Sivut

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Pitsikauluri vol.2

Piti prinsessalle neuloa jotain talveksi kaulaa kylmältä suojaamaan ja muistin että olen jo aiemmin neulonut yhden juuri sopivan kaulurimallin aiemmin. Se löytyy täältä. Ohjehan on venäjänkielinen, mutta kiitos google kääntäjän ja neulemallikuvan, neulominen sujuu kohtalaisen hyvin näinkin, minun kielipäällä ei muuten tällaisia ihanuuksia valmistuisi. Tässäpä on linkki ohjeeseen, jos joku muukin haluaa neuloa ihanaisen pitsikaulurin.
Neuloin kaulurin synnärillä, ensimmäistä kertaa isosiskoksi tulleelle neidille. Siinäpä aika kului uutta vauvaa ihaillessa, niin että vähäväliä sain olla purkamassa ja miettimässä että mitäs nyt tuli tehtyä taas väärin. Kauluri kuitenkin valmistui ennen kotiin lähtöä, vaikka viimeisillä kierroksilla en enää jaksanut ohjetta juuri tuijotella ja tein ne aikalailla soveltaen. Debbie Blissin ihanan pehmeästä Baby cashmere langasta syntynyt kauluri olikin neidille kovasti mieleen ja on ollut heti valmistumisestaan asti ollut päivittäisessä käytössä. Valmiista kaulan lämmittäjästä tuli niin reilun kokoinen että suojaa hyvin hartiatkin ja menee vielä pitkän aikaa käytössä.

Malli: Pitsikauluri, ohje täältä
Lanka: Debbie Bliss Baby cashmerino
Puikot: 2,5 mm ja 3,5mm puikot sekä 4mm virkkuukoukku

torstai 5. joulukuuta 2019

Äitienpäiväsukat 2019

Nämä ihanaiset ovat olleet valmiina jo yhteisneulonnasta asti, mutta jotenkin kummassa ne ovat jääneet julkaisematta vielä tähän päivään asti. Nyt on siis vihdoin niiden aika, ehtivätpäs ainakin samalle vuodelle tulla esitellyiksi..
Nämä sukat ovat siis Niina Laitisen suunnittelemat ja ohjetta julkaistiin aina pätkä kerrallaan, niin että sukat ehtivät valmiiksi äitienpäivään mennessä. Tuloksena varsina ihanat pitkät pitsisukat. 
Lankana oli ihanan pinkki 7-veljestä lanka ja yllätyin että se taipui näinkin hienosti pitsisukiksi. Aiemmin kun olen neulonut pitsineuletta hieman ohuemmilla langoilla. Virheitä varmasti löytyy jos viitsii tarkemmin katsoa, mutta nehän vain kertovat että työ on käsin ja ihan itse tehty.
Ihan ikävä tulee kesää kun katselee näitä kuvia. Silloin oli todella lämmin päivä kun terassilla näitä kuvasin. Toki talviseen aikaan pääsee käyttämään enemmän villasukkia, vaikka kyllä minulla on ne enemmän ja vähemmän käytössä ihan ympäri vuoden.



Malli: Niina LAitisen Äitienpäiväsukat 2019
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3, 5mm
Koko: 39


