Sivut

perjantai 26. elokuuta 2016

Perussukat Regiasta








Kesälomareissulla,
ajomatkojen aikana, apukuskinpaikalla ehtii neuloa yhtä ja toista. Minulla onkin aina, vähänkään pidemmällä ajomatkalla, joku käsityö mukana niin ajomatkat sujuvat yllättävän mukavasti, eikä aika tule lainkaan niin pitkäksi kuin vain istuskellessa.  Yksi matkan aikana valmistunut sukkapari onkin sitten tässä.




Joskus muinoin olen ostanut tätä Regian lankaa kaksi kerää ja samaa, mutta sinikeltaista, yhden kerän. Molemmat värit olivat matkassa, mutta tämä lanka pääsi sitten puikoille.  Halusin langan värityksen näkyvän selvästi ja päätin tehdä tälläkertaa ihan perussukat. Ylhäällä on 10 kerrosta 1 oikein, 1 nurin joustinneuletta ja samoiten ennen kantapäätä takapuolella. Kantapää on myöskin ihan peruskantapää vahvistettuna. Kyllä muuten on vain oli mukavan pehmoinen lanka neuloa.
Pitkästä aikaa koitin myös kohdistaa raidatkin ja aika hyvinhän se lopulta sujui. Kolmosen pyöröpuikoilla oli näitä hyvä nitkutella ja samaan aikaanhan silloin kätevästi valmistuu kumpikin sukka. Nämä sukkaset jäivät vielä odottelemaan uuteen kotiin pääsyä, mutta eiköhän sekin hetki vielä ennemmin tai myöhemmin tule kohdalle.
villasukka, perussukka, regia
Malli:oma
Lanka: Regia 6-fädig color
Puikot: 3mm
Koko:n:38
Paino: 104g
KyJy 2016 työ nro.8

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Midsummer socks nro.2


midsummer socks, novita, nalle-lanka, niina laitinen
Kesä kyllä näyttäisi nyt jättäneen meidät tältä vuodelta, mutta tuleehan se taas ensivuonna uudestaan. Ja mukava näillä sukilla on tepastella talvellakin, vaikka mallin nimi viittaakin keskikesään. Aikaisemminhan tein tällä Niina Laitisen Midsummersocks mallilla jo yhdet villasukat ja tällä kertaa minulla oli käytössä hiukkasen pienemmät puikot. En kyllä tiedä vielä että jäävätkö nämä itselle vai matkaavatko joskus jonnekin toisaalle. Lankana näissäkin oli samaa Nalle taika lankaa kuin aiemmissakin, mutta lisäksi oli jotain todella vanhaa sinikirjavaa lankaa, jota kerä laatikon perukoilta löytyi. Luultavasti sekin on Nalle lankaa, vaikka vyöte onkin aikojensaatossa kadonnut. Nämäkin sukat valmistuivat taas loopaten, molemmat samaan aikaa pyöröpuikoilla siis. Aina ajattelen että seuraavat sukat kokeilen kyllä tehdä taas pitkästä aikaa ihan perinteisellä tavalla, mutta niipä vain huomaan että eihän se vieläkään niin käynyt.
KyJyily haasteeseen nämä pääsevät mukaan numerolla 4.



villasukat, midsummer, midsummer socks, niina laitinen , novita, Nalle
Malli: Midsummer socks
Lanka:Novita Nalle taika
Puikot:2,5mm:n pyöröpuikot
Koko:37-38
Paino:56g
KyJy 2016 työ nro.4
g

torstai 18. elokuuta 2016

Siiri




Joskus sitä tulee tehtyä myös jotain muuta kuin neulomuksia ja ompeluksia ja tässäpä yksi sellainen harvinaisuus:

´´Hei, minun nimeni on Siiri. Emäntäni ystävä kävi yhtenä kesäisenä päivänä räpsimässä minusta kuvia. Hieman sitä touhua kummastelin ja ihmettelin että miksi kummassa pitäisi muka hetki istua ihan rauhassa ja paikoillaan. Siis paikoillaan...se on kyllä aika kova paikka, mutta jos nyt sitten ihan pienen hetken kun kauniisti kerta pyydetään. No kului muutama päivä ja se ystävä kiikutti emännälleni paperilappusen ja ihme ja kumma, minähän siellä näytin komeilevan.Emäntäni laittoi kuvan kehyksiin ja tuolla hyllyn päällä se nyt komeilee.´´ 

