuloinkin sen kaksinkertaisena ja niin sai raitoihinkin lisää elävyyttä kahdella värillä.
  Omista sukista ei kyllä kuvaa tullut otettua, mutta langan inspiroimana isäni sai isänpäiväksi uudet säärystimet ja ranteenlämmittimet. Säärystimiin piti hieman jo kokeilla kirjoneulettakin ja sitä löytyykin sitten enemmän ja vähemmän pukinkonttiin päässeistäkin sukista.

Laskeskelin että syksyn sukkasaldo pyöriin 30 parin tienoilla ja joukkoon mahtuu muutamia muitakin neulomuksia ja virkkauksia. Voisi siis sanoa että neuloosi on tänä vuonna vaivannut enemmän kuin koskaan aiemmin. 



Äidille ja tyttärelle valmistuivat lämpöiset polvisukat isoveli langasta ja kun oma tyttäreni sukat näki niin tahtoi itselleen samanlaiset. Eipäs siinä auttanut äidin muuta kuin toteuttaa neitokaisen toive, kun lankojakin oli vielä sopivasti jäljellä.
   
                  

  Vaikka osa pareista on neulottu samaa mallia mukaillen niin ainakin väreissä on hieman eroa. Yhtään tismalleen samanlaista paria en pukinkonttiin tehnyt, vaan kaikista tuli ihan omalaisiansa. Syksyn aikana tulin oppineeksi monta uutta kuviota ja mallia. Uusia malleja ja inspiraatiota etsiessä löytyi aina uutta opittavaa ja kokeiltavaa. Ja tekemättömien listakin siinä ohessa kasvoi kun kaikkea haluttaisi kokeilla.
  Sukissa olen käyttänyt pääosin 7-veljestä lankaa jos ei erikseen muuta mainita. Kaikkia sävyjä ja värejä ei varmastikaan enää löydä kaupoista kun ensimmäisenä ajatuksena oli hyödyntää jo hyvin runsaanpuoleista omaa varastoa. Tietenkään se ei ihan täysin niin mennyt. Vaikka "vanhoja" lankoja kului ihan kiitettävästi niin jotenkin kummallisesti sitä tulee aina ostettua kerä sieltä ja toinen täältä. Eikä tietenkään kotona aina ole juuri sitä oikeaa sävyä...tai sattuu hyvä tarjous kohdalle, jota vain ei yksinkertaisesti voi ohittaa. Mutta onpahan jotain mistä aloittaa kun inspiraatio iskee.
  Harmaiden sukkien resorissa kokeilin ensimmäistä kertaa valepalmikkoa ja ihastuin siihen kyllä kerta heitolla. Monista  sukista sitä sitten löytyykin. Kukien keskelle kiinnitin pienet tiukuset, jotka hieman helisevät kävellessä. Nämä sukat eivät ehtineetkään pukinkontiin kun neiti ihastui niihinkin ja tahtoi ja sai ne omakseen.

     

Vaihtelua sukkien neulomiseen toi syksyn pimeät kelit ja ihastuminen heijastinlankaan. Pipoja tuli tekaistua heti useampaan päähän ja  lapsille vielä vanttuitakin. Kuvissa ylhäällä ilman salamaa ja alempana salaman kera.





Vuoden 2013 joulun alla tuli kokeiltua neulahuovutusta ja tonttutehtaalla syntyikin paljon tonttuja, joista pukki ja muori asustelevat muutaman pikkutontun kanssa asustelevat vielä kotona.


Tänä vuonnakin piti päästä villoja pyörittelemään ja kirjastosta tarttuikin mukaan Huopahemmot kirja, jossa esiteltiin erilaisia huovutettuja hahmoja ja niiden valmistusta.  Kovin jouluisia ei huovutuksista tullut, mutta kertakaikkisen söpöjä kuitenkin ja jokaine lapsi sai omansa hyllyä koristamaan.



Sitten taas pukin apulaisen töihin. Sukkamalleja etsiessäni tutuistuin ensikertaa pinterestiin ja ravelryyn, joista löytyy paljon uusia ideoita ja malleja kokeiltavaksi. Myös Facebookin voihan villasukka-ryhmästä löytyy paljon ihania ohjeita, joista muutamia olen alla olevissa sukissakin soveltanut.

Pikku räppärin alku löysi paketista lempiartistien logoilla taiteillut sukat.
Omaan jalkaan hieman suuret 46 koon mustat palmikkosukat.