perjantai 22. marraskuuta 2019

Otso

Nämä vaan on niin ihanat, vaikka ohuen langan kanssa niiden neulominen tuntuikin kestävän tooosi pitkään. Niin vain kärsivällisyys palkitaan ja mielessä on välillä käynyt jopa uusien samanmoisten neulominen, eri värein tosin. Sukka malli näyttää ensin aika hankalalta toteuttaa, mutta kun ohjeeseen tutustui niin huomasi, että sukat eivät olekaan varsinaista kirjoneuletta vaan kuviot suntyvät yhtä väriä/kerros neuloen. Langaksi poimin, sopivasti jo laatikosta löytyvät, Fabelin langat ja puikkokoko taisi muistaakseni olla 2,5mm, pyöröt niin kuin nykyään lähes aina. Toisen sukan syndrooma ei pääse niin helposti yllättämään kun tekee molempia sukkia samalla kertaa. Tosin kun työssä on useampi lanka per sukka niin toisinaan lankoja saa selvitellä solmusta, mutta eipä tuo ole haitannut.
Näihin Tiina Kaarlelan suunnittelemiin sukkiin löytyy ohje  kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja: Miesten sukat ja mallin nimi on Otso. Kirja oli kyllä hyvä hankinta, sillä miesten sukkamalleja tuntuu löytyvän hieman hankalammin. Toki monet mallit käyvät aivan hyvin kaikille, kuten myös nämä.


miesten villasukat, Otso villasukat
Malli: Tiina Kaarelan Otso, kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja: Miesten sukat
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2,5mm:n pyöröpuikot
Koko: n.42-43

torstai 14. marraskuuta 2019

Vauvalle tumput, sukat ja myssy



Niin ne vain valmistuivat omalle vauvalle omat sukat, tumput ja myssykin, sopivasti ajoissa ja pääsivät ensikäyttöön jo synnäriltä kotiutuessa. Nyt pikkuinen neiti on jo kuukauden ikäinen ja kyllä on ollut lämmikkeet tarpeen varsinkin kun talvi tulla tupsahti tänä vuonna jo hyvissä ajoin.

Aiemmin tein tällä pitsineuleella sukat taaperolle. Hyväksi ja kauniiksi todettu malli, Lise-Loten pikkuiset sukat Kardemumman talo-blogista, pääsi käyttöön myös näihin vauvan neuleisiin. Aina sitä vain unohtaa kuinka pieni jalka vastasyntyneellä onkaan ja niin sukista tulikin hieman reilun kokoiset pienelle neidille, mutta onpahan kasvunvaraa ja lämmittää hieman pidempään pikkuruisia varpaita.


Myssy on tehty Dropsin Alladin ohjetta mukaellen. Hauskan mallinen lakki kiinnitti huomion lakin mallia etsiessäni. Valmiina lakki on hyvin vauvan päähän istuva, vaikkakin näissä kuvissa se on päässyt jälleen yhden pehmolelun päähän kuvausta varten.



Malli:Lise-Loten pikkuiset sukat(Kardemumman talo-blogi)
Myssy: Dropsin  Alladin
Lanka: Ardlibriksen Merini
Puikot: 2.5mm

tiistai 5. marraskuuta 2019

Unipussi

Jokaiselle lapselle olen neulonut villahousut ja takin odotusaikana ja tällä kertaa ajattelin tehdä jotain hieman toisin ja neuloin puvun sijaan Unipussin. Malleja etsiessäni löysin juuri sopivan ohjeen Tekstiiliteollisuuden sivuston ilmaisista ohjeista täältä.
unipussi, unipussi vauvalle, neulottu unipussi, kaukalopussi
Ainaoikein neuleiden kohdat olen neulonut Dropsin Baby Merinolla ja loput Adlibriksen Merini langalla. Miksi näin? No se johtuu siitä, että molempia lankoja löytyi jo valmiiksi kotoa ja ajattelin että niin langat riittävät juuri ja juuri pukuun. Kuinka väärässä siis olinkaan ja kerää vajaaksi jäi, joten sitähän oli tilattava matkan varrella hieman lisää. Saatoinpa siinä puolivahingossa tilata muutaman muunkin kerän, joista joskus syntyy ehkä sukkia tai jotain muuta..
    
