Sivut

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021

 Nyt on ohitse kaikki kisaetapit tämän vuotisessa Sukka-Finlandiassa. Kolmella etapilla oli myös luovasarja mukana ja urakoin näillekin etapeille sukat. Yhteensä lämppärisukat mukaan lukien on tullut neulottua nyt kymmenen paria sukkia.  Jäähdyttelymalli,  Henni Stormin suunnittelema Ruusa, vielä odottelee pääsevänsä puikoille varmaan vielä tässä kevään aikana.Tässäpä vielä kertauksena kuvia kaikista sukkapareista ja näistä kaikistahan löytyy vielä blogista erikseen omat postauksensa.

Nopeus etappien sukat
Täytyy sanoa että hauskaa ja haasteita riitti tänäkin vuonna kisaillessa! Mukana oli pitsiä, palmikkoa, mosaiikkia, kirjoneuletta, pintaneuletta, intarsiaa ja paljon erilaisia kantapäitä. Kantapäät erityisesti meinasivat tuottaa välillä harmaita hiuksia, mutta sinnikkään pähkäilyn( ja ehkä välillä suklaankin) avulla niistäkin selvittiin. Ja mikä voittaja fiilis tulikaan kun sai ne kuitenkin tehtyä, varsinkin viimeisen etapin kahdenvärin kantapää. Ihan huippua oppia uusia asioita. Uusi asia oli myös intarsia suljettuna neuleena. Näin kisaillessa ja yhteisneulonnoissa tulee neulottua sellaisia malleja joihin muuten ehkä epäröisi tarttua. Kisailussa on ollut myös mahtavaa että Ravelryn ryhmässä varsinkin on ollut todella kannustava ja positiivinen ilmapiiri ja apuja ja neuvoja on myös saanut tarvittaessa.
Luovien osuuksien sukat

Luovilla osuuksilla ei tänä vuonna palkintosijoille päästy, mutta koko kisailun kuudennesta sijasta on luvassa lankapalkinto. Tänä vuonna istuin ehkä neulomassa hieman tiiviimmin kuin viimevuonna, mutta yöunia en tänäkään vuonna uhrannut. Ylitin oman tavoitteeni reippaasti edellisvuodesta ja olen kyllä erittäin tyytyväinen tulokseen, vaikka se kilpailu ei tässä olekaan pääasia vaan hauskan pito ja myös uuden oppiminen. Osa sukista on päässyt jo käyttöön ja muutama pari odottaa vielä pääsevänsä matkaan. Tytön prinsessasukkiin vaihdoin kuminauhan satiininauhan tilalle ja täytyy kyllä sanoa että olen erittäin tyytyväinen niihin sukkiin ja niin on myös neitikin. Ja sukat on saatava aina kenkiin kun lähdetään ulos. Myös itsellä on ollut lähes päivittäisessä käyössä neljännen etapin luovat sukat ja nekin ovat kyllä aivan ihanat. Jollaisia ovat toki myös muutkin kisasukat.

Tämän kisamatkan aikana sain kuin sainkin hankittua myös ne 2.00mm:n puikot, jotka tähän asti ovat kokoelmista uupuneet. Vaikka koko pieneni 2.25mm:sta tuohon fingering langoilla niin eron kyllä huomaa käsialassa ja neulomismukavuudessa kun on käsialalle sopivammat puikot.

Suuret kiitokset vielä kaikille kisajärjestäjille ja suunnittelijoille! Mahtavaa että jaksatte järjestää meille neulojille tällaisen tapahtuman! Toivottavasti saadaan nauttia Sukka-Finlandiasta myös ensi vuonna.

Kolmannen etapin sukat.

