Sivut

perjantai 29. toukokuuta 2020

Tähdet meren yllä

Talvisia kuvia, kesän helteiden keskelle.
Keväällä tulin osallistuneeksi Äitienpäiväsukkien lisäksi myös Niina Laitisen suunnittelemaan ja järjestämään tähdet meren yllä yhteisneulontaan. Se oli jatkoa samannimisten lapasten yhteisneulonnalle, ne minulla vain jäivät tekemättä, kun oli samaan aikaan niin paljon muutakin puuhastelua ja keskeneräisiä käsitöitä. Nämä kuitenkin sain tehtyä ja onneksi ehdin mukaan tähän ,kun tuloksena oli taas mitä kauneimmat sukat.  Merihenkisissä sukissa ankkureiden ympärillä kiemurtelee kauniita kiemuroita, jotka tuovat mieleen rakkauden ja meren aallot öisen tähtivaivaan tuikkiessa niiden yllä.
Malli: Tähdet meren yllä, Niina Laitinen
Lanka: Novitan 7-veljestä
Puikot: 3,5mm
Koko: 38/39

lauantai 23. toukokuuta 2020

Äitienpäiväsukat 2020

Äitienpäiväsukat, äitienpäiväsukat 2020, Niina Laitinen

Jälleen koitti keväällä se aika, kun oli aika ryhtyä neulomaan Niina Laitisen johdolla äitienpäiväsukkia, toki se oli otettava osaa myös tänä vuonna. Väriksi tulin valinneeksi 7-veljesksen ihastuttavan pirteän oranssin. Sukkamallissa seikkailevat pitsit ja palmikot sulassa sovussa, muodostaen kauniin kokonaisuuden. On mukava osallistua yhteisneulontoihin, niissä kun ei kukaan tiedä etukäteen mitä tuleman pitää, paitsi tietenkin suunnittelija itse. Isot kiitokset Niinalle että jaksat näitä tapahtumia aina suunnitella ja järjestää meidän kaikkien iloksi!
Malli: Äitienpäiväsukat 2020, Niina Laitinen
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5mm pyöröpuikot

maanantai 11. toukokuuta 2020

Norsut


Olipa jännä näitä neuloa, alkuun tuntui ettei norsuja tahdo erottaa lainkaan. Mutta kas kummaa, kun valmiita sukkia katsoikin hieman kauempaa, niin siinähän niitä tallusteleekin koko joukko. Varsinkin sen jälkeen kun syöksyhampaat oli valkoisella silmukoitu, niin kuvio ilmestyi aivan eri tavalla näkyviin. Kirjoneuletta oli oikein mukava neuloa, mutta mustan terän neulominen tuntui aika tuskallisen pitkältä. Valmiina norsusukat ovat olleet jo muutaman tovin ja kovassa käytössä.  Kertaalleen jo teräosaa on jo parsittukin, kun lanka jäi johonkin kiinni ja syntyi pieni reikä. Eipä mustalla langalla mustaan sukkaan parsittua kohtaa edes huomaa ja käyttö voi jatkua kuten ennenkin. 
Mukava neuloa välillä ohuemmilla langoilla ja kun on tullut tämän kevään aikana useampia pareja neulottua niillä, niin kyllä se perinteinen 7-veljestä tuntuukin aika paksulta, puikoista puhumattakaan. Mutta molemmissa langoissa on kyllä puolensa.
Ohje näihin ja moniin muihin miesten sukkiin( ja käy kyllä ihan hyvin kaikille) löytyy Suuresta suomalaisesta toivesukkakirjasta: Miesten sukat. Nämä sukat on Lumi Karmitsan suunnittelemat ja tuosta kirjasta löytyy useiden eri suunnittelijan hienoja malleja jokaiseen makuun.
Malli: Suuri suomalainen toivesukkakirja: Miesten sukat. Lumi Karmitsan suunnittelema malli :Norsut
Lanka: Drops Fabel
Koko: 42