Ilmoitin pukua aloittaessani että synnyttämään ei lähdetä ennen kuin saan neuleen valmiiksi, pitäähän nyt pienellä olla vaatetta kun kotiudutaan sairaalasta =). Ja niinhän se sitten ehti kuin ehtikin valmistua, muutamia päiviä ennen H-hetkeä.
Pieniä muutoksia tässä on alkuperäiseen malliin verrattuna . Kaukalonvyötä varten oleviin reikiin neuloin vielä ainaoikein kaitaleet aukkoja peittämään ja hupusta jätin nauhat tekemättä. Vetoketjun taakse ylös neuloin vielä pienen kaitaleen, jotta vetoketjunpää ei kylmällä paina pientä käyttäjää. Testikäyttäjäksi ja kuvausmalliksi valikoitui taaperomme yksi pehmonalle, lukuisien pehmojen joukosta. Hyvin sujui tällä mallilla poseraaminen vaikka oli ensimmäistä kertaa siinä hommassa.
Malli: Tekstiiliteollisuus/Miina Laine: unipussi
Lanka: Drops Baby Merino ja Adlibris Merini
Puikot: 3mm
Koko: 0-6kk

tiistai 15. lokakuuta 2019

Repolaiset


Suuri suomalainen toivesukkakirja: Miesten sukat, siinäpä kirja joka oli ehdottomasti saatava. Kirjaan on kerätty monenmoisia malleja eri suunnittelijoilta ja ensimmäisenä puikoille pääsivät Lumi Karmitsan suunnittelemat Repolaiset. Laatikoita kaivellessa löytyi sopivat langat, tosin sinistä oli malliin nähden liian vähän, joten ohjeesta poiketen sukat saivat oranssi-valkoraidoituksen ja se mielestäni sopii näihin sukkiin myös oikein mainiosti.


Näissä sukissa on ihanan rauhallinen tunnelma repolaisten istuessa ihaillessa lumisvaippaan hiljalleen peittyvää maata. Sukat valmistuivat kyllä melkein kuin itsekseen kun niitä oli niin mukava neuloa ja seurata kuvion muodostumista.Yhtä mukavasti ilahduttaa nähdä ne, kuten aina muutkin sukkaset, tyytyväisen saajan jaloissa

Malli: Lumi Karmitsan Repolaiset kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja: Miesten sukat
Lanka: lankakätköjen aarteita
Puikot: 2,5mm + 3mm pyöröpuikot
Koko: n. 42-43

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Taaperon pitsisukat


Niin se vain pikkuneiti kasvaa kovaa vauhtia ja silloinhan tarvitaan myös uusia sukkia. Parista pienestä 7-veljestä langan jämäkerästä syntyikin ihastuttavat pitsisukat. Langat riittivät juuri ja juuri sopiviin sukkiin ja kohta saa tehdä jo seuraavat. Pikkusukkia on kyllä ihana tehdä aina isompien välissä. Nämä sukat on tehty mukaellen Kardemumman talo-blogin ohjetta Lise-Loten pikkuiset sukat. Ohjeesta poiketen tein viisi kertaa pitsineuleen mallikertaa,vahvistetun kantapään sekä leveän nauhakavennuksen kärkeen sekä silmukoita oli 36. Sukat tuntuivat syntyvän melkein kuin itsestään, pitsineule oli helppo ja nopea tehdä. Taidanpas tehdä myös tulevalle vauvalle samalla ohjeella sukat, kun on niin mukava malli.

Malli: Mukaellen ohjetta Lise-Loten pikkuiset sukat
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot:3,5mm

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Oodi

Merja Ojanperän kirjasta Näyttävimmät villasukat, löysin ohjeen näihin ihaniin pitsisukkiin. Kirjassa on niin kirjoneule- kuin pitsisukkienkin ohjeita ja monenlaiselle lankalaadulle, ohuesta paksumpaan. Lankana näissä on hieman kimalletta sisältävä kirjava Opal-lanka. Raitoja en halunnut enkä edes yrittänyt kohdistaa, sukista tuli mukavat näinkin. Hieman epäilin että pitsi ei näy värikkään langan takia, mutta kyllä se mukavasti erottuu varsinkin kun sukat ovat jalassa. Harmillisesti kimallus ei kuvissa  juuri näy, mutta sainpa itselleni oikeat kesäiset prinsessasukat.