Valepalmikkoa, valkoisia pöllöjä ja prinsessa sukat pienelle neitokaiselle.

Kerrosrivinousu harjoittelua voihan villasukka-ryhmän innoittamana ja kirjoneuletta garnstudion sivuilta löydettyä ohjetta mukaellen.

Pääkalloja ja kukkasia Isoveli langasta.

Ylhäällä garnstudion ohjeella palmikko takana.Kirjoneule sukat syntyivät oman  pohdiskelun tuloksena ja tytön sukissa varren twit-or-not malli on poimittu jälleen villasukka ryhmästä.

Pupu-sukat pikku miehelle.

Lisää kuvateksti

Miesväen sukkia, aika tummissa sävyissä.

Kyllä täytyy hieman itseäkin olalle taputtaa näistä saavutuksista kun moneen vuoteen en ole saanut montakaan sukkaparia aikaiseksi ja vieläkin vaan uutta ideaa pukkaa. Jos sitä alottaisi ensi joulun salaisuuksien tekemisen jo nyt niin ehtisi taas saada monenmoista aikaiseksi.








Yhteen pakettiin ehtivät myös reumalangasta ja alpakkalangasta neulotut ranteenlämmittimet. Näistä tuli kyllä ihanan pehmoisen ja lämpimän oloiset luomukset.









Kun kaikki lahjukset oli hyvissä ajoin valmiina niin ehti omatkin pojat saamaan varpailleen lämmikettä. Toiveita otettiin vastaan ja niiden pohjalta nämä sitten syntyivät ja pääsivät suoraan jalkaan. 
Malli: Minecraft pelin hahmoa mukaellen ruutupaperin avulla
sommiteltuna
Mallipiirros mukaeltuna Ravelrystä löytyneen mallin pohjalta.
Lankavarastoja kaivellessa vastaantuli paljon parivuotta sitten virkattuja afrikankukka paloja. Ajattelin sitten niistä ottaa urakan kun ei pukkikaan tarvinnut enää apua tältä rintamalta. Niinpä palapalalta syntyi ihanan kirjava torkkupeitto ensikesän nokosia tuudittamaan. Surffaillessa eri käsityösivuilla on vastaan tullut mitä ihanampia pehmoeläimiä afrikankukista virkattuina ja tänä vuonna haluan kyllä jossain välissä yhden tai useamman sellaisenkin yrittää saada tehdyksi.


Joulu oli jo aivan lähellä ja huomasin että kaikki muut ovat saaneet tai saamassa sukkansa, mutta itseltäni ei löydy kuin alkusyksystä neulomani yösukat. Lankakaupasta löysinkin aivan ihanaa ja kimaltelevaa lankaa,Lang yarnsin Mille colori socks &lace lux. Samalla päätin kokella samalla jotain aivan itselleni uutta tekniikkaa. Niinpä syntyivät seuraavat sukat pyöröpuikoilla, kärjestä aloittaen ja vielä kaksi samaan aikaan. Ihan omasta päästä nämä eivät kyllä olisi syntyneet, vaan kirjastosta lainasin kirjan Varpaista varteen ja siinä oli todella selkeät ja hyvät ohjeet. Tämän kirjan hankkimista ihan omaksikin voisin kyllä harkita, sillä tekniikka oli alkukankeuksien jälkeen mukava neuloa. Vaikka sukkien palmikot eivät kirjasta olekaan niin kirjassa oli useita mallineuleita joita haluttaisi vielä kokeilla. Omista sukista tuli kyllä aivan ihanat, pirteä ja pehmoiset. Ne pääsivätkin kyllä heti päivittäiseen käyttöön ja toisiin ihan omiin on lankakin(tälläkertaa tosin regian fluormaniaa) jo odottamassa.




Vielä viimeiseksi kuva vuoden viimeisestä neulomuksesta, joka valmistui vielä uuden vuoden aaton aamuna. Mallina on ollut revontulihuivi ja alkukankeuden jälkeen oli kyllä joutuisa ja mukava neuloa. Lankakin oli ihanaa Regian fluormaniaa ja todella kauniin väristä. Näitähän voisi tehdä useammankin. Täällä kertaa huivin onnelliseksi omistajaksi valikoitui tyttäreni.



Ja neuloosi tuntuu vain jatkuvan...


      IHANAA JA ONNELLISTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!!!

Google+ Badge