Sivut

torstai 4. helmikuuta 2021

Let´s rock

Jorid Linvikin Suuressa sukkakirjassa oli sukat, jotka olivat juuri sopivan näköiset erään nuoren musiikkimiehen jalkoja lämmittämään. Seiskaveikasta pyöräytin sitten silmukat puikoille ja niin sukat alkoivat sukat syntymään.
Ja kuten toisinaan käy, tulin neuloneeksi innolla, ilman sukan sovittamista välillä. Toki kantapäätä ohimennen ihmettelin, että onpa erikoinen. Mutta minun sukassani se on vielä erikoisempi kuin ohjeessa, jota en sitten lukenutkaan ilmeisesti aivan tarkkaan. Näin ollen kantapäähän tuli tehtyä aivan liian vähän kierroksia ja kun sitten valmista sukkaa sovittelin, niin kiristihän se jalan alle tuleva sauma kyllä jonkin verran. Vasta kun aloin tätä postausta kirjoittelemaan, niin huomasin missä vika oikeasti olikin. Ei se vika ohjeessa ollut, vaan yli-innokkaassa neulojassa, joka hieman oikaisi väärässä paikassa ja hyppäsi muutaman ohjerivin yli ja jätti kerroksia välistä...noh, sattuuhan tuota. Ehkäpä vielä koitan korjata tuon kantapään, jotta tulisivat sitten enemmän käytetyksi kun olisivat mukavammat jalassakin. Tässä kuitenkin kuvia näistä sukista, kenties joskus myöhemmin lisään kuvia korjausvaiheesta, jos en sitten vallan tee uusia sukkia.
Mutta komeat sukat jokatapauksessa.
Malli: Let´s rock kirjasta Suuri sukkakirja(Jorid Linvik)
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5mm
Koko: n.42-43

PS. Nyt on sukat korjattu ja tältä ne nyt näyttävät ja istuvat paremmin jalkaan. Purin pois vanhan kantapään ja poimin silmukat, sitten neuloin nauhakavennuksella kaventaen uuden kantapään. Jopas istuukin paremmin, eikä kiristele mistään.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!