Oodi, villasukat, Oodi villasukat, Merja Ojanperä, Näyttävimmät villasukat


Malli: Merja Ojanperän Oodi
Lanka: Opal
Puikot: 2,25mm:n pyöröpuikot
Koko: n.38

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Perussukat muurahaisenpolulla

Perussukkien sarja jatkuu, tälläkertaa muurahaisenpolkujen kera.  Ohje helppoon,  mutta silti moneen paikkaan sopivaan pitsiin löytyy muunmuassa Arkimamman blogista täältä. Raidatkin osuivat tälläkertaa kohdalleen. Lankana oli Adlibriksen Socki lanka, joka vahvuudeltaan vastaa aikalailla Novitan 7-veljestä ja  minun käsialalla 3,5mm.n pyöröpuikot ovat tällekin langalle sopivan vahvuiset.
Mukavan pirtsakat sukat kyllä tulikin tällä kertaa ja eipä tarvinnut näillekään kauaa pitäjää etsiä kun ne varattiin jo tekovaiheessa. Mukava kun sukille löytyy aina tarvitsijoita, saa tehdä aina vain uusia, eikä niitä jää pitkäksi aikaa nurkkiin pyörimään. Itsellä erilaisia villasukkia taitaa olla tällähetkellä  käytössä reilu kymmenkunta paria, mutta aina vain uusille löytyy tilaa ja käyttöä. On hauskaa kun on erilaisia sukkia, niin ohuita, paksuja, lyhyitä ja pitkiä, pitsillä tai ilman, löytyy kirjoneuletta ja ihan perussukkaa, moneen eri vuodenaikaan ja tilanteeseen. Millaiset ovat sinun lempisukkasi?



perussukat, muurahaisenpolku, vilasukka, adlibris socki
Malli: Oma
Lanka: adlibris socki
Puikot: 3.5mm:n pyöröpuikot
Koko: n.38

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Vaihteeksi perussukkaset


Perussukkia tarvitaan aina ja näillä kirjavilla langoilla saa sukan pintaan mukavasti eloa. Tällaisia sukkia on hyvä neuloa silloin kun käsillä pitää olla jotain tekemistä, näitä kun ei tarvitse neuloessa vilkuilla jatkuvasti esim. televisiota en osaa katsoa juuri lainkaan jos ei käsissä ole joku  neule tai virkkuu meneillään.  Toki TV:n ääressä tulee neulottua muutakin, tosi silloin ei aina jouda juurikaan ohjelmia seuraamaan niin tarkasti.
Näissä sukissa jatkoin 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta kärkikavennuksiin asti ja niin sukat istuvat hyvin joustavuutensa ansiosta monenlaiseen jalkaan.




Malli: oma
Lanka: Novita 7-veljestä Polaris
Puikot 3.5mm  pyöröpuikot
Koko: n.42-43

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Ihanat

Näihin ihaniin pitkiin villasukkiin löytyy ohje Niina Laitisen Villasukkien vuosi-kirjasta, sukkien mallin nimikin kertoo paljon: Ihanat.  Jujuna näissä sukissa on etupuolen hienoisen pitsin lisäksi takapuolelta löytyvä sydänpitsimalli, joka jatkuu koko varren mitalta. Kantapää on tehty ainaoikein neuleella ja se istuu mukavasti jalkaan.
Näihin sukkiin valitsin langan, jonka olen saanut joskus syntymäpäivälahjaksi. Kuinka sitä voidaankin tietää, että sellainen lahja ilahduttaa minua varmasti. Värikin on vielä niin mieleinen, että nämä sukat taitavat olla ensitalven suosikkisukkiani.




villasukkien vuosi, niina laitinen, pitkät villasukat, pitsisukat, pitsivillasukat
Malli: Niina Laitisen Ihanat
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3.5mm:n pyöröpuikot
Koko: n.38