perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kirja arvostelu

Intouduin tilaamaan adlibriksestä kolme kirjaa inspiraatiota antamaan ja jännityksellä jäin odottamaan millaisia malleja ja ideoita kirjoista löytyisi.
 Jännitys tiivistyi odottaessani postin toimitusta ja heti kun se sain sen noudettua niin sehän oli avattava välittömästi. Ensimmäinen reaktio pikaselailun jälkeen oli: Vau, mitä ihania malleja. Ja osa kyllä todella haastavia malleja toteuttaa, mutta onneksia niitä helpompiakin löytyy mistä lähteä liikkeelle. Niin ja nämä kolmekirjaahan olivat: Stephanie van der Linden: Säpinää sukkiin, Marjukka Vuorisalo-Mila Duktig: Synkät kuteet ja Ann Budd: Villasukkakirja


Säpinää sukkiin (linkin takaa löytyy kirja Adlibriksestä) kirjasta löytyy monipuolisesti malleja niin kirjoneuleena kuin yksivärisenä kohoneuleinakin ja värejähän voi aina vaihdella mielensä mukaan. Kirjassa on selkeät kuvat ja ohjeet vaikuttavat selkeiltä, mallikaavioita seuraamalla syntyy varmasti kauniita sukkia. Ihana kirja kaiken kaikkiaan.



Villasukka kirja lupaa kannen mukaan vaativia malleja taitavalle neulojalle. Kirja sisältääkin monipuolisesti malleja:löytyy pitsineuleita, kirjoneuleita, palmikoita ja illuusioneulesukatkin. Ihanien mallien lisäksi kirjasta löytyy hyvödyllisiä vinkkejä neulomisen avuksi ja useita ohjeita erilaisiin kantapäätekniikoihin.
  Villasukakirjassa on malleja niin yläältä alas neulottuihinkin kuin varpaista kärkeenkin tehtäviin sukkiin. Mallisukkia on kuvattu useasta erikulmasta niin näkee vähän miltä valmis tuote sitten näyttää muualtakin kuin edestä
 Tästä kirjasta aloitinkin jo tekemään ensimmäisenä olevaa Vaeltava palmikko-nimistä mallia, mutta siitä lisää sitten kun sukat aikanaan valmistuvat.


Kovakantinen Synkät kuteet kirja onkin hieman erilainen neulekirja ja sen tummanpuhuvat mallit henkivät goottisuutta. Pääväri kirjassa käytetyissä neuleissa on musta, jonka tehosteväreinä on käytetty hieman punaista, valkoista, sinistä ja violettia. Muunmuassa erilaiset luurangot ja lepakot vilahteleva tekstiileissä kirjan sivuja selaillessa.
 Myöskin tässä kirjassa on käytetty pitsi, palmikko- ja kirjoneuletekniikoita. Malleja löytyy laidasta laitaan ja neuleiden vaikeusasteet on merkitty selvästi neuleiden ohjeiden oheen, myös eläinkunnan edustajina koirat ovat saaneet pari neulepuseron ohjetta. Jos haluaa toteuttaa pientä tai isoa projektia niin tästä kirjasta löytyy molempia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!

Google+ Badge