Sivut

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulusukkakalenteri ja JyJyilyä

Tänä jouluna otin osaa Niina Laitisen Joulusukkakalenteriin. Joka päivä, jouluaattoon asti, Niina julkaisi Facebookissa pätkän kirjoneulepolvareiden ohjeesta ja jouluaattona sukat sitten olisivat valmiit.
Minähän tästä innostuin niin, että muutaman kalenteriluukun jälkeen aloitin myös toisen värisen sukkaparin tekemisen. Sukista on syntynyt monenlaisia versioita erilaisin väriyhdistelmin toteutettuna. Kuvia niistä olen nähnyt Facebooksin lisäksi myös Instagramissa ja kaikki ne ovat kyllä olleet todella upeita neulomuksia.

 Ensimmäisissä sukissa huomasin pian että resorin jälkeen oli vaihtanut päävärin kuvioväriksi ja toisinpäin. Mutta mitäpäs siitä, komeat sukat niistä siltikin syntyi. Toisiin sukkiin neuloin muutaman kerroksen resoriin lisää. Uutta näissä sukissa minulle joustava kantapää ja muotoutuu kyllä hyvin jalkaan.
Punavalkeat sukat jäävät varmaan minulle itseleni, niinpä lopetin kirjoneuleen muutamaa kerrosta aikaisemmin ja aloitin kärkikavennukset, jotta sukasta tulisi jalkaani sopivankokoinen.
Malli on jälleen ihastuttava, niinkuin muutkin Niinan mallit ja näihinkin sukkiin on luvattu ohjeen ilmestyvän Niinan blogiin ja Ravelryyn jossain vaiheessa. Niina Laitisen ihanaan blogiin löydät myös tästä linkistä ja sieltä löytyy myös paljon lisää kauniita sukkamalleja katseltavaksi ja kokeiltavaksi.






 Ilmottauduin myös joulukuun aikana seuraavaan haasteeseen, nimittäin JyJy 2016. Kesällä osallistuin Kyjy2015 haasteeseen ja tässä uudemmassa haasteessa edetään samoin säännöin, paitsi että nyt aikaa on jouluyöstä juhannusyöhön.
Tänä aikana pitää saada valmiiksi 20 työtä, joilla täytyy olla painoa vähintään 50 grammaa tai lankaa olla käytettynä vähintään 250 metriä. Jos ei yhden työn paino yllä 50 grammaan, niin yksi työ voi pitää sisällään myös useamman tekeleen, joiden yhteispaino on sitten tuon 50 grammaa tai yli.
Kaikki työt pitää myös olla aloitettuna 29.2 mennessä ja lista tehtävistä töistä lähetettynä 6.3 mennessä.
25.12 aamulla noin kuuden maissa pääsin sitten aloittamaan ensimmäisen JyJy 2016 työni ja siitä tulee merinovillainen kauluri pojalleni. JyJy 2016 valmistuneita töitäni voi seurata myös tänne kokoamastani listasta.

Ensimmäinen JyJy 2016 työ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!