Sivut

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pöllösten perhe kasvoi jälleen

Esikoinenkin sai oman pöllökaverin ja pari muutakin pöllöä on nyt valmiina. Kesken on vielä jokunen tipunen, mutta nämä kaverit halusivat ehdottomasti tulla kuvatuksi jo tänään. Tällä kertaa kirjoittelin ylös myös ohjetta näihin lintusiin. Jos joku innostuu ohjeen mukaan tekemään, niin olisi mukava nähdä niitäkin pöllösiä.


PÄIVIN UNIPÖLLÖ:

Näissä pöllöissä olen käyttänyt 4 mm:n virkkuukoukkua ja lankana on Dropsin Paris, puuvillalanka. Värejä vaihtelemalla kaikista pöllöistä on tullut aikalailla omia persooniaan. Korkeutta näillä kavereilla on noin 23cm.
 Olen lopettanut vartalossa kierroksen piilosilmukalla värillisissä kohdissa, mutta pääväriin vaihdettuna siirryin virkkaamaan spiraalilla jolloin kerroksen vaihtokohdasta ei tule niin selkeä.
Kerroksen vaihtumiskohdan voi myös sijoittaa sivulle, jolloin se jää kätevästi siiven alle, mutta täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tämä ohje on kirjoitettuna niin että  kerroksen vaihtumiskohta on keskellä takana.

Pöllön vartalo:

1.krs: virkkaan lankalenkkiin(magic ring) 8 ks
2.krs:*2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 16ks  
3.krs:*1ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht 24ks
4.krs:*2ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8kertaa, yht.32ks
5.krs:*3ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.40ks
6.krs:*4ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht 48ks
7.krs:*5ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.56ks
8.krs:*6ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.64ks
9.krs:1ks/1ks, yht.64ks
10.krs:*7ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.72ks
11.krs:1ks/1ks, yht, 72ks
12.krs: *8ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.80ks
13.krs:1ks/1ks, yht.80ks
14.krs:*9ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 88ks
15.-26.krs:1ks/1ks
27.krs:*9ks, 2ks yhteen*, toista 8 kertaa, yht.80ks
28-30.krs: 1ks/1ks
31.krs:*8ks, 2ks yhteen*, toista8 kertaa, yht.72ks
31.-32.krs:1ks/1ks, yht. 72ks
33:*7ks, 2ks yhteen*, toista 8 kertaa, yht.64ks
34.-50.krs:1ks/1ks (olen lopettanut raidoituksen ja vaihtanut pääväriin krs 38 paikkeilla.)
51.krs:21ks, käännä työ ja virkkaa 10 ks takaisin päin, käännä työ ja virkkaa taas 10ks. Virkkaa sitten alemman kerroksen kohdalle ks ja myös takaisin kääntökohtan juureen(kts.kuva) ks.
Virkkaa sitten 32 ks ja käännä työ ja virkkaa 10ks ja käännä työ ja virkkaa taan 10ks. Virkkaa ks:t samoin kuin edellisessä kerrosten lisäyskohdassa. Virkkaa kierros(11ks) loppuun.7
52.krs: 11ks, 1ks lisätyn kerroskohdan juureen ja myöskin ensimmäiseen lisäyskerrokseen, Virkkaa seuraavaan lisäyskohtaan asti 1ks/1ks ja virkkaa sitten lisäsilmukat kuten edelläkin, Virkkaa sitten kierros loppun ja pöllöön keho on nyt valmis.
Olen jättänyt langan pään niin pitkäksi että olen voinut sitten ommella sillä yläsauman kiinni.

Silmä:

1.krs: Virkkaa 8 ks lankalenkkiin kuten pöllön ensimmäisellä kierroksella.
2.krs:*2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht. 16ks
3.krs:*1ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.24ks
4.krs:(värin vaihto)*2ks, 2ks samaan ks:n*, toista 8 kertaa, yht.32ks
Kirjo pöllölle mieleisesi silmät.

Siivet:

Yhteen siipeen tulee kaksi kappaletta , joitsta toinen on hieman suurempi toista ja se tulee siiven päällipuolelle.Tee siis molempia siipiä kaksi kappaletta.
Aloita kerros aina 2ketjusilmukalla, ja se lasketaan yhdeksi ks:ksi

Pienempi siipi:

1.krs:7kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjun kolmanteen kjs:n, ensimmäiset kaksi ketjusilmukkaa lasketaan yhdeksi ks:ksi. 4ks, yht.6ks
3.-4.krs:6ks
5.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 2ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht 8ks.
6.krs: 8ks
7.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 4ks, 2 ks samaan ks:n, 1ks, yht.10ks.
8.krs:10ks
9.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 6ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.12ks
10.krs:12ks
11.krs: 1ks 2ks yhteen, 6ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.10ks
12.krs:1ks, 2ks yhteen, 4ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.8ks.
13.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6ks.
14.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks yhteen, 1ks, yht. 4ks.

