Sivut

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Tunikoita pikkuneideille

Todella pitkä aika on siitä kun olen ommellut oikeastaan mitään, jotain korjauksia silloin tällöin. Tässä vuoden sisällä olen saanut ompeluhuoneen, joka on pyhitetty lähes yksinomaan minun käsityötavaroille ja koneille. Huoneessa vallitsee jatkuvasti luova kaaos ja helposti sinne tulee vietyä ja varastoitua myös tavaraa, mille ei juuri sillä hetkellä löydy järkevää sijoituspaikkaa.
 Kun sitten huoneeseen keräsin ympäri taloa olevista kaapeista ja laatikoista kaikki teemaan liittyvät asiat, niin onhan niitä kertynyt kyllä monen vuoden tarpeisiin. Silti sitä kummasti aina vain huomaa niiden lisääntyneen...merkillistä... No, mukavahan se on, että jos ja kun inspiraatio iskee niin on mistä aloittaa.
Näiden tunikojenkin kanssa kävi hieman niin, että ensin ompelin varastojen kätköistä miesväelle boxereita.  Sitten kuminauha loppui ja sitä piti tilata lisää ja ihan vain sattumalta tulin tilanneeksi muutaman palan kangastakin. Farmarikangas löytyi Kangastukusta kuminauhojen ja parin muun trikoopalan kanssa. Ilmapallokangas puolestaan hyppäsi tilauskoriin lähes kuin itsekseen, Kässämessut netissä tapahtumaa selaillessani, ihanasta Ommelkuplan verkkokaupasta. Saattoi sekin valita itselleen pari kaveria, ettei tarvitse yksin matkustaa uuteen kotiin =)
Noh, nyt kun se innostus oli ompelemiseen syttynyt niin piti vielä kokeilla miten se kaavojen teko ja muokkaaminen sujuu ja kyllähän noista tuli lopulta ihan käyttökelpoisia vaatteita ja puolivuotias ja 2-vuotiaat neidit olivat oikein tyytyväisiä. Kuvissa vaatteet vielä loppusilitystä vailla, kun piti päästä heti niitä kokeilemaan. Kaikkiin tunikoihin tein myös erilaiset taskut ja isompaa neitiä varsinkin se kovasti ilahdutti. 



Myös tällaisia koristeita innostuttiin lasten kanssa yhdessä tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!