perjantai 12. elokuuta 2016

Pyöreä pefletti


itsetehty, novita, cotton bamboo, bambu, pefletti, laudeliina

sauna, pefletti, tonttu, virkattu, laudeliinaJotain yksinkertaisen kaunista tällä kertaa. Tummansinistä Novitan bambu-puuvilla lankaa, 3mm:n koukku ja tovi virkkauksesta ja auringosta nautiskelua keskellä pientä kesälomasta. Jokin tässä pylväillä virkatussa ympyrässä viehätti minua niin että piti aina vähän väliä sitä syliin levitellä ja ihailla.
Kun halkaisijan koko oli mieleinen, niin virkkasin vielä rapuvirkkauksella reunaan vaaleansinisellä yhden kerroksen. Jatkossa tästä pefletistä saakin nauttia meidän kuopus, joka vielä oli ilman omaa laudeliinaansa, muille olenkin jo aiemmin omansa virkkaillut. On tullut tehtyä kaksivärinen pyöreäsiksak-mallinen, korinpohjavirkkauksella yhden ja toisenkin. Kaikille omanlaisensa, niin tunnistaa helposti omakseen. Hmm...minä tosin olen vielä ilman, joten ehkä tässä jossain välissä virkkailen itsellekin kaikista niiden jämistä ihan oman.
Tämä pefletti pääsee myös osaksi KyJy 2016 haastetta. Hitaammin mennään tätä haastetta kuin aiemmilla kerroilla, tähän mennessä vasta yhdeksän työtä on aloitettuna. Onneksi aikaa kuitenkin on vielä syyskuun loppuun aloittaa loputkin ja tehdä sitten rauhassa loppuun.

pefletti, novita, cotton bamboo
Malli: oma
Lanka: Novita cotton bamboo
Koukku: 3mm
Halkaisija: 46cm
Paino: 107g
KyJy 2016 nro.6


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Nurmilintu nro.2

Tämä huivi on itseasiassa valmistunut jo hyvä tovi sitten, mutta se on viettänyt aikaa tuolla viimeistelemättömien pinossa. Nyt sitten sain sen vihdoin pingoitettua ja pääteltyä kaikki kaksi langanpäätäkin.
heidi alander nurmilintu, neulottu huivi, drops lace

Ohjeen tähän kauniiseen Heidi Alanderin suunnittelemaan huiviin löydät Ravelrysta. Lankana oli tälläkertaa Dropsin unelmankevyt Lace, joka koostuu baby-alpakasta ja mulberrysilkistä. Yhdestä riittoisasta 50 gramman kerästä sain hyvänkokoisen huivin estra pitsiraidalla ja pieni nöttönen lankaa vielä jäikin. Viime vuonna neuloin itselleni pinkin Nurmilinnun, mutta minne tämä lintunen lennähtää se jää vielä nähtäväksi. Hetkisen se ainakin saa viettää vielä täällä kotona ennen maailmalle lähtöä.



huivi, pitsihuivi, nurmilintu
Malli:Nurmilintu
Puikot: 4mm
Lanka:Drops Lace

torstai 4. elokuuta 2016

Lomalla

loma, kesäloma
Tänä kesänä päätimme perheen kanssa vuokrata asuntoauton ja kokeilla karavaanarin elämää. Vajaa viikko siinä hurahti kuin siivillä kun kierreltiin suomenmaata ristiin rastiin ja ehdittiin nähdä paljon hienoja paikkoja. Reissu oli kyllä mukava kokemus ja miksipä sitä ei voisi joskus ottaa uusiksikin.
Toki lomailuun kuuluu olennaisena osana myös käsityöt ja tekeillä olleet sukat ja huivi tulivatkin valmiiksi. Lisäksi, vänkärin puolelta maata ihaillessa, valmistui myös toiset sukat ja yksi pefletti. Kesken jäi yksi huivi, mutta eiköhän sekin valmistu vielä tässä lähiaikoina. Näistä tekeleistä tulee kyllä sitten omat postauksensa ajallaan, kunhan nyt saan langanpäät pääteltyä. Se kun monesti tahtoo viivästyä, kun koko ajan pukkaa uusia ideoita työstettäväksi.


matkatekeleet, matka, käsityöt, villasukka, huivi

Itselle tarttui mukaan Tuurin kyläkaupasta Lumi Karmitsan Villit vanttuut&vallattomat villasukat kirja, jossa on paljon ihastuttavia malleja. Lisäksi Kajaanista löytyi pieni lankakauppa Nappi-Amalia, josta tarttui mukaan pari Katian Riff lankaa ja kerä Cewec Silver soft lankaa, josta neiti jo toivoi itselleen huivia.

katia riff, cewec silver soft, villit vanttuut&vallattomat villasukat