sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kyjy 2015 Lehmushuivi





Keveitä pitsihuiveja on mukava neuloa ja tänä keväänä niitä onkin syntynyt jo muutama. Ja nyt valmistui taas yksi lisää.
 Kaiveltuani lankavarastoani käteeni osui kaksi kerää valkoista Novitan Säde lankaa. Lanka on ohutta sekoitelankaa, johon mohair tuo hienoista pörröisyyttä. Luksusta neuleeseen tuo langassa olevat pienet paljetit, jotka kimaltelevat kauniisti valon osuessa niihin. Tämä ilmiö ei vain kuvissa jostain syystä kunnolla näy.                                     

 Malliksi valitsin ullaneuleen sivuilta löytyvän Lehmus-huivin. Tällä mallilla olen neulonut aiemmin yhden, hieman paksumman, huivin Regian Silk langasta. Nyt halusin kokeilla samaa ohuemmalla langalla. Tosin puikot olivat tällä kertaa paksummat kuin aiemmin. Se toi mukavasti ilmavuutta huiviin. Tämä malli on mukava ja suhteellisen nopea neuloa.                            
 Pigoituksen jälkeen yläreuna tuntui hieman kiertyvän, joten virkkasin sinne löyhästi vielä pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja se tuntui hieman auttavan ongelmaan.
 Valmis huivi on kooltaan 70x160cm ja lankaa kului tasan 90 grammaa.



Malli: Lehmus-huivi
Lanka: Novita Säde
Puikot: 6mm bambupyöröt
Koko: 70x160cm
Paino: 90g


Kyjy työt 3 ja 4 aloitettu

2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!