Sivut

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Nurmilintu




Viime aikoina olen nelonut ohuempia lankoja ja sama suuntaus tuntuu vielä näin kesä aikaan jatkuvan. Liekkö viileä kesä syynä siihen, että puikot eivät ole lähes kokonaan vaihtuneet koukkuun tai jopa jääneet kokonaan kesälomalle. Aiemmin neuloin Syreeni-huivin teeteen elegant langasta ja sitä jäi himpun verran vajaa vyyhdillinen yli. Niinpä loin puikoille Heidi Alanderin suunnitteleman Nurmilintu-huivin aloitussilmukat. Huivin ohjeen löysin Ravelrystä. 




Ohjeet olivat selkeät, vain päättelykierros meinasi tuottaa hieman päänvaivaa, mutta pienoisen pähkäilyn jälkeen sekin sitten onnistui. Lankaa meni täsmälleen 40 grammaa ja pitsikuviota sain riittoisasta langasta tehtyä jopa neljännen kerran. Ihan Kyjyn painorajaa tuo ei täytä mutta lankanmenekki metreinä sen puolestaan täyttää. Kun 500 metriä lankaa painaa 50 grammaa niin 40 grammaahan on silloin 400 metriä. Silloinhan yhden työn metrimäärä(250 metriä) täyttyy komeasti.


 

 






Malli:Heidi Alanderin Nurmilintu
Lanka: Teetee elegant
Puikot 3,5mm pyöröpuikot
Menekki: 40grammaa/400metriä
Kyjy 2015 nro.5


6 kommenttia:

  1. Huivisi on erittäin kaunis ja hyvän värinen.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä; huivisi on erittäin kaunis :)
    - Birge

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Olen kyllä itsekin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Tämä oli oikein mukava ja nopea malli neuloa =)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!