keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Keväisen raikas pefletti

Vihdoinkin meidän keittiökalusteet saapuivat, kymmeninä paketteina. Niinpä sitä riittää hieman erilaistakin käsityötä ja kaappien rungot alkavatkin olla kasassa. Vielä menee  tosin jokunen tovi
ennen kuin päästään keittiötä täydellä teholla käyttämään, mutta ihana nähdä kuinka se hiljalleen valmistuu.
Pikkuhiljaa tässä remontoinnin ohessa aina valmiistuu jotain neulomuksia ja virkkuitakin ja esittelen nyt pefletin, jonka olen virkannut yhdelle muksuistani. Vielä kun jossain vaiheessa yhden tekisin, niin jokaisella lapsella olisi ihan omansa. Aiemmin valmistuneet ovat olleet tykättyjä ja kovassa käytössä.



Tämä kauniin vihreä pefletti pääsee sopivasti käyttöön pääsiäisen aikaan, mieleen kun jo virkatessa nousi kuva pääsiäisen rairuohosta.  Tekniikkana käytin korinpohja virkkausta, jossa kuvio muodostuu pylväitä virkaten, kuviosta riippuen, edellisen kerroksen pylvään etu- tai takareunasta. Lopuksi vielä muutama kerros kiinteillä silmukoilla ja  kierros kiinteitä silmukoita, joiden välissä on nyppy.


Samaa tekniikkaa olen käyttänyt aiemminkin, muunmuassa viimekesänä tyttärelleni virkkaamassani vaaleanpuna-vihreässä pefletissä. Sitä pääset kurkistamaan tämän linkin takaa. Postauksesta löytyy myös linkki yhteen korinpohjavirkkauksen opasvideoonkin.
Toinen aiemmin virkkaamani laudeliina valmistui siksak- tekniikalla ja sitä pääset vilkaisemaan täältä.

Malli: Omaaa suunnittelua,
tekniikkana korinpohjavirkkaus
Koukku:3mm
Lanka:Novita Puuvilla-bambu
Koko: 33.5 x 45cm
Paino: 174g
JyJy 2016 nro.15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!

Google+ Badge