Sivut

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Madlin huivi

Nyt se on vihdoin valmis, Madlin huivi kirjasta Pitsihuivit neuloen. Vuoden vaihteessa hankin tämän ihastuttavan virolaisia pitsimalleja ja huiveja sisältävän kirjan.
Pitsihuiveilla on virossa pitkä historia ja näiden perinnehuivien tarinaa kerrotaankin kirjassa mielenkiintoisesti. Myös ohjeita ja vinkkejä huivien neulomiseen on runsaasti. Ohjeet ovat selkeitä ja havainto kuviakin on lisätty.
  Huivimalleja on monenmoisia, joista valita ja jos ei halua neuloa valmiista ohjeesta niin kirjan lopussa on paljon kauniita neulemalleja joita voi käyttää apuna oman mallin suunnittelussa. Tämä kirja on kerrassaan ihastuttava ja siitä innostuneena uskaltauduin aloittamaan ensimmäisen näin ohuesta langasta neulotun huivini.



Langaksi valitsin teetee elegant langan joka sisältää jojoba öljyä, aloe veraa ja E-vitamiinia. Lanka on 70% kamavillaa ja 30% tussahsilkkiä ja se on myös pysyvästi koinsuojattu. 50grammaa lankaa on noin 500 metriä ja sain sitä arviolta kulumaan vajaat 1,5 vyyhtiä. Koko suosituksena tälle langalle on 2,5-3, mutta minulla oli käytössä tälläkertaa 3,5mm:n bambuiset pyöröpuikot ja  huivista tuli kauniin kevyt ja ilmava.
 Alkuun neuloin tätä huivia innoissani puoleen väliin, mutta sitten innostus hieman hiipui ja huivi valmistui sitten muiden töiden lomassa pikkuhiljaa. 

Tästäkö mytystä muka pitäisi tulla kaunis ja juhlava pitsihuivi...hmmm...

Pigoitettuna miljoonalla neulalla. Huivihan alkaa jo näyttää siltä miltäpitääkin.


Lisää kuvateksti




 Parempaa kuvaa huivin ihanista kuvioista. Vaikka  välillä meinasi kyllästyttää koko huivi niin nyt olen kyllä todella iloinen että sain sen valmiiksi ja uusi huivi on jo suunnittella.
    




Hieman leikittelyä väreillä. Hyvältä näyttäisi mustanakin.

Malli:Madlin huivi, Nancy Bushin kirjasta:
Pitsihuivit neuloen.
Lanka:teetee elegant
Puikot:3,5mm:n bambupyöröt
Koko: valmiina 46 x 178cm

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis! Suurta kärsivällisyyttä (+taitoa) on varmasti vaatinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllähän siinä tovi jos toinenkin vierähti ennen kuin valmistui, mutta valmistui kuitenkin =)

      Poista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!