maanantai 10. elokuuta 2015

#blogisitarina


Nean omat-blogilta saamani haaste innoitti minut osallistumaan jälleen haasteeseen.

 Kototeko-blogilta liikkeelle ampaisseen haasteen ideana on kirjoittaa oman blogin tarina ja sitten haastaa neljä muuta blogia kertomaan omansa.
Minä haastan mukaan LankahelvettiLangat solmussa ja puikot hukassaOmin pikku kätosin sekä Lumioosi blogit kertomaan oman bloginsa tarinan.













Ohjeet (jotka saa kopioida myös omaan blogiinsa), tulevat tässä.

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. 


Tässäpä siis reilun vuosikkaan Tilkkuja ja lankaa-blogini tarina alusta tähän päivään asti:



Ajatus oman blogin perustamisesta kypsyi pikkuhiljaa, käsityöt sinänsä ovat kuuluneet elämääni niin kauan kuin muistan. Välillä niitä on tullut tehtyä enemmän ja välillä vähemmän.
Mutta reilu vuosi sitten se sitten vihdoin tapahtui. Sain blogin luotua ja ensimmäisen tekstinkin peräti kirjoitettua, ilman yhtään kuvaa tosin. Samana päivän sain kuitenkin myös kirjoitettua  bloggauksen, joka sisälsi myös niitä kuvia.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Tuli ihanan kuuma intiaanikesä ja aikaa tuli vietettyä pääasiassa ulkone retkeillen ja nauttien auringoista.


Jokunen pari pukinkonttiin päässeistä miesten sukista.










Syksyn viilettyä puikot alkoivat jälleen kutsua takaisin neulomispuuhiin ja pukin konttia täyttämään.
Ajatuksena oli neuloa kaikille villasukat ja kaikille erilaiset. Kyllä niitä tulikin sitten neulottua ja ties montako tv-sarjaa myöhemmin, se pukin konttikin alkoi olla täynnä.


Joulun nurkilla sitten muistin blogini olemassaolon jälleen ja sen jälkeen sitä onkin tullut päiviteltyä paljon tiheämpään. On mukavaa kun on joku konkreettinen paikka minne kerätä kuvia ja tarinoita omista tekeleistään itselle muistoksi ja toivon mukaan inspiroimaan myös blogini lukijoita.

   Sukkia on opeteltu neulomaan magic loopilla varpaista käsin ja ylhäältä alas.
 Suurin mullistus, tänä keväänä neulomisen saralla tapahtui löydettyäni magic loop-tekniikan, jossa sukat neulotaan pyöröpuikoilla ja monesti vielä kaksi sukkaa samaan aikaan. Tämän jälkeen en ole tainnut yksiäkään sukkia neuloa perinteisillä sukkapuikoilla.

Internetin ihmeellinen maailma on lähes ehtymätön aarreaitta ideoiden, ohjeiden ja ohjevideoidenkin suhteen. Myöskin Facebookin monet käsityöryhmät ovat innostaneet ja inspiroineet minua kokeilemaan monenlaista. Eivätkä perinteiset kirjatkaan kyllä paljoa huonommaksi jää ja niitäkin on jokunen hvllyyn kertynyt vuosien varrella.
 Paljon teen myös oman mielen mukaan ja joistakin olen saanut myöskin ohjeen laadittua.

 Pyöröpuikot ovat olleet kovassa käytössä myös huivien neulomisessa ja niitäkin on tullut heti muutamia tehtyä niin itselle kuin lahjaksikin. Revontuli malli oli nopea ja mukava neuloa ja myöhemmin keväällä uskatauduin kokeilemaan ohuiden pitsihuivien tekoa. Huivien neulominen on kyllä todella mukavaa puuhaa. Lopputulos säilyy hieman yllätyksenä aina pingoittamiseen asti kun kuvio aukeaa ja pääsee täyteen loistoonsa.



Neulahuovutettuja hahmoja.
Myöskin tiskirättejä bambulangasta testattu ja hyväksi
todettu. Ohje näihin pyöreisiin löytyy blogistani näistä linkeistä
 Sydämmiset ja Flower Power
Viimeisin valmistunut on isoäidin neliöstä tehty vaatekappale.
 Pikkuhiljaa sitä kehittyy tässä bloginkin pitämisessä ja oppii uusia juttuja. Tuossa jokunen aika laajensin some-aluettani ja liityin myös instagramiin, jonne tulee myös laiteltua kuvia aina silloin tällöin. Sieltä minut löytää  nimellä @lackmanp. 
Oli hienoa palata muistoissa taaksepäin ja miettiä mitä kaikkea sitä onkaan oppinut tässä blogin lyhyen matkan varrella ja voi vain kuvitella mitä kaikkea vielä edessä odottaakaan.







2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!