Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Bridget

Stephanie van der Lindenin Säpinää sukkiin kirjasta löytyi seuraava sukkamalli, nimeltään Bridget. Lankoina Lang Yarnsin Mille colori sock & deluxe ja jokin ohut musta, muistaakseni opalia mutta vyöte vain on hukkunut matkan varrella. Lang Yarnsin langassa on mukana kimallelankaa, joka tuo hieman luxusta arjen keskelle piristämään.
Näistä sukista tuli aivan ihanan tuntoiset jalassa. Kuvien jalkamallikin ihasteli sukkien ihastuttavaa pehmeyttä.
Ohjeessa käytettyjen pyöröpuikkojen sijaan, neuloin nämä ihan tavallisilla 2,5mm:n sukkapuikoilla.



  Kuviosta tuli mukavan aaltoileva ja sukat neulottiin toistensa peilikuviksi. Uutta näissä sukissa oli, tähän asti minulle varmasti vaativimmista tekemistäni kirjoneuleista, lisäksi kantapää joka tehtiin viimeisenä. Kantapään kohdalle neulottiin lanka, joka sitten purettiin pois ja poimittiin kantapään silmukat reunoista. Ei taida tämä tekniikka minulla suosituimmaksi kantapääksi nousta, mutta tulipahan opeteltua ja osaa sen sitten tarvittaessa taas tehdä ja ehkä hieman nätimmin.
 Lisäsin vielä pitsinauhaa varteen somistamaan ja sitä säätelemällä saa sukan halutessaan pysymään paremmin ylhäällä. Näistä sukista tulisi mustavalkoisenakin aika kivat seeprasukat.
  Kirjan ohjeet ja kaaviot olivat selkeät ja helppoja noudattaa. Tästä kirjasta tulen tekemään varmasti vielä monet sukat.

             
Mukavan näköiset suorana...
...ja rutussakin.

Malli: Bridget(Säpinää sukkiin-kirja)
Lanka: Lang Yarnsi Mille colori socks&lace deluxe
ja jokin musta lanka, jonka vyöte on kadonnut.
Puikot: 2,5mm:n sukkapuikot
Koko: n.39-40


2 kommenttia:

  1. Hei! Kiva kun viitsit muita ilahduttaa uusilla malleilla. Jospa taas tulisi tartuttua puikkoihin.
    Mukavaa pääsiäistä sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!