tiistai 27. lokakuuta 2015

Heijastuksia

 Syksy on jo pitkällä ja illat pimeitä, niinpä heijastimet on kaivettu taas kaapeista käyttöön jo aikaa sitten. Toivottavasti moni muukin on tehnyt saman. Jos ei sellaista vielä roiku vaatteissa niin nyt viimeistään kannattaa sellainen lisätä, sillä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on todella hankalaa havaita ratin takaa pimeässä.  Meillä heijastin liivejä käytetäänkin pimeän aikaan liikuttaessa niin isot, pienet kuin koiratkin, mutta lisä ei koskaan ole pahitteeksi.







                                                                               Viime talvena neuloin omille lapsille pipot ja lapasia heijastinlankaa sisältävästä langasta ja nyt saivat siskon lapsetkin omansa. Niin ja minä myös. Kuvia lapasista löytyy aiemmasta postauksestani neuloosin pyörteissä.
Ostin kolme kerää Red Heartin Reflective lankaa ja neuloin 2 oikein 2 nurin 6mm:n pyöröpuikoilla kunnes koko oli sopiva ja sitten kaventelin enimmät pois. Perusjoustin neuleella neulotut pipot mahtuvat monen kokoiseen päähän ja musta perusvärikin on moneen menoon sopiva.
Eiväthän nämä heijastinta korvaa, mutta kyllä ne hieman lisäävät näkyvyyttä liikenteessä ollessa. Ensimmäisessä ja kolmannessa kuvassa ei ole käytetty salamaa, kun taas muissa on. Näin näkyy hieman miten pipo pimeässä erottuu valon osuessa siihen


Malli:Oma
Lanka: Red Heart Reflective
Puikot:6mm:n pyöröpuikot
Koko:nuori/aikuinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!

Google+ Badge