Sivut

perjantai 8. tammikuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021: Etappi 1; Roihu

Loppiaisena kello lähestyi kahdeksaa ja jännitys tiivistyi jälleen useissa kodeissa, sillä oli kisastartin aika. Tähän olivat monet jo valmistautuneet neulomalla kisan lämppärimallin Yhteenkietoutuneet ja etsimällä sopivia lankoja seuraavia kisan etappeja ajatellen.
Kahdeksalta ohje sitten pompsahti sähköpostiin ja pikavilkaisu kertoi, että päästäisiin palmikoita vääntelemään. Ohjeen nimeltään Roihu, oli suunnitellut tällä kertaa Outi Montonen.
Puikkosuositus oli 2,25mm ja ne ovatkin pienin koko mitä minun puikkojen joukosta löytyi. Pian kuitenkin minulle selvisi, että olisi saanut olla kyllä vielä hieman pienemmät puikot, jotta neulejäljestä olisi tullut tasaisempaa, mutta kyllähän ne hieman käytössä sitten tasaantuvat ja kauniit niistä vain tuli näinkin. Pitänee tuota puikko varastoakin jossain vaiheessa täydentää ainakin 2,0 mm puikoilla. Vaikka harvemmin tulee ihan niin ohuille minulla tarvetta. Käsialasta johtuen ohjeen mukaisista noin 38 koon sukista minulla tulikin noin 40-41 kokoiset. 
 Loppiainen kului pitkälle iltaan neuloessa ja kuunnellessa podcasteja sekä radiota. Puoli yhdeltätoista mietin, että sukat valmistuisivat kyllä ennen aamua, jos jäisin niitä neulomaan, mutta toisaalta unikin olisi hyväksi niin jaksaisi sitten seuraavana päivänäkin jotain puuhailla. Niinpä sitten katkonaisten unien jälkeen(kiitos taaperon yöllisten heräämisten) pirteänä seiskalta jatkamaan sukkia. Vuorossa oli kantapään käännös. Näissä sukissa kantapäissä nimenomaan opinkin jälleen uutta.
 Puolenpäivän lähestyessä, sukatkin lähestyivät valmistumistaan ja vihdoinkin tuli se hetki kun sai katkaista langan. Vielä kuvien lähetys tuomareille ja jännittämään mikä kisasijoitus olisi tällä suorituksella. Ensimmäiset nopeimmat neulojat olivatkin saaneet sukkapareja yönaikana valmiiksi, vau! Päivän mittaan tulostaulukko kertoi että olin tällä etapilla sijalla 7.
Ohjeeseen kun malttoi tutustua ja seurata sitä tarkasti niin neulominen alkoikin sujua ihan mukavasti, vaikka ensi vilkaisun jälkeen sitä mietti että mihin sitä taas tuli lähdettyä. Mutta on se vain niin hauskaa!
Malli: Roihu, Outi Montonen
Lanka: Socki Fine
Puikot: 2,25mm
Koko: 40-41
Paino: 77g

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!