Sivut

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Isoäidinneliöstä vaateeksi

Kuinka ollakaan löysin Facebookin Vilkasta virkkausta ryhmästä taas hienon idean. Miten helposti saa tällaisen mukavan vaatekappaleen kun vain virkkaa ison isoäidinneliön ja ompelee sen sitten kiinni niin että jää käsille sopivat aukot.
Työ on muuten kokonaan virkattu isoäidinneliön tyyliin, mutta viimeiset kolme kierrosta virkkasin kiinteitä silmukoita. Sopiva työ silloin kun ei jaksa tai halua ohjetta kokoajan tuijottaa.
  Lankana tässä on kahta mustaa Nako Boutique Moonlight lankaa ja luksusta siihen tuo langassa oleva kimallus. Toisissa kerissä se oli mustaa ja toisissa hopean väristä, jotenkin tämän tajusin vasta kun olin virkannut ensimmäisen kerän ja aloitin toista. Mutta eipä tuo minua haittaa, tuo vain mukavaa vaihtelua pintaan. Kimallusta on vaikea saada kuvaan ja luonossa työ onkin kimaltelevampi ja tummempi kuin kuvissa.



Neitikin pääsi malliksi ja kuvasta päätellen hänkin pitää vaatteesta.


Malli:Isoäidin neliö
Lanka: Nako Boutique Moonlight
Koukku: 4mm
Koko:onesize
Paino: 356g
Kyjy 2015 nro.11



4 kommenttia:

  1. Ihana :) Ite yritän just tehdä kanssa samaa... Minkäkokoinen toi neliö oli sulla valmiissa?
    T. Taina

    VastaaPoista
  2. Hei, Taina ja kiitos =) Mittasin juuri tuosta valmiista työstä että noin 107cm on yhtään venyttämättä halkaisija neliöllä. Jäi tosiaan mittaamatta kun oli niin kiirus ompelemaan saumoja ja virkkasin sillä periaatteella että kaikki ostamani langat tuli käytettyä =)

    VastaaPoista
  3. Upea! Löysin sivuillesi kun googlettelin mitä Nako-langasta on tehty.Itse sain juuri valmiiksi simpukkahuivin. Tervetuloa kurkkaamaan : www.aarreaukusti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LeenaS, kävin pistäytymässä sinun blogissasi ja oli kyllä kaunis huivi!

      Poista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!