torstai 12. maaliskuuta 2015

Pitkää ja pätkää

Aloitin seuraavat sukat varpaista ajatuksena neuloa raitalanka nyt loppuun,  Alkuun loin 16 silmukkaa/sukka ja lisäilin joka 2.krs silmukoita, kunnes puikoilla oli 44 silmukkaa. Kärkilisäysten jälkeen tein päälle palmikkoneuletta sileän joukkoon koristeeksi. Hiemanhan tuo palmikko hukkuu tuohon raitalankaan, mutta eipä se haitta kun kivat tuli kuitenkin.

Palmikossa toistin seuraavia kerroksia:


 1-3.krs: 2 nurin, 8 oikein, 2 nurin
 4.krs:    2 nurin, nosta 2 oikein apupuikolle työ taakse ja neulo 2 oikein. Neulo sitten apupuikon silmukat oikein. Nosta nyt 2 oikein apupuikolle työn eteen ja neulo jälleen kaksi oikein. Sitten neulotaan apupuikon 2 silmukkaa oikein. Ja vielä 2 nurin.



Tiimalasikantapän jälkeen neuloin varren takana 1oikein ja 1 nurin joustinneuletta ja lisäsin silmukoita 48:aan. Edessä jatkoin edelleen sileää ja palmikkoa. Ylöspäin mennessä  nilkan jälkeen lisäsin joustinneuleen reunoissa vielä yhteensä 8 silmukkaa neljän kerroksen välein antamaan pohkeelle paremmin tilaa.
  Kun varsi ylsi polvitaipeeseen asti niin päätin, että nyt saa kyllä varren mitta jo riittää. Lopuksi neuloin vielä kääntövarren helmineuleella: 1.krs: 1oikein, 1nurin, toista. 2.krs: 1nuri, 1 oikein.             Ja koristeeksi ompelin 3 nappia. Kääntövarrenhan voi halutessaan taittaa ylös jos polvia palelee tai nätisti vaikka pitkien kumisaappaiden varsien päälle. Sukat ovat kokoa 39/40.

            


Raitalankaa vain vielä riitti ja riitti, joten sain aikaiseksi vielä kahdet lyhytvartiset sukkaset, joissa leikittelin hieman kerrosrivinousu tekniikalla. Ihanasti saa samoja lankoja käyttäen ihan erinäiköisiä sukkia tekniikkaa vaihtelemalla. Kaikissa näissä sukissa on tiimalasi kantapää, mikä on helppo tehdä neuloi sitten kummasta suunnasta sukkaa tahansa.
 Näissä lyhyt vartisissa suksissa on myös aloituksessa 16 silmukkaa, joita lisäsin 44 silmukkaan ja varsiosassa on molemmissa 46 silmukkaa joustinneuleessa.




Malli: Omaa suunnittelua
Lanka: 7-veljestä raitaa ja mustaa.
Puikot:Bambu pyöröpuikot 3,5mm
Koko: Polvisukat 39/40
Ylemmät lyhyet 35 ja alemmat noin 38/39

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!