Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Käsinvärjättyä lankaa Villapesuraidoissa

Pitkään vain ihastelin käsivärjäreiden lankoja ja vihdoin  viime syksynä päätin toteuttaa yhden pienen unelmani, joka oli neuloa jotain käsivärjätystä langasta ja katsoa ovatko ne kaiken hehkutuksen arvoisia. No ovathan ne tietysti! Ovathan ne toki aika arvokkaita kun vertaa vaikka perus markettilankaan, mutta on niiden värjäämisessä ja myyntikuntoon laittamisessa on myös aika paljon työtä ja muita kuluja ja mukava se olisi tietysti värjäreiden saada sen lisäksi myös hieman palkkaakin tekemästään urakasta. Niinpä siitä sitten mielellään maksaakin himpun verran enemmän. Vaikka ajatuksena ei olekaan alkaa pelkästään niillä neuloa, niin välillä on mukava kokeilla jotain erilaista ja hieman luksustakin.

                                

 Sittenpäs iskikin vasta se vaikeus että mitä ja kenen lankoja kokeilisin aivan ensimmäisenä. Pitkän pohdinnan  lankojen värien ja erilaisten lankalaatujen kanssa päädyin vihdoin viimein siihen että tilaisin vahvistettua lankaa, joka kävisi myös sukkiin. Vielä kun ei ollut varsinaista tietoa mitä langoista sitten neuloisin. Toivoin vain ettei lanka kuitenkaan olisi kovin karheaa tai kutittavaa jos päätyisin tekemään huivia, niin kuin sitten kävikin. Eksyin selaillessani Neulovan Ninjan nettilankakauppaan ja löysin aivan ihanan värisiä lankoja ja vielä kun oli niin että Neulova Ninja oli tulossa Tornion käsityömessuille ja voisi tuoda langat mukanaan sinne, niin päätös oli tehty. Langat kuitenkin tulivat sitten muutaman sattuman takia postissa ja kuinka ihanassa paketissa ne tulivatkaan. Voi kun tulinkaan iloiselle mielelle kun paketin hain ja riemu vain jatkui kun avasin paketin ja sisältö oli aivan upea.       

      

Ensimmäiseksi puikoille pääsi harmaa ja ylimmäinen purppurainen lanka. Kuinka ollakaan vyötteet ovat jälleen kadonneet niin sävyjen tarkat nimet nyt jäävät ikävä kyllä hieman epätarkoiksi. Lankoja odotellessani olin valinnut ensimmäiseksi neulomukseksi Villapesu siskojen Pirjon ja Katrin huivimallin Villapesuraidat, jonka ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrysta.
 4mm Puikoilla aloitin huivin ja innoissani neuloin ja kohta jo huomasinkin että taas se alun innostus näkyi ohjeen luku virheenä ja ei muuta kuin purkuun ja uudelleen aloitukseen. Eipä se haitannut kun oli niin mukava neuloa. Ohje oli kyllä hyvä, kunhan sen sisäisti hieman paremmin, eikä sitä kauaa tarvinnutkaan seurata kun muisti laskea kierrokset ja lisäykset reunoissa oikein. Renunan olisi voinut tehdä myös icord versionakin ja sen teinkin ensimmäiseen versioon, mutta huomasin samalla että minulla se kiristi aivan liikaa, niinpä tein reunan ainaoikein, niin se joustaa hieman paremmin. Huivia oli mukavan neuloa ja se valmistuikin aika joutuisasti, vaikkakin viimeisillä kierroksilla silmukoita oli jo ihan kiitettävän suuri määrä. Todella kauniit langat ja mukava ohje!
Hieman pitkään kyllä menee nykyään näiden projektien saamisessa tänne blogin puolelle. Niitä kyllä valmistuu ihan kiitettävää tahtia, mutta tänne asti ne pääsevät hieman hitaammin. Yleensä ehtii valmistua muutama työ ennen kuin saan kuvattua ja siinä taas hetki ennen kuin kuvat koneelle, sitten taas hetki tai toinen ennen kuin ehdin löytää mieleisen hetken kirjoitteluun ja julkaisemiseen. Monta mutkaa siis on ennen kuin valmistyö on täällä esittelyssä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan =)
Villapesuraidat, villapesusiskot, hartiahuivi, neulova ninja
Malli: Villapesuraidat
Lanka: Neulovan Ninjan Lowlands sock yarn (400m/100g)
Puikot: 4,00mm
Paino: 152g



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!