Neljännen etapin sukat

Kuudennen etapin sukat

sukka-finlandia 2021, kooste
Kaikki sukat

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021: Etappi 6; luovasarja

 Pikku prinsessa linnan portilla.

sukka-finlandia 2021, linnan portilla, anna mäkilä, luovasarja, luovaosuus, tilkkujajalankaa, tilkkuja ja lankaa
Kun neuloin neljännen etapin luovan sarjan sukkia, niin pikku neiti tuumasi että kyllähän hänenkin pitää saada omat sukat joissa on helmiä. Niinpä kuudennen etapin luovaan sarjaan pääsinkin sitten suunnittelemaan sellaiset sukat, joissa olisi myös helmiä. Niin ja pitsiä, kimallusta ja satiininauhaa, kera sarjaan vaadittujen ohjeen 1o,+ 1o pystyraitoja sekä Kaavio A:ta käyttäen. Siis oikeat prinsessa sukat!
Pitsiosuuteen hain inpiraatiota mm. Haapsalun Shaalit, pitsien aatelia kirjasta, joka on Siiri Reimannin ja Aime Edasin laatima ihana pitsihuivi teos.  Idean kehittyessä alkoi sitten pitsinen osuus syntymään. Pitsikuvion jälkeen neuloin valkoisella vielä nauhakujan ja nirkkoreunan taitekohtaan.  Ihan viimeisenä virkkasin pitsin alareunaan kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita, joista ulommaiseen lisäsin valkoisia helmiä.
Pitsiosuuden alla on 12 kerrosta 2 oikein 2 nurin joustinneuletta, jonka jälkeen alkaa suora osuus. Välillä kaventelin silmukoita vähemmäksi, jotta sukka istuisi paremmin jalkaan. Hieman kasvunvaraa tein varteen ja jalkaterään, niin menevät sitten hieman pidempään ja mahtuu allekin vaatetta, ilman että sukat kiristävät. Varsista tein sen verran pitkät että tulevat talvikenkien yläreunan yli, niin etteivät helmet paina kengässä. Kantapäänä on ihan perus kantapää, paitsi tälläkertaa kaksivärisenä. Varressa ja jalkaterässä on käytetty Kaavio A: n kaaviota ja kärjen kavennus osiossa on jälleen 1 o + 1 o pystyraitoja.
Loppusilauksena pujottelin yläreunaan vielä satiininauhat kruunaamaan koko kokonaisuuden. Voi toki olla että jossain vaiheessa laitan tilalle kuminauhaa, ihan käytännön kannalta, mutta katsotaan nyt toimiiko näin käytössä hyvin. Pikku neiti oli hvyin iloin saatuaan sukat jalkaansa ja malttoi jopa hetkisen aikaa antaa äidin ottaa kuvia sukista. Sitten tulikin vaatimus että pitäisi vielä saada ainakin sydänsukat ja kettusukat, sillä sellaisia ei vielä ole =)



Malli: Luovaversio Anna Mäkilän Linnan portilla sukista
Lanka: Schoeller stahl Fortissima Disco color sekä
Adlibriksen Socki Fine
Puikot: Aloitus 3.00mm, pitsi 2,50mm, varsi 2,00mm
Koko: n.3-vuotiaalle
Paino: 66g



keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021: Etappi 4; Luovasarja

Mosaiikkikukkia oli Tiia Niemen nelosetapin sukat, joiden luovaan sarjaan nämä sukat osallistuvat. Täältä näet nopeuskisaetapille neulomat sukkani. Ihastuin kääntövarressa olevaan mosaiikkineuleeseen ja jo sitä neuloessani ajattelin että tällä ohjeella haluan neuloa kyllä toistekin. Luovassa sarjassa ajatus kuitenkin on että sukasta tulee erilainen, mutta kuitenkin sellainen että näkee sen saaneen inspiraation alkuperäisestä kisasukasta. Lisäksi voi olla myös jotain vaatimuksia, esim. kaavion, tai mallikerran käyttö myös luovassa sukassa.
Minun luovansarjan sukkani syntyivät tarpeesta, sillä omiin kenkiini ei raskausajan turvotteluista johtuen mahdu enää paksummasta langasta tehdyt sukat ja varttakin saisi niihin kenkiin olla hieman lisää. Kaivelin siis lankalaatikkoani ja löysin sieltä ihanan liukuvärjätyn Lang Yarnsin  Jawoll magic langan ja sille kaveriksi Dropsin Fabelia ja Opalia.  
Alkuperäiseen ohjeeseen poiketen siis vaihdoin ohueempaan lankaan ja puikkoihin. Näin ollen silmukkamääriä piti tarkastella ja laskeskella uusiksi. Kääntövarteen neuloin ensin muutaman kierroksen ainaoikein neuletta ja varsinaista mosaiikkineuletta muokkasin niin että kukka- ja kuvioosuuden neuloin nurjalla ja mustan sileää, jolloin kuvio nousee hieman koholle pohjaväristä. Joka puolestaan erottuisi kuvattuna paremmin vaaleammasta pohjaväristä, mutta tykkään kyllä tosi paljon tästä värityksestä. Kukkien varret neuloin yksivärisellä Fabelilla ja kukkaan otin mukaan sitten Langin liukuvärjätyn langan, jolla myös kääntövartta ja kärjen mosaiikkineuletta lukuun ottamatta sukka on neulottu. Mustassa langassa on sekaisin Fabelia ja ohutta Opalia, silla pikasilmäyksellä ajattelin niiden olevan samaa, mutta kesken neulonnan toisen kerän sisältä putkahti joskus sinne työntämäni vyöte, joka kertoi langan olevankin Fabelin sijasta Opalia. Käyttö sitten kertoo onko langoissa pesun, venymisen ja nukkaamisen kannalta eroja, mutta en enää osaa sanoa kummassa sukassa on kumpaa lankaa.
Pikkuvalmikoiden paikkaa ja määrää myös muokkasin ja lisäsin taakse keskelle palmikon, joka jatkuu kantapäähän asti, ja jalkapöydältä poistin kaksi palmikkoa. Kantapään halusin tehdä samaa tyyliä noudattaen kuin alkuperäisessäkin, sillä se oli niin kaunis pikku palmikoiden myötäillessä kiilalisäyksiä. Kärjessä on myös neulottu alkuperäisen sukan mosaaiikkineuleella sydäntä muistuttava kuvio ja sukka päättyy leveään nauhakavennukseen. 
Päätin sitten lisätä vielä sukkia koristamaan muutaman heijastavan helmen ja virkkasin kääntövarren alareunaan nirkkoreunan, johon samalla lisäilin helmiä. Lopuksi lisäsin vielä ompelemalla yläreunan tuntumaan kuvion joukkoon muutamia helmiä. 
Nyt on minulla ihanat ja kenkiin sopivat sukat. 
Helmet heijastavat pimeällä.






sukka-finlandia 2021, mosaiikkikukkia, luovasarja, kääntövarsisukka, tilkkuja ja lankaa
Malli: Tiia Niemen Mosaiikkikukista muokattu 
Lanka: Lang Yarns Jawoll Magic Décradé,
Drops Fabel ja Opal
Puikot: 2,50mm ja 2.00mm
Koko: 38-39
Paino: 103g


