perjantai 30. tammikuuta 2015

Söpöstykset

Neulo, pura, neulo taas, jotta voit jälleen purkaa... Mutta valmista tuli viimein... Ihan omat Söpöstykset sydämineen, rusetteineen kaikkineen. Lankana aivan ihana Austermannin Step 6, irish rainbow colours ja Novitan musta Nalle. Austermannin kerä oli 150 grammaa ja todella riittoisaa. Lankaa jäi vielä pienet kerät raidoittamaan jotakin muuta projektia. Lanka on miellyttävän pehmeää ja sisältää jojoba-öljyä ja aloeveraa.
Käytössä oli 3,5mm pyöröpuikot, joiden kaapelin onnistuin kertaalleen katkaisemaankin. Onneksi se meni poikki kuitenkin läheltä puikkoa ja vanha pätkä lähti helposti irti, niin sain korjattua ongelman ja sain työn tehtyä valmiiksi.
 Sukat aloitin jälleen kärjestä. Ensin loin 16 silmukkaa molempiin sukkiin ja lisäsin sitten joka toinen kerros yhden silmukan reunoihin. Ensimmäisen silmukan jälkeen ja ennen puolen viimeistä silmukkaa. Kunnes työssä oli yhteensä 48 silmukkaa. Päällipuolelle jätin kuviota varten 23 silmukkaa ja loput 25 tuli jalkapohjaan raidoiksi.

Raita kokeilua.

Kuvio syntyi neuloessa ja parin purkamisen jälkeen tulos miellytti viimein omaakin silmää. Samalla kuviokin muuttui raidoista sydämiksi.




Kuvio hakee muotoaan.

Valmiit sydämet.
Tekisikö toisenkin kuvion...kyllä saa yksi riittää.




Kuvion sommittelua. Samalla kun neuloin, piirsin mallin myös paperille. Yhdessä vaiheessa mietin tekisinkö varteen vielä pienemmän kuvion, jossa sydämet olisivat kiertäneet ympäri.  Sen kuitenkin jätin sitten näissä sukissa tekemättä.
Halusin näihin sukkiin kokeilla tiimalasikantapään tekoa. Se oli yllättävän helppo toteuttaa netistä löytyvien ohjeiden avulla. Ensimmäiseksi kokeiluksi onnistui kyllä hienosti, vaikka sainkin pari pientä reikää parsia piiloon. Hyvä opastusvideo löytyy vaikka täältä Kodin kuvalehden sivuilta.
Kantapään jälkeen neuloin muutamia kierroksia sileää ennen valepalmikon aloitusta, jotta kantäpää osiosta tulisi hieman pidempi ja omaan jalkaan istuvampi. 

Tiimalasikantapää.

Varressa neuloin alkuun 3 oikein ja 2 nurin ja pohkeiden kohdalla lisäsin kolmannen nurjan antamaan jalalle lisää tilaa.Ylös tein vielä päärmeen. Neuloin 5 kerrosta sileäää, jonka jälkeen kerros:langankierto, 2 oikein yhteen(taitos) ja sitten 4 kerrosta sileää ja päättelyn jälkeen ompelin reunan kiinni nurjalle siihen kohtaan josta sileä alkaa.  Päärmeen sisälle ompelin kuminauhan, niin sukka ei valu alas saappaassakaan. Koristeeksi vielä satiininauhaa rusetilla ja koriste sydämellä ja ei muuta kuin sukat jalkaan.


Malli: Söpöstys(oma suunnittelu)
Lanka: Novitan Nalle ja Austermann Step 6
Puikot:3,5mm:n pyöröpuikot


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!