Sivut

torstai 25. helmikuuta 2016

Huldan takki

JyJy 2016 haasteeseen halusin sisällyttää neuletakin itselleni, sillä sellaisen neulomisesta on kulunut varmasti jo yli vuosikymmen aikaa. Mallin halusin olevan yksinkertainen, huoleton ja hieman ohuemmalle langalle, joskin jossain mielen sopukoilla kummittelee ajatus paksummasta palmikkoneuleesta. Sen aika on kuitenkin joskus myöhemmin.
Malliksi valitsin Adelheidin suunnitteleman ihanan selkeä linjaisen Huldan takin, jonka ohjeen löysin Ullaneuleen sivuilta. Pintaan tulee eloa aina oikein neulotuista raidoista ja kun langaksi valitsin vielä mustaharmaan Fabel Mouline langan, niin takistahan tuli oikein mukavan eläväpintainen.



Ohjeesta poiketen ja pienten kokeiluiden jälkeen valitsin puikoiksi 4mm pyöröpuikot, jotta sain tiheyden lähemmäs mallia ja näin neuleestakin tuli laskeutuvampi. Vielä olisi tosin saanut puikkojen kanssa säätää jos olisin halunnut täsmälleen saman tiheyden kuin ohjeessa.
Seurailin koon M/L ohjetta, mutta olisin saanut varmaan vielä pienemmällä ohjeella, jotta olisin saanut takista itselleni sopivamman kokoisen. Toisaalta tällaisessa mallissa se ei haittaa, eikä koko ole kyllä esteenä käytöllekään, onhan tämä neule ollutkin jo pariin otteeseen päällä. Kertakaikkiaan ihana neule ja ohje, jota oli joutuisa ja mukavaa neuloa.



Malli:Huldan takki
Lanka:Drops Fabel Mouline
Puikot:4mm:n pyöröt
Paino:428g
JyJy 2016 nro.9



perjantai 19. helmikuuta 2016

Kätyrit ovat täällä taas

Tässä pikkuhiljaa on syntynyt puikoilta jälleen kolme paria pieniä kätyreitä. Yhdessä ne sijoittuvat JyJy 2016 listalle numero 10. Vielä olisi kuunvaihteeseen hetki aikaa ja tilanne on tällähetkellä se että kaikkiaan 18 on aloitettuna ja noin puolet niistä valmiina. Vielä pitäisi pari siis aloittaa ja kirjoitella alkuraportti, sitten voisi keskittyä pelkästään aloitettujen töiden tekoon.


 Nämä lapaset onkin koottu lukuisista eri langoista. Keltaisessa ja sinisessä päädyin Janne-lankaan ja pään ympäri kiertävässä mustassa on Dropsin Merino extra fine-lankaa. Silmistä puolestaa löytyy Fabelin unicoloria mustana ja harmaana ja valkoinen on Regian 6-fädig-lankaa.
Yhteispainoa näille kavereille tuli 153g. Hauskaa oli neuloa näitä pikkukavereita taas pienen tauon jälkeen, nämä kun olivat tällä kertaa vielä niin hyväntuulisia heppuja.


Malli:omaa pähkäilyä
Lanka:Janne, Drops mernio extra fine,
Regia 6-fädig, Fabel uni color
Puikot:3.5mm:n pyöröpuikot
Paino: yhteensä 153g
JyJy 2016 nro.10

perjantai 12. helmikuuta 2016

Valentine´s KAL- ystävänpäiväsukat

Tammikuun alussa huomasin ilmottautuvani mukaan Pirjo Iivosen suunnittelemien ystävänpäiväsukkien tekoon. Sukkiin julkaistiin Facebookissa 6.tammikuuta lähtien pieni pätkä ohjetta. Se ilmestyi kolme kertaa viikossa ja sukat tulisivat olemaan valmiit ystävänäpäivään mennessä. Tapahtuma kulki nimellä Valentine´s KAL-ystävänpäiväsukat ja ohje oli mukava neuloa, kiitos Pirjolle vielä ohjeesta.
Varren neuloin 4 mm:n puikoilla, jotta saisin siitä jalkaani sopivamman ja terä osassa vaihdoin 3,5mm:n puikkoihin. No, eihän näistä kyllä minulle sitten sukkia tullutkaan, sillä miettiessäni toisen sydän kuvion väriä mieheni tuumasi, ettei hänellä ole pitkiä villasukkia.
Noh, tässäpä ne sitten tulevat,  tuumasin ja vaaleansininen lanka ei muuttunutkaan tällä kertaa pinkiksi. Osana ystävänpäivä/hääpäivälahjaa mieheni sai sitten uudet, komeat ja jalkaan täydellisesti sopivat villasukat.
Ohjeesta poiketen neuloin sukkiin tiimalasikantapään sijasta vahvistetun kantapään ja kaventelin sitten kiilakavennuksia aina kun se sattui kuvioon sopimaan. Lankaa näihin kului yhteensä 228grammaa ja koko on noin 42/43.

Malli:Ystävänpäiväsukat,
suunnittelija Pirjo Iivonen
Lanka:Novita 7-veljestä
Puikot:4mm ja 3,5mm pyöröpuikot
Paino:228g
Koko:42/43
JyJy 2016 nro.11