tiistai 9. maaliskuuta 2021

Sukka-Finlandia 2021: Etappi 6; Linnan portilla

Sukka-Finlandia 2021, Anna Mäkilä, Linnan portilla, kuudes etappi, kirjoneulesukat, varpaista varteen, tilkkuja ja lankaa
Nyt sen aika vihdoin tuli, viimeisen etapin siis. Uskomattoman nopeasti kyllä aika vierähti tälläkin kertaa kisaillessa. Tämän finaalimatkan Linnan Portilla-sukat oli meille suunnitellut Anna Mäkilä. Pikavilkaisulla sukat vaikuttivat ihan simppeleiltä, mutta lähempi tarkastelu tuotti jälleen pientä jännitystä. Niin kuin on käynyt tässä kisassa aiemminkin. Niistä kuitenkin on selvitty ja eiköhän tälläkin kertaa selvittäisi kunhan vain malttaisi lukea ohjetta tarkkaan.
Ohje julkaistiin viideltä ja ensimmäisenä iltana sain molemmat sukat kantapään alkuun tehtyä, tähän mennessä kaikki oli mennyt aivan hyvin, myös pohjaan, sivun sijasta tulleet, kiilalisäykset. Onneksi en alkanut neulomaan kantapäitä illalla, muuten olisivat kyllä yöunet jääneet nukkumatta. Puoliltaöin siis suuntasin nukkumaan, ajatuksena että aamulla hieman levänneenä saisin sukat kyllä nopsasti valmiiksi. Ja vielä mitä...Kantapää oli kyllä minulle todella haasteellinen ja meinasi aiheuttaa pieniä epätoivon hetkiä kun kantapäätä purin ja aloitin uudestaan ties monettako kertaa.  Toisen purkukerran jälkeen tajusin myös että kantapäähän oli tulossa väärät väritkin, ei siis muuta kuin naureskellen ja itseäni onnitellen terävästä havainnosta(hieman väsymystä havaittavissa =) ) vaihdoin oikeat langat ja jatkoin kokeilua ja purkua. Useamman tunnin kantapäiden kanssa taistelun jälkeen päätin että nyt teen valmiiksi tuli mitä tuli ja niinhän siinä vain kävi että se alkoikin sujumaan ja tuli vielä ihan oikean näköinenkin...huraa!! Ei kun eteenpäin.
Vilkaisu Ravelryn Sukka-Finlandia 2021 ryhmään vilkaisu kertoi muillakin olleen haasteita kantapään teossa, mikä hieman lohduttikin taistelun hetkellä. Kannustavien viestien ja vinkkien avulla moni kuitenkin pääsi kuin pääsikin jatkamaan eteenpäin ja ihania sukkia on kyllä syntynyt eri väriyhdistelmillä. On kyllä mukavaa tällainen leikkimielinen kisailu, jossa neulotaan yhdessä ja Ravelryn ryhmässä on niin kannustava ja positiivinen ilmapiiri ja sieltä saa ja annetaan apua ja neuvoja tarvittaessa vielä nopeastikin. Siellä pääsee myös ihailemaan kisailijoiden ihania sukkia eri värein ja langoin neulottuna.
Takaisin sukan pariin. Varrein päättelyssä käytettiin i-cord reunusta ja se oli minulle uuden opiskelua, eikä ollenkaan ollut niin hankalaa kuin olin joskus ajatellut. Hieman rullaa tuollainen reunus, ainakin näissä sukissa mutta ei se kyllä menoa hidasta yhtään. Mukavat sukat tuli tälläkin kertaa!
Sukkiin otin hieman ohjekokoa 2,25mm pienemmät puikot (2,00mm) sillä aiempien kokemusten perusteella neulon ohuemmilla puikoilla hieman löysempää kun on tottunut neulomaan paksummilla puikoilla. Näin saan paremmin ohjekokoa vastaavat sukat aikaiseksi, näin tuntuu olevan myös kirjoneuleiden kohdalla.
Tälle viimeiselle etapille, oli myös lisätty luovaosuus, joita nyt on tässä kisassa kolme. Kahteen olen saanut myös sukat valmiiksi ja ehkäpä myös tältä etapilta ehdin tehdä sukat ennen kisan päätöstä. 
Kokonaistilastosta selvisi tämän etapin jälkeen että oma henkilökohtainen tavoite on saavutettu ja viimevuoden 40. sija vaihtui kuudenteen sijaan. Huippua! Yöunista ei tämän vuoden kisailussa tinkinyt paljoa, vaan aina puolenyön maissa lopettelin ja aamulla jatkoin. Vaikka välillä meinasikin olla hankalaa jättää sukkia aamuun asti odottamaan. Onpahan ollut taas mukava ollut kisailla ja haastaa itseään, ja ensi vuoden kisailua odotellaan jo innolla!
Malli: Anna Mäkilä: Linnan portilla
Lanka: Drops Fabel ja Adlibris Socki Fine
Puikot: 2,00mm
Koko: Ohjeen S mukaan. Terässä 6 A mallikertaa ja sukan koko n.39-40
Paino: 68g