Isompi siipi:

1.krs:10kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjun kolmanteen kjs:n, ensimmäiset kaksi ketjusilmukkaa lasketaan yhdeksi ks:ksi. 6ks, yht.8ks
3.-4.krs:8ks
5.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 4ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.10ks
6.krs: 10ks
7.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 5ks, 2 ks samaan ks:n, 1ks, tyh.12ks
8.krs:12ks
9.krs: 1ks, 2ks samaan ks:n, 6ks, 2ks samaan ks:n, 1ks, yht.14ks
10.krs:14ks
11.krs:1ks, 2ks yhteen, 6ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.12ks
12.krs:1ks, 2ks yhteen, 5ks, 2ks yhteen, 1ks., yht.10ks
13.krs:1ks, 2ks, yhteen, 4ks, 2ks yhteen, 1ks, yht.8ks
14.krs: 1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6
 Ompele siivet sivuistaan yhteen ja kiristä hieman ommelta niin että suuremman kappaleen reuna kääntyy hieamn keskelle päin ja siipeen tulee hieman kupera muoto.

Nokka:
1.krs: 9kjs
2.krs:kiinteä silmukka ketjusilmukan kolmanteen kjs:n,6ks, yhteensä 8ks
3.krs:8ks
4.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks, 2ks yhteen, 1ks, yht. 6ks
5.krs:1ks, 2ks yhteen, 2ks yhteen, 1ks, 4ks
6.krs:2ks yhteen, 2ks yhteen.

Tässä vaiheessa olen päätellyt langanpäitä ja ommelut sitten silmät ja nokan paikoilleen sekä täyttänyt vastalon. Yläpään kiinni ompelun jälkeen olen katsonut siiville sopivan kohdan ja kiinnittänyt nekin paikoilleen.

Näitä on kyllä mukava virkkailla pienillä muutoksilla saa aikaan aivan erinäköisiä pöllöjä. Toivottavasti tästä ohjeesta on iloa muillekin ja jos ohjeeseen on livahtanut virheitä niin ilmoittaa saa, että voin sitten asian korjata. Nyt alakin virkkaamaan seuraavaa unipöllöä.

10 kommenttia:

  1. Millä kierroksilla suurinpiirtein olet aloittanut raidat. Ihana malli.pakko tehdä itsekin tällainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna, Piti ihan kädä vakoilemassa noista vielä kotona olevista ja suurimmassa osassa(varsinkin niissä missä raitaa aina 1krs/väri) olen aloittanut raidoituksen heti alusta, ja harvemmin raidoitetuissa raidat alkaa 6-8 kerroksella. Toivottavasti tästä oli apua =)

      Poista
  2. Oli apua.kiitos.ensimmäinen pöllö tuloillaan ja eiköhän näitä tule useampikin tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä että auttoi =) Mukavia hetkiä pöllösten parissa.

      Poista
  3. Pöllö olisi valmis,mutta en tiedä miten saisin liitettyä kuvan tähän linkkiin
    Kuva tosin löytyy facebookista ryhmästä marttojen värkkäily,jota minä ja ystäväni pidämme

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että sait pöllön valmiiksi. Pitääpäs käydä sieltä katsomassa jos löydän kuvan =)

      Poista
  4. Kiitos ihanasta ideasta. Pojantyttäreni Lila ihastui ja saa nyt tuollaisen joulupukilta! Hyvää Joulua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat lapsenikin ovat tykänneet näistä kovasti ja kyllä näistä minunkin virkkaamista unipöllöistä jokunen on pukinkonttiinkin päätynyt joulua odottamaan. Oikein hyvää joulua sinulle myös!

      Poista
  5. https://villaisiaunelmia.blogspot.fi/2018/05/virkattu-pollo.html löytyy mun tekemä pöllö. Kiitos selkeästä ja kivasta ohjeesta :) Tulee varmasti lisääkin tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa pöllöäsi, sehän oli mukavan ja halittavan näköinen unikaveri =)

      Poista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!