Sivut

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Palmikkotossut

Ihastuin tuohon Dropsin palmikkotossuun, joita olen aiemminkin jo tehnyt kahdet parit. Laatikosta, yhdessä niistä muutamista, löytyi sopivaa mustaa lankaa ja  tossut pääsivät siis puikoille valmistumaan. Tällä kertaa tosin hieman sovellettuna ohjeella.
  Varsiosan neuloin ohjeen mukaan, tai niin kuvittelin kunnes huomasin ensimmäisen varsiosan puolessa välissä että olin kääntänyt molemmat palmikot päinvastaisiin suuntiin kuin ohjeessa neuvottiin. Mutta kun se näytti hyvältä niin jatkoin sitten loppuun ja neuloin toisenkin varren samoin.
  Teräosan neuloin kaksinkertaisesta 7-veljestä langasta 36 silmukalla lyhytvartisena sukkana.



 Varteen neuloin 4,5cm 2oikein, 2nurin joustinneuletta. Perinteisen mallinen kantapää on ainaoikein neuletta, mikä aiheutti muutaman pakollisen pienen purkamisen. Kun on tottunut neulomaan sileän/vahvistetun niin tuppasi toisellapuolella alkuun tulla väkisinkin nurjia silmukoita. Kun terä oli sopivan mittainen niin lopettelin työn sädekavennuksella ja osaset olivat lähes valmiita. Vielä lankojen päättely ja yhteen ompelu niin uudet komeat tossut pääsivät odottamaan käyttöön pääsyä.

        
Carokin halusi tulla kuvaan mukaan.
Malli:Dropsin palmikkotossut hieman muunneltuna
Lanka: Novitan Crystal ja 7-veljestä
Puikot: 6mm:n sukkapuikot
Koko:36-37

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!